Oltiin vähän etelänlomalla. Hellettä olisi kuulemma ollut tarjolla myös Äkäslompolossa, mutta Etelä-Suomen maisemissa on kyllä meille pientä eksotiikkaa, ainakin kun viime aikoina on niin harvoin tullut käytyä. Ja tietysti oli kiva nähdä perhettä ja ystäviä.
Koska olen syntynyt 100 vuotta liian myöhään, niin on vaatinut jonkun verran selittämistä, miksi haluan ottaa käyttöön isomummon pihatuvan aarteita. Nyt etelässä käydessä oli hyvä tilaisuus tutkia ja pelastaa sieltä pitkään käyttämättä olleita tavaroita, tärkeimpänä isomummon vanhat kangaspuut. Muistan vielä elävästi, kuinka pienenä tyttönä me mummun (isomummoa kutsuttiin mummuksi) kanssa kudottiin niillä mattoa. Hauskinta oli vaihtaa väriä jatkuvasti, vaikka mummu kyllä yritti selittää, että kannattaa ehkä tehdä ainakin muutama rivi samalla värillä, jotta syntyisi selkeitä raitoja. Mutta mitä jos löytää matonkudetta, jossa on pieniä nalleja? Tuloksena oli noin puolen metrin pituinen matto, jossa on ehkä 50 eri väriä. 😊
Kangaspuut piti purkaa kuljetusta varten ja siihen hommaan sain värvättyä avuksi iskän ja Niilan. Ja ei siinä lopulta kauan mennyt, kun osat olivat henkilöauton takakontissa. Mutta ei siinä kaikki. Pihatuvassa oli muitakin käsitöihin liittyviä välineitä, kuten rukki, vyyhtihärveli, loimenluontihärveli ja pari muuta juttua, joiden käyttötarkoitus pitää vielä selvittää. Siispä minulta puuttuu enää lampaat…
Vajasta löytyi vielä ihan käyttökelpoisia maatilan työvälineitä, kuten lapio, talikko, harava, viikate, sirppi, perunakuokka, justeeri. Niillehän meillä on käyttöä omilla tiluksilla. Tai ei ehkä justeerille, mutta muille. Minusta on kiva, että toimivat tavarat pääsee käyttöön ja näillä on vieläpä oma tarinansa, kun minun isovanhemmat ovat niitä käyttäneet. Tosin ei ole kaikki tarvikkeet heilläkään olleet uusia. Yhdessä käsityöhärvelissä on vuosiluku 1892. Pihatuvasta löytyi myös kävelykeppi, jonka oletin kuuluneen isopapalle. Siihen oli kaiverrettu JET 1914. Selvisi, että Johan Edvard Toivola oli minun isoisoisoisoisä eli isopapan pappa. Siellä se keppi on ollut kuistin nurkassa unohdettuna ainakin 20 vuotta, tai 27 vuotta (siitä asti kun pappa kuoli) tai pidempäänkin. Sitä ennen se on varmasti ollut käytössä, koska niin sileäksi se on kulunut. Ennen tavaroita arvostettiin, niihin kaiverrettiin nimikirjaimia ja vuosilukuja, koska niitä oli tarkoitus käyttää yli sukupolvien. Uutta hankittiin tai tehtiin (!) sitten, kun tavara oli kulutettu käyttökelvottomaksi. Silloinkin siitä ehkä irrotettiin jotain käyttökelpoisia osia uusiokäyttöön.
Jossain vaiheessa nämä kestävät ja huolella tehdyt puiset ja metalliset tavarat hylättiin latoihin ja lahoaviin taloihin, koska talouskasvun kannalta on tehokkaampaa markkinoida ihmisille heikkolaatuisempia tavaroita, joita täytyy uusia koko ajan. Sanokaa mitä sanotte, mutta minä aion käyttää papan talikkoa ja viikatetta niin kauan kunnes ne menee rikki. Vaikka kaupasta saisi uudenkin. Ja vaikka ne on vähän ruosteessa.
Meillä oli hetken aikaa oikea perinnekäsityömuseo takapihalla, kun hinkkasin kaikki aarteeni mäntysuovalla. Ensin naureskeltiin, mutta kun kaikki oli puunattu ja huuhdeltu ja kuivatettu, niin johan alkoi muitakin kiinnostaa. Mummi saa Johan Edvardin kävelykepin seinälle muistoksi, äiti ihasteli rukin hienoja koristekuvioita ja halusi keksiä sille säilytyspaikan kotoa. Iskän mielestä molemmat sahat pitää putsata liuottimella ja öljytä. Ihanaa, ettei mun kaikki aarteet olleetkaan muiden mielestä pelkkää roskaa ja polttopuita. 😊
Muita aarteita, löytöjä ja saaliita reissun aikana olivat Rutin tilan mansikat, Marjon kasvimaalta saadut taimet ja juurakot (olisipa mun kasvimaa joskus yhtä ihana ja satoisa kuin Marjolla..) sekä Repovesi-Mäntyharju -vaellusreitti (siitä oma juttunsa täältä).
Tässä oli toki aktiviteettia ihan kylliksi, mutta lisäksi Niila oli pari aamuyötä raivaamassa ja ehtipä käydä myös suunnistuskisoissa, minä osallistuin Vaarin muistoksi perustetun Kirvu/Karjala -aiheisen kirjastohyllyn avajaisjuhlaan Orimattilassa ja Niilan, äidin ja iskän kanssa rentouduttiin mökillä lähinnä uiden ja syöden. Kuuma keli on kiva silloin, kun saa olla veden äärellä ja pulahtaa uimaan aina kun siltä tuntuu.
Seuraavaksi hommat jatkuu taas Äkäslompolossa. Töitä, treenejä, ultrajuoksua (!!!) ja kasvimaan hoitamista. Tuskin maltan odottaa perunannostoaikaa, kun perunakuokka pääsee käyttöön 😊
Iina