Pilkillä

Pilkillä

Tänä vuonna oli minun yliopisto-opintojeni ensimmäinen Vappu. Keskiverto-opiskelijaa hieman erilailla se tuli kuitenkin vietettyä. Lähettiin nimittäin Iina isän kanssa taas perinteiselle Vapun pilkkireissulle Kaldoaiviin. Täällä Rovaniemellä asuessa on oppinut huomaamaan, että vaikka aika pohjosessa asutaan, niin melkosesti sitä vielä tietä pohjosemmaksikin riittää. Mutta mikäs on täällä ajellessa ja maisemia ihaillessa. Jonkin verran on tullut autoiltua Suomessa ja Euroopassa, mutta minun makuuni yksi hienoimmista tiepätkistä, mitä olen ajanut on Ivalo-Inari väli 🙂 Ja ei ne maisemat siitä juuri heikkene Utsjoelle saavuttaessa. Pitempään on jo haaveissa ollut, että pääsisi fillarilla nautiskelemaan Ivalosta-Nuorgamiin. Eiköhän sitä joskus senkin pääse kokemaan 🙂

Mutta pilkkireissustahan sitä piti kertoa. Tämä oli nyt kolmas Vappu tunturissa pilkillä. Viime vappu oli niin kalaisa, että aika reteesti lähettiin matkaan. Ja kuten viime vuonna kerroin, kalastuskin on välinelaji.. Viime vuodesta hyviksi todettuja Mutu Leach-pilkkejä hankittiin tälle vuoteen vähän kattavampi värivalikoima, ettei jäisi siitä kiinni ja olisi sitten varapilkkejäkin, jos parikiloiset tunturijärven taimenet alkaisivat voimiaan esitellä.

Välineisiin panostaminen ei jäänyt tänä vuonna pelkkiin pilkkeihin. Vuoden takainen sohjossa kahlaaminen oli sen verran hyvin muistissa, että nyt lähdettiin leveämmällä kalustolla liikkeelle. Olihan ”majapaikallemme” noin 20km hiihto, josta sitten teimme päiväretkiä lähijärville.

Tähän väliin täytyy tunnustaa, että on se suunnistus talvella tunturissa kyllä haastavaa. Varsinkin näin lumisella kelillä puuttomalla alueella on kyllä aika vaikea sanoa, missä on tunturin rinteen, suon ja järven raja. Tai koitappa ite alla olevasta kuvasta sanoo missä se ranta on 🙂

Ja meillä ollut pelkästään hyviä kelejä, mutta tuohon kun sumun lykkäisi, niin vitsit olisi vähissä. Hitusen tuli ylimielisesti menomatkalla suunnistettua niin heti tuli pikku koukku. Onneksi keli oli hyvä, niin oikeastaanhan pieni lisälenkki suksilla tunturissa oli vain nautinto.

Kuten viime keväänä kerroin, elämä perillä ei hektisyydellään vaivaa. Aamulla heräilee, syö aamiaisen, pakkaa eväät ja lähtee hiihtelemään sopivalle järvelle. Kairaa jokusen reijän, levittää makuualustan ja alkaa pilkkiä. Sikäli jos kalan syönti on rauhallisempaa, voi itse kaivaa eväät esiin. Metukkaleipää kaakaolla ja jälkiruuaksi veistellä omatekmästä kuivalihasta lastuja. Tänä vuonna oli kala sen verran heikommalla syönnillä, että ehti sitä pienet torkutkin ottaa ruuan jälkeen 🙂 Melko lepposaa hommaa tuo pilkintä, ainakin näin kevään lämpimillä keleillä.

Jälkikäteen täytyy todeta, että kannatti taas lähteä Kaldoaiviin 🙂 Tuli lepposampi elämänrytmi hyvään väliin. Reissun jälkeen ollut aika hoppua, mutta niistä lisää myöhemmin.

Niila