Selityksen makua
Moni urheilua seuraava ja seuraamaton leimaa automaattisesti tuloksen taustalla olevien asioiden kertomisen selittelyksi. Itse ajattelen, että selittely on aina lähtökohtaisesti kiinnostavaa, varsinkin, jos kyseessä on oman lajin urheilija. Kuulijan oman asiantuntemuksen varaan kuitenkin jää se, mikä on rehellistä analyysiä ja mikä oman kuvan kiillottamista. Useimmiten hiihtourheilun katsoja saa analyysinsä heti urheilijan saavuttua maaliin. Silloin olisi kohtuullista huomioida lyhyt aika suorituksen päättymisestä, koska lataus ja mielentila voivat vaihdella henkilöstä ja suorituksen onnistumisesta riippuen. Klassinen esimerkki on kyynel silmässä suksia syyttävä hiihtäjä. Objektiivista analyysiä on todella vaikea tehdä muutama minuutti maalin tulon jälkeen varsinkin, jos päällimmäisenä mielessä on pettymys. Silti selityksissä on yleensä ainakin jotain perää ja jos haastattelun saisi antaa vasta seuraavana päivänä, saattaisi saman asia saada sanottua hieman uskottavammassa muodossa. Katsojat haluavat kommentit mahdollisimman pian kisan jälkeen, mutta eivät katso hyvällä, jos urheilija on epäonnistunut ja yrittää kertoa miksi.
Kirjoitin tuon, koska aion ihan lyhyesti selitellä jotakin Ylitornion viikonlopusta. Otan riskin, että leimataan selittelijäksi, mutta maastohiihdossa on vaan niin paljon suoritukseen vaikuttavia tekijöitä, että kisoja voisi analysoida ihan loputtomiin. Osassa lajeista, kuten suunnistuksessa, jälkipuinnit ovat vieläkin merkittävämpi osa suoritusta 🙂 Jälkipuinnista eli analyysista on tarkoitus oppia, jotta voi tehdä seuraavalla kerralla paremman suorituksen. Meillä on ollut nyt useampi päivä aikaa mietiskellä asiaa, joten tämä on ihan harkittua selittelyä.
Viikonlopun saldona 1x kohtalaista + 3x hyvää hiihtoa, kaksi kohtuullista viestisijoitusta (2×11.), kaksi ynnä muita -henkilökohtaista sijoitusta(2×40.). Ihan aluksi voisi sanoa, että tarkkaa työtä. Meille molemmille nimittäin täsmälleen samat sijoitukset molempina päivinä. Viesti kulki minulla hyvin ja Niilalla kohtuullisesti. Minulla oli ihan liukkaat sukset ja hiihto hyvää, mutta Niila testasi suksia aamulla liian aikaisin, jolloin keli oli vielä selkeä pakkaskeli. Miesten kisaan keli kuitenkin ehti lämmetä sen verran, ettei suksissä enää ollut parasta mahdollista luistoa. Hiihdosta puuttui 5km ja 7,5km vaadittava terävyys, mutta kuitenkin ihan kohtuullista/hyvää menoa.
Sunnuntaina olikin vuorossa pitkät matkat eli naisilla 30km ja miehillä 50km, hiihtotapa vapaa. Testattiin sukset ja valittiin parhaat. Valitettavasti sunnuntaina ei ollut meidän voitelutallissa paras päivä. Luisto ei ollut kilpailukykyinen. Kilpailun aikana tihentynyt lumisade jarrutti ihan varmasti kaikkien luistoa (minkä kuuli lähes kaikkien hiihtäjien suusta maalissa), mutta pääsin vertaamaan luistoa pitkällä alamäkiosuudella useamman hiihtäjän kanssa ja en pysynyt edes peesissä. Loivissa laskuissa pystyin paljon töitä tekemällä sinnittelemään mukana, mutta kun vauhdikkaammassa kohdassa piti mennä laskuasentoon niin edessä laskeneiden selät alkoivat loitota. Ylämäessä vauhti oli samoihin hiihtäjiin verrattuna ihan hyvää. Myös Niilalla oli luiston kanssa sama tilanne. Ja ei tainnut sunnuntaina kukaan tallimme hiihtäjä olla tyytyväinen.
Muistakaa, että on meidän talli usein onnistunutkin ja olen myös saanut kokea tuon edellä mainitsemani tilanteen toisinkin päin eli laskea itse muilta karkuun. Kellään suksien voitelijalla ei varmasti ole onnistumisprosentti sata, ei varsinkaan itselläni, jos joutuisin kisasukset itse laittamaan… Miettikääpä tätä yhtälöä: Oikean suksiparin (jossa pitäisi olla oikea hionta) valinnan jälkeen suksen luistoa pyritään parantamaan erilaisilla luistovoiteilla (parafiinit, pulverit, napit, nesteet ja näissä jokaisessa on monta kymmentä vaihtoehtoa), harjaamalla (messinki, nailon, kupari, luonnonjouhi, rosteri) sekä kuvioimalla (teriä on kymmeniä erilaisia, ja kuvioita voi vetää eri päin, kantaan ja/tai kärkeen ja/tai koko matkalle sekä päällekkäin). Ymmärrätte varmaan, että erilaisia mahdollisuuksia on loputon määrä. Ja näitä kaikkia eri yhdistelmiä ei voi testata kisa-aamuna, kun todelliset olosuhteet alkavat selvitä. Ja kuten sunnuntaina, olosuhteet voivat muuttua kisan aikana. Siinä saa olla rautaisilla hermoilla varustettu kemisti, fyysikko ja ennustaja. Voin myös vakuuttaa, että suksihuoltajat tekevät tätä hommaa puhtaasti intohimosta lajiin. Kukaan tuskin saa sellaista palkkaa (jos ylipäätään mitään korvausta), että rahan takia tai huvikseen haluaa mukana hengailla. Joten tästä selostuksesta voitte päätellä, että vaikka suksien huono luisto tärkeässä kisassa harmittaa, niin emme syytä voitelijoita tai ole katkeria ollenkaan. Välillä vaan tulee epäonnistuminen. Ja ennemminkin on syytä muistaa, että olemme saaneet suksihuoltoon erittäin paljon tukea ja apua tämänkin kauden aikana. Kiitos Optiwax, Seppo, Ate, Jari ja iskä!
Positiivisiakin asioita sunnutaina oli. Kisa käytiin erikoisella radalla siinä mielessä, että 7,5km ja 8,3km lenkki kiipesi parilla pienellä laskulla höystettynä Ainovaaran päälle ja lasketteli sitten mutkitellen takaisin alas. Vaikka ala- ja ylämäkeä oli tietysti ihan yhtä paljon niin monen kilometrin raskas työpätkä joka kierroksella alusta puoliväliin vaati erityistä malttia ja lopussa tahdonvoimaa. Itse tykkäsin pitkästä nousuosuudesta. Ja onhan Ainiovaaran rinteiltä upeat maisemat silloin kun niitä ehtii katsella.
Toinen positiivinen asia oli onnistuneet juotot. Varsinkin 50km kisassa niiden merkitys on iso. Äiti ja iskä ojentelivat minulle pulloja tarkan ennakko-ohjeistuksen mukaan. Lämmin hapoton coca-cola maistuu yllättävän hyvältä 25 kilometrin kilvanhiihdon jälkeen. Oman kisan jälkeen minun urakka jatkui tutusti Niilan juottamisella ja Niilahan halusi ehdottomasti juomansa radan korkeimmassa paikassa… Sinne onneksi pääsi autolla kilometrin päähän. Reilun kahden tunnin show juottopaikalla on vaativa homma. Oikeaa juomaa sopivasti pulloon, pullo takin alla lämpimässä ja sitten se pitäisi oikealla tavalla ojentaa hiihtäjän sujahtaessa ohi. Niila sai juomansa joka kerralla, mutta se vaatikin kovasti keskittymistä. Olin katsonut pari väliaikaa valmiiksi, mutta keskityin niin kovasti pullon ojentamiseen, että tajusin huutaa yhtään mitään vasta kun Niila heitti pullon hankeen ja työnsi vauhdit alamäkeen.
Moni hiihtäjä suuntasi viikonlopun jälkeen Etelä-Suomeen ”kesälomille”, mutta meillä talvi jatkuu. Lunta on sadellut lisää ja tällä menolla saadaan metrin raja kivasti rikki huhtikuussa 🙂 Vielä kuusi kisapäivää tiedossa. Ensin urakoidaan Pääsiäisenä Torniojokilaakson hiihtocup (pe,la,su,ma) ja siitä vajaan viikon päästä Inarin Kultapullokisat. Ei malteta lopettaa, kun vähän niin kun myöhässä saatiin kone käyntiin. Eikä näillä keleillä kannata hiihtoa muutenkaan lopettaa. Alottakaa te siellä etelässä vaan jo suunnistuskausi. Me hiihtosuunnistetaan ensi viikolla hankia pitkin laavulle paistamaan makkaraa.
Hyvää Pääsiäistä!