Taas mennään

Taas mennään

Neljättä päivää viedään tätä harjoituskautta. Ennen Inarin Kultapullokisoja sitä vielä mietti, ettei tässä mitään lomia kaipaile harjoittelusta. Pikkasen vaan vaihtaa hiihtoa vähemmäksi ja samoilla vauhdeilla jatkaa uuteen kauteen. Onneksi tuli kuitenkin kisareissu heitettyä. Sunnuntaina kotiin ajellessa olikin mieli jo muuttunut ja huomasi kuinka se pitkä kausi oli suoristanut vieterin niin kropasta, kuin ennen kaikkea mielestä. Pikku tauko oli siis paikallaan ennen uuden kauden aloittamista.

Moni hiihtäjä suuntaa lomallaan aurinkoon. Niin minäkin, mutten etelän aurinkoon. Vapun tienoo vierähti Nuorgamissa pilkillä.

Hyvän irtioton hiihtoon ja muuhunkin tarjoaa Kaldoaivin erämää. Ei tullu paljon harjoittelua mietittyä eikä sähkölamppuja poltettua 🙂 Sen verran syrjässä sitä tuolla on, että ainoat havainnot ”sivistyksestä” on pari kertaa päivässä yli lentävä lentokone ja muutamat poromiesten jättämät kelkan jäljet. Mitäpä muutakaan sitä silloin tekisi kuin nauttisi luonnon hiljaisuudesta ja pilkkisi.

Onhan pilkkiminen itsessäänkin mukavaa puuhaa, mutta kyllä se mielenkiintosemmaksi siinä vaiheessa muuttuu, kun kala on kiinni ja väsytystaistelu taimenen kanssa voi alkaa. Viime keväänä lähdettiin vähän soitellen sotaan. Saaliskin oli sen mukainen. Tänä vuonna päätettiin kuitenkin panostaa välineisiinkin, että pääsisi paremmin kalan makuun. Hiihtäjänä sitä on oppinut ymmärtämään välineiden merkityksen lajissa kuin lajissa.

Ei mennyt panostus hukkaan. Nopeasti kävi selväksi mikä merkitys oikealla pilkillä saaliin saantiin on. Eikä pelkästään houkutteleva väri, vaan myös terävä koukku, jotta saalis jää kiinni ylös nostettavaksi. Mökkijärven ahvenet asettavat vähän eri vaatimukset, kuin kilosen tunturijärven taimenen ylös saaminen. Kerrankin saattoi olla yhtä mieltä valmistajan sloganin kanssa: ”Paras viehe kairanreikään!”

Sen verran oli ”tehokas” loma, että reissun jälkeen alkoi jo kaivata takaisin harjoittelun pariin. Tässä vaiheessa kautta sitä on kuitenkin turha höntyillä, joten reenien alku sai odottaa seuraavaan maanantaihin. Tuli sitä kuitenkin hitusen annettua reenihaluille periksi. Viikonloppuna piti fillari huoltaa ja käydä polkasemassa pikku testilenkki varmistaakseen kaluston toimivuus siltä osin 🙂

Ja hyväähän se teki parin viikon huili. Loppukevään kolotukset ja selkävaivat ovat nyt poissa ja mielikin on valmis täysipäiväiseen harjoitteluun. On se vaan mukava tunne, kun on motivoiva ja haastava tavoite jota kohti saa alkaa tekemään töitä 🙂

Kevättä rinnassa

Niila