Näin korona-aikaan, kun matkustamista ja vierailuita siellä, täällä ja tuolla kehotetaan välttelemään, ajattelin tarjota teille nojatuolimatkan Särestöniemeen.
Vihdoinkin tänä syksynä siis paikkasin sivistyksessäni ammottaneen aukon ja vierailin Särestöniemessä. Reidar Särestöniemen mieleenpainuvia taideteoksia olin toki nähnyt Rovaniemellä Korundissa sekä julisteissa ja postikorteissa, mutta Särestöniemen museovierailulla pääsi tutustumaan myös edesmenneen taiteilijasuuruuden elämään ja ajatuksiin taiteen taustalla. Omasta taiteen tuntemuksestani voisin sen verran kertoa, että lapsena harrastin ahkerasti kuvataidekoulua, mutta hyvin kaukaiselta tuntuu samppanjalasien kilistely näyttelyn avajaisissa. Hieman noloa olla noin kliseinen kuva kuvataiteen tosiharrastajista 😀 Kiasma ei säväyttänyt, mutta historiallisissa kohteissa tuijottelen mielelläni maalauksia ja veistoksia. Minulle taide on sitä, että ihmiskädet ovat luoneet jotain kaunista ja puhuttelevaa. Särestöniemestä oikein huokui taiteilijan elämänasenne ja vahva yhteys luontoon. Ja kun on tarpeeksi taitoa, luonnon kauneus ja erityisyys on mahdollista maalata tauluun. Luotan vahvasti siihen, että ei tarvitse olla asiantuntija voidakseen nauttia taiteesta 😊 Tällä yritän nyt sanoa sitä, että Särestöniemessä kannattaa ihan jokaisen vieraillla.
Kittilän Kaukosessa Reidar Särestöniemi syntyi 1925 omavaraiselle maatilalle, jonne kulkureittinä toimi Ounasjoki. Pikku-Reidar piirteli aluksi hiilellä uunin kylkeen, mutta sai onneksi perheeltään tukea taideharrastukseensa. Hän opiskeli Helsingissä ja Leningradissa ja hänen maalauksensa olivat pian menestys eri puolilla maailmaa. Tunnetuimpia ovat hänen suuret värikkäät öljyvärityönsä. Ounasjokea pitkin alkoivat Reidarin matkat ympäri maailman. Särestöniemeen tehtiin tie vasta vuonna 1984. Mitähän luonnonrauhaa rakastava taiteilija siitä nyt ajattelisi? Hän kuoli sydänkohtaukseen toukokuussa 1981 vain 56-vuotiaana.
Museoalueella sijaitsevat Reidar Särestöniemen lapsuuden ja nuoruuden koti Vanha Särestö, joka on vanhaa peräpohjalaistyyliä oleva pieni maatila. Ateljee-koti taas on mielenkiintoinen hirsirakennus, jossa yhdistyvät ateljee kaikkine taidetarvikkeineen Reidarin yksityisiin asuintiloihin. Ehkä mieleenpainuvin on kuitenkin galleria, jossa on maalauksia esillä alakerrassa ja uima-allas ja sauna yläkerrassa! Siinä on asenne kohdillaan. Kuka muka määrää, ettei yläkertaan voi tehdä isoa vihreää uima-allasta? Jos oikeasti haluaa uiskennella kuin hylje taideteosten keskellä (lainaus Reidarin puheista), niin miksi ei toteuttaisi sitä, kun se on mahdollista. Viis muiden mielipiteistä.
Aikaansa edellä tai oikeastaan valitettavasti edelleen ajankohtaisten aiheiden kimpussa työskenteli Särestöniemi. Hän otti töissään kantaa luonnonsuojeluun, koska huomasi ympärillään olevan luonnon kärsivän ihmisten ahneudesta. Reidar puhui siitä, kuinka elintärkeää olisi varjella luontoa eikä uhrata sitä taloudelle ja teollistumiselle. Maapallon voimavarat eivät kestäisi enää kauan. Hän samaisti itsensä uhanalaisiin eläimiin, kuten suteen, josta maksettiin tapporaha. ”Se on hävinnyt taistelun. Tämä varoittaa meitä: yksikin laji, jonka ihminen tuhoaa, on askel kohti ihmisen omaa tuhoa.”
Reidar Särestöniemi oli kasvanut luonnon keskellä ja koki olevansa yhtä sen kanssa. Inspiraatio kumpusi juurikin luonnosta ja siitä, mitä Reidar siellä näki ja koki. Taiteilija kuitenkin myös matkusteli ja näki maailmaa, joten hänen näkemyksensä eivät pohjautuneet vain kapeasti kotikylän konnuille. Hän seurasi vierestä, kuinka Kemijokeen valmistuneen Isohaaran voimalaitoksen myötä lohi katosi Ounasjoesta ja lopetti kokonaan yhden merkittävän elinkeinon, elämäntavan ja perinteen. Myös soiden ojitus ja avohakkuut tekivät Reidarin surulliseksi. Samoja murheita kuin tänäkin päivänä. Kysymys kuuluukin, miksi ihmiset vielä jatkavat samalla tiellä, kun tuhojen katastrofaalisuus oli nähtävillä jo vuosikymmeniä sitten? Kun Amerikkalaiset kysyivät Reidarin mielipidettä maansa tulevaisuudesta, oli hän ihailtavan suorasainainen: ” Mie sanon että teistä tullee kehitysmaa, tet istutta kohta jätekasojenne päälä.” Tänä päivänä tuota jätekasaa voisi pitää vertauskuvana kaikelle sille ympäristön ja ehkä myös muun yhteisen hyvän laiminlyönnille. Osuvasti sanottu joka tapauksessa.
Japanin näyttelyssään (1980) Reidar kirjoitti näyttelyluettelon esipuheeseen: ”On todella aika herätä ja antaa suuren luonnon elää tekemättä sille väkivaltaa.”
Toden totta. Miksi me yritämme tuhota luonnon, kun se on kuitenkin meitä vahvempi? Ja sitä paitsi, se oli täällä ennen meitä. Luonto on täydellinen sellaisenaan eikä todellakaan tarvitse ihmisten apua mihinkään muuhun kuin meidän omien jälkien siivoamiseen. Kaikesta huolimatta se tarjoaa meille raaka-aineita, ravintoa, kulkuväyliä, maisemia ja elämyksiä, ja meidän tulisi muistaa kunnioittaa sitä ja olla kiitollisia. Tällaiset ajatukset minun päässäni saivat vain vahvistusta Särestöniemen vierailun jälkeen.
Iina
Lähteet: Särestöniemi-museo