Tämä on Lapponia

Vihdoin viime viikolla pääsin toteuttamaan haaveen Lapponian hiihtämisestä. Kerran olen jo mukana ollut, mutta silloin matka keskeytyi keskimmäisellä hiihtomatkalla Pallashotellille noroviruksen aiheuttaman kuumeen takia. Sitten tuli koronavirus, jonka takia peruttiin koko tapahtuma parilta viime vuodelta. Nytkään ei virus väijynyt kaukana, kun sunnuntaina sitten tärähti korona omalle kohdalle. Ja heti perään Niilallekin. Maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina ehdin kuitenkin hiihtää terveenä ja nyt on vihdoin Lapponia-hiihtoviikko käyty ja koettu.

Viiden päivän sisällä hiihdettiin vapaalla hiihtotavalla legendaariset Keimiön kiekerö (60km), Himmelriikin hiihto (50km) ja Karrahuikonen (80km). Reitit kulkevat Oloksen, Pallaksen ja Ounastunturien latuja pitkin ja parhaimmillaan maisemat ovat huikeat. Taisi vaan osua juuri viime viikolle kaikkien aikojen huhtikuiset lumisateet, ettei vaan lopu lumet ennen kesäkuuta. Maanantaina oli kiva keli, samoin perjantaina oli varsinkin alkumatkasta tunturissa jopa aurinkoa näkyvissä. Keskiviikkona sen sijaan konkretisoitui mitä vuorokauden yhtäjaksoinen lumisade tekee luistelubaanalle. Simsalabim, se katoaa mössöön. 50 kilometrin kisasta oli lopulta noin 40 kilometriä tasatyöntöä hankeen muotoutuneella nuljulla ladulla ja ylämäissä menin jonkinlaista huojuvan kuokan ja ankan sekoitusta. Jotain vaativista olosuhteista kertoo se, että maanantaina ja keskiviikkona aikani oli lähes sama, vaikka matkassa oli eroa yli kymppi. Ulkoilmaurheiluahan tämä on, joten iloitaan vaikka siitä, että lunta oli ainakin riittävästi. 

Vaikka lopetin kilpahiihdon vuosi sitten, niin tulipahan tällekin kaudelle Lapponian ansiosta kisakilometrejä lopulta 190km. Voisi luulla, että näin pitkillä matkoilla hiihdellään rauhassa, on kuitenkin jo huhtikuu ja edessä kovia nousuja tunturiin, mutta vielä mitä. Videolta näette, kuinka lähtösuoralta singotaan täysillä eteenpäin hakemaan parasta paikkaa ensimmäisten kilometrien sumppuun. Vanhasta muistista pistin omankin kropan ahtaalle ja kolmen kisapäivän aikana syke hakkasi yhteensä noin 9 tuntia alueella ”en pysty puhumaan puuskuttamatta jos ollenkaan”. Onneksi oltiin porukalla tehty hyviä täsmätreenejä pitkin talvea, joten kaikenlaisista höntyilyistä ja tempoiluista, upottavista ylämäistä ja pitkistä tasatyöntöosuuksista huolimatta selvittiin kunnialla maaliin. Hyvä me! 😊

Paremmin tunnelmiin pääset kuuntelemalla ja katselemalla:

Kallen tarina Lapponian toisesta hiihtopäivästä.

Ja pieni videokooste.

Iina