Ikuinen ja parantumaton optimisti
Kuuluttaja Aki Tuovinen tilasi blogipäivityksen Ristijärven viikonlopusta, joten minäpä kirjoitan. Pieni paine on aina hyvästä.
Pientä painetta ja stressiä onkin riittänyt, koska Niila suuntasi keskiviikkona Saariselälle leirille ja minä jäin itsekseni valmistautumaan kisaviikonloppuun. Ei Niila normaalistikaan pidä kättä rauhoittavasti olalla vuorokauden ympäri, mutta näillä suunnilla ilman omaa autoa reissaaminen ja majoittuminen Ristijärven kokoisessa kylässä ei ole ihan yksinkertaista. Voitelu oli onneksi varmoissa käsissä Optiwaxin tallilla.
Torstaina sain varmuuden perjantain menokyydistä ja majoituksesta. Majoituskin järjestyi vähän tuurilla, kun seurakaverin varaamassa huoneistossa olikin yksi ylimääräinen sänky. Ja ihana Elli soitti heti, että tänne mahtuu 🙂 Paluukyydistä epätietoisena, mutta suhteellisen luottavaisin mielin lähdin matkaan. (Paluukyytihän oli vasta sunnuntain ongelma…)
Omaan kuntoon ei kuitenkaan ollut ihan täysi luotto. Syksyyn ja alkutalveen mahtui yhteensä nelisen viikkoa sairastelua ja se kyllä tuntuu. Varsinkin, kun viimeisin parin viikon jonkin asteinen keuhkoputkentulehdus oli heti Rovaniemen Suomen Cupin jälkeen. Miksikö sitten lähdin kiusaamaan itseäni? No, A) Kisat on parhaita kovia harjoituksia ja tauko oli jo muutenkin liian pitkä B) olin ilmoittautunut C) jostain pitää aloittaa D) olen useimmiten yltiöoptimistinen.
Lauantaina 5km vapaalla. Näin huonossa kunnossa en olekaan ollut aikoihin. Se oli eka ajatus lauantaina maaliin tulon jälkeen. Tai no oikeasti eka ajatus oli että voi ********! Siis vain ajatus. Sitä aina elättelee toiveita, että josko vastoin kaikkia järkiperusteita tänään sittenkin kulkee. Aina kun kisaan lähtee niin pitää uskoa, että kyllä kulkee. Muuten on turha lähteä. Onneksi kuulin ensimmäiset väliajat vasta ihan loppuosassa rataa niin ehdin pitkän matkaa hiihtää omassa illuusiossani ja nauttia luistavista suksista. Suksissa ei tosiaankaan ollut moitteen sijaa lauantaina. Kyllä kaikki ero kärkeen tuli ihan niiden kuljettajasta. Onnittelut vaan Kiinan Xin Liille, joka voitti lopulta viikonlopun kaikki kolme kisaa. Niille, joita naurattaa, että olipa tosi kovatasoiset kisat, niin käykääpä katsomassa tuloslistaa. Joka päivä mukana oli myös ihan nimekäs joukko kansallisia kärkihiihtäjiämme.
Lauantai-iltana pähkäilin edelleen sunnuntain kyytiä Rovaniemelle. Kaikilla tuntui olevan auto täynnä, mikä on ihan ymmärrettävää, jos on kyydissä useampi hiihtäjä ja pertsan sekä vapaan vermeet. Hiihtokisoissa tarvii ihan älyttömän määrän tavaraa! Päätin vielä jatkaa kyselykierrosta aamulla kisapaikalla. Varavaihtoehtona oli mennä junalla Kajaanista Oulun kautta Rovaniemelle, jos muuta kyytiä ei löydy.
Ja niin vain apua sain kun kysyin. Paikka järjestyi eräiden OH:n hiihtäjien autosta ja sain mukavan kyydin ihan kotiovelle asti. Kyllä löytyy ihania ja avuliaita ihmisiä täältä pohjoisesta! Ja kyllä etelästäkin.
Niin tosiaan, hiihdin sunnuntaina 5km pertsan kisan, mutta siitä ei juuri ole kerrottavaa. Pito oli hyvä, hieman jopa luiston kustannukselta, mutta se menee ihan omaan piikkiin. Vaadin laittamaan pitoa lisää ja lisää enkä uskonut, että viimeiset kaksi kerrosta on liikaa. Muuten sama juttu kun lauantaina eli en kestänyt kilpahiihtoa kuin ehkä 3km. Ei se vauhti alussakaan päätä huimannut, mutta puolen välin jälkeen ahdistaminen oli jo sietämätöntä ja viimeinen laskettelurinteen nousu oli liikaa. Säälittävää ja erittäin huolestuttavaa, kun kyseessä oli siis 5km kilpailu, mutta tässä vaiheessa optimistinkin on pakko myöntää tilanteen laita. Erään arvostetun valmentajan ohje kuuluu, että harjoittelussa on aina lähdettävä siitä tilanteesta, missä on todellisuudessa. Ei siitä, missä kuvittelee olevansa. Eikä siitä, missä toivoisi olevansa. Niin totta. Toivossa on hyvä elää, mutta kisoissa kello ratkaisee.
Niin että ei se reissu hukkaan mennyt. Tuli nimittäin todettua todellisuus karusti, mutta rehellisesti. Nyt tiedän tasan missä olen nyt, joten voin suunnitella miten täältä noustaan. Siihen tarvitsen kuitenkin Niilan valmennuksellista apua ja juurikin sitä rauhoittavaa kättä olalle. Minulla ei ole taipumusta panikoida, mutta kyllä se kirpaisee, kun yksi kauden päätavoitteista eli Lahden Scandinavia cup 6.-8.1.2017 on jo liian lähellä eikä ole enää minkäänlaisia realistisia mahdollisuuksia saavuttaa siellä tavoitteitani. Tai ainakin menee tavoitteet ihan uusiksi. Katse onkin nyt suunnattu kohti Keuruun SM-kisoja. Optimisti uskoo, että sinne ehtii kuntoon ja siellä kyllä kulkee! 🙂 Ehdottomasti haluan kuitenkin lähteä ensin Lahteen kilpailemaan MM-laduille ja MM-matkoille. Saattavatpa nuo olla tähänastisen elämäni kovatasoisimmat kisat, kun aika moni huippuhiihtäjä haluaa siellä vielä hioa kuntoaan ennen kauden h-hetkeä. Ja moni potentiaalinen hiihtäjä haluaa antaa vielä näyttöjä MM-paikan toivossa.
Ettei nyt ihan mene mielenkiinto tähän Ahokkaiden touhuun niin muistutan, että Niila siellä parhaillaan tahkoaa Saariselän latuja ja on kaikin puolin hyvässä kunnossa. Kuhan ei vain innostuisi liikaa..
Rauhallista Joulun odotusta kaikille!
Iina