Kärsivällisyyttä
On kai vanhaksi tullut vai mistä se voi johtua, kun kolmen kisan viikonlopusta ei palaudukaan enää vuorokaudessa. Rustailin itse ohjelmaa ja suunnittelin heti tälle viikolle paljon määrää, lihaskestävyyttä ja voimaa. Nyt otetaan kiinni menetetty aika. Maanantain olin ihan pihalla, siis kuvainnollisesti, vaikka ulkona oli mitä raikkahin luminen talvisää, joka kyllä periaatetasolla houkutteli lenkille. Tiistainakin aktivoiduin vain kertaalleen ladulle, joskin aivoja jumppasin vielä illan italiantunnilla. Niila pyöritteli jo siinä vaiheessa päätään, että jos oot jo palautunu viikonlopusta niin harjottele kunnolla tai jos et niin lepää hyvä ihminen ja aloita sitten oikea harjottelu.
Keskiviikosta perjantaihin lupauduin sijaiseksi yläasteelle. Tai oikeastaan lupauduin ensin vain yhdeksi päiväksi, mutta ilmeisesti olin niin vakuuttava matemaattisten aineiden (matikka, fysiikka, kemia) opettaja, että pyydettiin jatkamaan. Ja perjantaina oli ilmeisesti sana kiirinyt ja seuraaviksi viikoiksi tarjottiin vielä pari yksittäistä päivää lisää. Täytyy myöntää, että Ohmin laki, hiilivedyt ja hydroksyyliryhmät ei olleet ihan tuoreessa muistissa ja algebrassa olin ajoittain jopa pulassa. Vai kuinka moni muistaa yhtälöparit ja kolmion merkilliset pisteet vieläkin ulkoa? Näitä juttuja oli hieman haastavaa opettaa luokan edessä niin, että puhuessa lukee samalla vaivihkaa asiaa kirjasta. Erään tehtävän takia soitin välitunnilla Niilalle, että voitko ratkaista ja lähettää vaihe vaiheelta laskettuna mulle sähköpostiin. Näin se käy. 🙂
Tuo yläkoulun meininki on välillä kyllä vähän uuvuttavaa tällaselle luokanopettajalle. Alakoulun puoli tuntuu enemmän mun jutulta, mutta ei voi kieltää ettenkö olisi noilta teineiltä kuitenkin oppinut tosi paljon. Esimerkiksi tuhat ja yksi tapaa miten voi räplätä puhelinta huomaamattomasti tai perustella sen käyttöä tunnilla. Jatkuvat yritykset kääntää puhe opetettavasta aiheesta johonkin ihan muuhun vaativat opettajalta erityistä tarkkaavaisuutta. Miten pitäisi reagoida, kun oppilas kysyy onko opettajalla moottorikelkkaa, osaako puhua ranskaa tai haluaako kenties ostaa oppilaan kädessään heiluttelemat pihdit? Ja sitten ovat ne vilpittömät juttelijat, jotka pitäisi osata erottaa huutelijoista ja häiriköistä. Ja ne hiljaiset, jotka mielellään vaan tekisivät rauhassa tehtäviä. Kun ei tuo matematiikka ihan vahvin osaamisalueeni ole niin tilanteen hallinta vaatii erityistä valppautta. Ja kärsivällisyyttä ennen kaikkea. Joulua ennen olin opettamassa kotitaloutta ja vaikka se onkin ihan ominta aluettani, niin kärsivällisyys oli siinäkin koetuksella. Ja siitä kuudesta päivästä voisi kirjoittaakin ihan oman juttunsa.
Eli mitä tässä nyt olikaan tarkoitus kertoa? No ainakin siihen lopputulokseen päädyin, että kärsivällinen pitää olla. Sekä urheilussa että opettajana. Kestävyysurheilu on pitkäjänteistä hommaa eikä hötkyilyllä pääse pitkälle. Eli vasta nyt viikonloppuna oikeita harjoituksia ja alusta asti laadukkaasti. Ja jos mietin omia yläkouluaikoja niin ihan yhtälailla pöljäiltiin ja yritettiin luistaa kouluhommista (ja silti omasta mielestäni kasvoin ihan kelpo kansalaiseksi), joten kärsivällisyys on syytä olla opettajan tunnussana ja huoneentaulu.
Muista hengittää ja etsiä itsestä ja muista ihmisistä hyvää. Silloin on helpompi pysyä tyynen rauhallisena kärsivällisenä, vaikka yksi makaa pianon takana, toinen heittelee pulloharjaa ja kolmas ottaa vieruskaverista salakuvia.. . Luokanopettajan jämäkällä otteella nämäkin tilanteet otetaan haltuun ja hyvän käytöksen ja muiden kunnioittamisen opettaminen menee jopa algebran edelle (ja koettelee usein kärsivällisyyttä). Tosin näinkin ansioituneella matikanopella voi joskus olla sen verran haasteita, ettei voi enää kuin nauraa (tietty vasta opettajanhuoneessa), mutta ainakin nauru pidentää ikää 🙂
Iina