Levillä

Reilu viikko sitten Levin nettikameroita selaillessa heräsi toivon kipinä. Eturinteen alla näkyi valkoinen raita. Eli lunta oli tykitetty ladulle. Parin päivän päästä sitten saatiin vahvistus, että Leville oli avattu kilometrin latu. No ei muuta kuin pikavarauksella mökki ja sukset pussiin ja Leville.

Lunta ladulla :)
Lunta ladulla 🙂

Oli sitä hetkeä odotettukin, että pääsi laittamaan sukset jalkaan lumella. Kyllä sitä lyhyelläkin ladulla pääsee hiihdosta nauttimaan. Ja kun latua ei niin pitkästi ole voi saman kohdan nautiskella useamman kerran päivässä 🙂

iinalevi

Harjoituksellisesti leiri on sisältänyt perusharjoittelua. Rauhallista hiihtoa ja hiihtotuntuman hakua. Ja jottei pelkkää junnaavaa hiihtoa, niin väleihin pieniä juoksulenkkejä, loikkia ja kuntopiiriä. Iinalla leiri on sujunut suunnitelmien mukaan, mutta Niilalta jäi kilometrit muutamana päivänä keräämättä flunssaa parannellessa. Aavistuksen se kärsivällisyttä koettelee makoilla kämpillä, kun ulkona olisi puoli vuotta odotetut hiihtokelit. Mutta minkäs teet. Tällä viikolla Niilakin on päässyt taas ladulle.

levi

Komiaa vaikkei maisemia kauas näekkään
Komiaa vaikkei maisemia kauas näekkään

Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan. Niin myös hiihto-olosuhteet täällä. Alkaa olla latu paikka paikoin sen verra puhki hiihdetty, että suuntaamme seuraavaksi Rovaniemelle odottelemaan, josko siellä aletaan levittämään lumia.

Vähistä lumista nauttien,

Iina ja Niila