Tasapaino balanssiin
Näin se on, jos haluaa optimaalista olotilaa ja tuloksia. Cheek ja Pikku G:kin sen ymmärsivä. Toinen lopettaa ja toinen tekee comebackin ja tasapaino säilyy. 😉 Oloksen kisojen jälkeen on tuntunut, että väsymys kasvaa, vaikka kuinka ottaa kevyesti. Rovaniemen Suomen cupissa jaksoi kohtuullisesti, mutta ei se vauhti vaan silti oikein irronnut. Kisojen jälkeen lähdin Leville harjoittelemaan muutaman muun Vantaan Hiihtoseuran hiihtäjän kanssa ja hioimme siellä tekniikkaa valmentaja Kalmer Trammin opissa. Rovaniemen ensilumenlatu on ollut kuitenkin niin loistava paikka treenata, että lumen perässä ei ole tarvetta lähteä Ounasvaaraa kauemmas. Siksi Levillä kävin tekemässä vain pari täsmätreeniä ja palasin jo keskiviikkona kotiin. Torstaista eteenpäin otin sitten vastaan henkisen haasteen ja olin vajaan pari viikkoa erityisopettajan sijaisena. Ei varmasti edistänyt hiihtovauhtia, mutta minun tilanteessa olisin joka tapauksessa joutunut vielä ottamaan harjoittelun osalta kevyesti ja totuushan on se, että ei minun tasolla voi elättää itseään pelkällä hiihdolla. Ja tarjolla oli kuulemma mielenkiintoinen haaste sijaiselle.
Siispä yhdeksän arkipäivää luotsasin erityisluokkaa eräässä alakoulussa ja työpäivien jälkeen kävin lenkillä tuntemusten mukaan. Joskus hiihto kulki ja välillä 50 minuutin hiihtely oli ylivoimaisen raskasta. Vaikka kaikkihan me ollaan alakoulusta läpi selvitty, niin siellä opettaminen ei aina ole ihan yksinkertaista. Samana päivänä voi päästä neulomaan vasenkätisesti, opettamaan haavipallon pelaamista, siivoamaan oksennusta ja auttamaan kiinan opetuksessa. Ja haasteellisempiakin tilanteita oli, mutta niistä ei ole lupa kertoilla. Mutta miten tällaisiin päiviin saa sisällytettyä onnistuneen reenin? Ei aina saakaan. Joskus paras ratkaisu oli vaan kevyt lenkki ja lepo. Helposti voisi vetää itsensä ihan piippuun yrittämällä harjoitella kahta kertaa päivässä (aamuyöllä ja illalla). Uskon, että paras tulos tulee, kun löytää tasapainon treenien ja muun rasituksen sekä levon välillä. Kroppa kun ei tiedä tuleeko stressi kovasta harjoittelusta vai henkisestä rasituksesta. Sellaisena päivänä, kun oppilaat ovat kuin villieläimiä ja koulun päättymisen jälkeen menee vielä yli tunti wilma-viestien kirjoittamiseen, tuntuu hyvän mielen leivontaohjelma kotiin päästessä ainoalta oikealta ratkaisulta.
Sijaisuuden päätyttyä pystyin taas keskittymään täysillä hiihtoon. Tällä hetkellä hiihto on mulle se ykkösjuttu ja opettaminen on sijalla kaksi. Toinen on aina toisesta pois, joten on huojentavaa voida keskittyä taas ykköstavoitteen saavuttamiseen. Toki niitä yksittäisiä sijaispäiviä voi ja varmaan pitääkin tehdä vielä lähiaikoina, koska täytyyhän raha-asioidenkin olla balanssissa. Ja hei nuo opettajanhommat tasapainottaa kivasti tätä hiihtäjän yksinäistä puurtamista. Sosiaalista kanssakäymistä riittää. Paimensin ekaluokkalaisia lähtemään välitunnille, kun eräs maahanmuuttajataustainen tyttö kääntyi yhtäkkiä kysymään minulta:” Mistä maasta sinä tulet?” Kerroin tietenkin olevani suomalainen. Toppahaalarin vetoketju pysähtyi hetkeksi, kun hän tuijotti minua sekunnin ja totesi sitten, että ”et kyllä yhtään kuulosta suomalaiselta” ja paineli välitunnille. Niin no en ehkä kuulosta rovaniemeläiseltä, mutta suomalainen olen varmasti.
Tänään seisottiin sankarihautausmaalla Suomi100 kunniavartiossa viidentoista asteen pakkasessa yli 600 muun kanssa kunnioittamassa itsenäisyyttä puolustaneita sankarivainajia. Nyt bongaillaan linnanjuhlista tuttuja hiihtäjiä ja nautiskellaan joulutorttuja ja glögiä.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Iina