Hiihto on terveysliikuntaa, kilpahiihto ei ole. Viime viikonloppuna muistin taas miksi. 

Ristijärvellä siis pystyttiin koronasta huolimatta järjestämään SM-hiihdot ja hyvin järjestettiinkin. Kiitos vielä kaikille, jotka työllään takasivat onnistuneet ja turvalliset kisat sekä hiihtäjille ja huoltajille yhteisesti maininta tunnollisesta ohjeiden noudattamisesta. Ihmettelisin, jos tietoon tulee yhtäkään kisoihin liittyvää tartuntaa.

Hämärässä kisalatuja kiertäessä tuli aivan juniorivuodet mieleen, kun kisareissuille lähdettiin perjantaina vanhempien töiden jälkeen.

Perjantaina ennen naisten 10km perinteisen kisaa Niila muistutti, että tuu sitten heti kisan jälkeen kertomaan minkälaista lumi oli radan eri kohdissa. Vitsailin, että toivottavasti ei tarvitse kirjaimellisesti ottaa tuntumaa lumen pintaan. Olisi kuulemma riittänyt tuntuma ihan vain suksien alla, mutta mitä minä tein: pannutin kunnolla toisella kierroksella lyhyessä mutta jyrkässä laskussa, ihan kuin tuo lumituntuma nyt olisi ollut NIIN tärkeä. Harmi, ettei hiihtokisoissa saa pisteitä hienoimmasta kuperkeikasta. Minuutti siinä meni keräillessä ja polvissa muistona kunnon mustelmat. Juuri kun reidestä oli parantunut lähes näkymättömiin valtava kuntosalilla kompuroitu mustelma, niin nyt on sitten yhteensä jaloissa samanmoinen. Mustelmien pinta-ala on ilmeisesti (minulla) vakio, voisin lisätä sen Maolin taulukkoon.

No siitä päästään siihen, että perjantain kisa ei siis ollut itsellä minkään sortin onnistuminen. Pito oli niin hyvä, että olisi voinut vaikka puuhun kiivetä, mutta se myös tökki mäkien päällä ja jarrutti alamäissä. Eron kärkeen olisi voinut mitata kalenterilla ja taisipa tuo sija 95. olla minulla kaikkien aikojen huonoin sm-sijoitus, vaikka laskisi mukaan Hopeasompakisat. Niila hiihti tasaisen varmasti sijalle 50. Suksi ei varsinaisesti ollut avuksi jos ei matkaa hidastanutkaan. Eniten ehkä näkyi vuorohiihdon vähäinen määrä tänä talvena, kun jalkavaiva on pakottanut käyttämään lenkeillä vain tasatyöntöä. Toisaalta tasatyöntöosuudet sujuivatkin hyvin.

Lauantaina minä lepäilin ja katsoin kisat telkkarista. Niila hiihti Inarin Yrityksen joukkueessa viestin aloitusosuuden ja hoitikin tehtävänsä mallikkaasti, vaikka lähtöpaikka oli tasan takimmainen kaikista. Suksi toimi ja matkana 10km viestiosuus sopi hyvin, sillä siinä ei ehtinyt vuorohiihtonousuihin paljoa hyytyä. Niila sitkuttelikin kärkiporukan mukana melkein loppuun asti. Tai siihen asti kunnes kärki päätti tosissaan taistella avausosuuden herruudesta vikassa nousussa, mutta siinä vaiheessa vauhti oli liikaa aika monelle muullekin. Inarin Yritys hiihti maaliin lopulta sijalla 25.

Pientä on, mutta niin on pertsalla tehdyt lenkitkin jäänyt vähiin jalkavaivojen vuoksi.

Mietitäänpä sitten valmistautumista 30km ja 50km matkoille, jotka olivat sunnuntaina ohjelmassa. Varsinaista tankkausta ei tarvita, mutta energiavarastot on kuitenkin parempi olla lähtöviivalla aikalailla täynnä. Niilalla varsinkin kahden kisa jälkeen oli tärkeää saada muutama tuhat kiloria energiaa, jotta palautumista tapahtuisi yhdessä yössä mahdollisimman paljon. Saatoinpa itsekin varmistella energioiden riittävyyttä ja napsia illalla herkkuja. Suunnilleen kaikissa muissa tilanteissa on hyvä välttää ylenmääräistä suolan ja sokerin nauttimista, mutta pitkissä kestävyyssuorituksissa ilman niitä ei mistään tule mitään. Joten, ennen kisaa lipitellään urheilujuomaa (=sokeria) ja kisassa juodaan urheilujuomaa tai urheilujuomaa ja geeliä (=sokeria) tai kokista (=sokeria). Ja sekaan lykätään mitäs muuta kuin suolaa. Ei olisi Niilan juottopulloon saattanut laittaa sydänmerkkiä. Ja kisan jälkeen sitten sipsiä ja suolapähkinää, ettei autossa ala krampata ja loput kokikset, että jaksaa ajaa kotiin.

Itselläni 30km vapaalla kulki yllättävän hyvin, kun olin lopulta tuloksissa sijalla 32. Olen toki joskus paremminkin hiihtänyt, mutta tämän talven harvat kisat ovat olleet niin kaukana tuosta vauhdista, että tähän pitää olla tosi tyytyväinen. Ja pärjäsin, vaikkei ollut luottojuottajaa eli äitiä mukana. Piti värvätä juottajia muualta ja kiitokset Reimalle ja Kalmerilla, jotka tarjoilivat sokeria ja kofeiinia (urheilujuomaa, geeliä ja kokista) juuri sopivasti!

Sukset luistivat erinomaisesti, mikä tietysti auttoi asiaa ja ovat edellytys onnistumiselle. Kiitos voitelumestari Karille ja koko huoltotiimille! Minulle tuntui sopivan pidempi matka, sillä kympin jälkeen alkoi kulkea. Oli varmaan siinä vaiheessa saatu karstat pois koneesta 😊 Toki märkä keli vaikutti jokaisella hiihtäjällä luistoon ja siinä missä ekalla kierroksella laskettiin laskuasennossa, niin vikalla kierroksella sai luistella lisää vauhtia. Mutta näin se meni kaikilla ja me ei ihan allekirjoiteta sitä, että olipa hidas ja raskas keli. Tulkaapa joskus keskitalvella pariksi kuukaudeksi Lappiin hiihtämään, niin tiedätte millainen lumi on hidasta 😊 Oli kiva käydä näin etelässä liukkailla laduilla.

Kuten aina, olin oman kisan jälkeen Niilan (ja tällä kertaa myös seurakaverinsa Juhon) juottajana. Siinäpä huoltotehtävä, jossa Niila luottaa minuun 😀 Ja taas onnistui. Myös suksi toimi erinomaisesti ja Niila hiihti ehkä hallituimman SM-50km kisan. Sijoitus oli 34. Ero kärkeen oli valtava, mutta osittain se johtui siitä, että Iivo voitti jo kakkosta yli 5min. Uskotaan, että se oli sitä kuuluisaa kansainvälistä vauhtia.

Paita märkänä ja mieli tyhjänä maalissa

Jos vielä terveellisyydestä puhutaan, niin sen lisäksi, että miehet pistivät itseään epäterveellisen ahtaalle 2,5 tuntia (Iivo vain 2.06), niin minä pidätin pissaa vähintään saman ajan. Siinä vaiheessa, kun on jo tarponut ladun varteen ja vastuu kramppien torjunnasta lepää raskaana harteilla, on parempi keskittyä oikeanlaisiin juomasekoituksiin ja niiden onnistuneeseen tarjoiluun eikä lähteä etsimään bajamajaa. Ei kannata ottaa sellaista riskiä, kun edessä on 6h automatkakin yhdessä. Tosin oli heillä toinenkin juottaja, joka oli laitettu tarpomaan vielä paljon kauemmaksi perälenkille (Kiitos Keke pyytettömästä huoltoavusta!), mutta olisi se ollut mahdoton ajatus vaarantaa vuosien katkeamaton onnistuneiden juomatarjoilujen putki. Niin että anteeksi äiti ja mummi, jos en vilkuttanut teille, kun näyin telkkarissa. Mulla oli vaan niin kova pissahätä ja yritin keskittyä (ja en tiennyt, että olin kuvissa taustalla).

Sitten oli vielä se kellojen siirto. Klo 6.45 ei ole ihmisten aika herätä, ainakaan aamu-unisten, kuten minun. Varsinkaan, kun kaikesta säätämisestä ja varmistelusta huolimatta kello soi 5.45, koska manuaalinen ajanasetus ei näemmä koske kesä- ja talviaikaan siirtymistä.

Mutta kaikesta huolimatta hengissä ollaan ja kovasti toivotaan, että tälle keväälle vielä muutama kisa päästään hiihtämään. Ja väärinkäsitysten välttämiseksi, suosikkidrinkkini on lämmin hapoton kokis VAIN yli 20km hiihdon jälkeen, ei muulloin. Mukavaa kevättä kaikille!

Iina