Kun valmistautuminen ja tilaisuus kohtaavat

Onnistumisen resepti on yksinkertainen, mutta joskus vaikea toteuttaa. Omaan valmistautumiseen vaikuttavat esimerkiksi laiskuus, virheet ja resurssit, ja tilaisuuksia ei aina osu kohdalle. Kyse ei ole siis pelkästään tuurista, vaan siitä, että on itse valmis, kun tilaisuus tulee. Ja tällä kertaa me oltiin valmiina, kun kevään paras hiihtopäivä koitti Kilpisjärvellä. Haltin valloitus on niin monena vuonna jäänyt haaveilun tasolle ja nyt päätin sääennusteita tutkiessa, että tätä tilaisuutta ei hukata. Niilaa laiskotti lähteminen yhtään mihinkään, mutta onneksi Haaviston Teemu puheli alkuviikosta hiihtolenkillä Niilalle Kilpisjärvelle menemisestä ja parin päivän varoitusajalla päätettiin suunnata reissuun kolmistaan.

Torstaiaamuna haettiin kukonlaulun aikaan Teemu kyytiin ja hurautetttiin autolla Kilpparille. Yllätti oikein kuinka lyhyt matka tuo onkaan. Yhdeksän aikaan kaiveltiin Kilpishallin parkkipaikalla suksia autosta, kun Frimanin Juho ajoi viereen ja lupasi lähteä suoraan yövuorosta meille oppaaksi. Aika kiva. Hetken päästä jo kiivettiin kelkkauraa Tsahkaljärvelle ja sieltä Saarijärvelle. Salmikurussa luisuteltiin “hallitusti” kurun pohjalle ja sitä pitkin Termisjärvelle.

Alkumatkan hankikanto alkoi sen verran pehmetä, että loppumatka takaisin seurailtiin kelkkauraa. Ei voi muuta sanoa kuin että miksei me olla tultu tänne hiihtämään aikaisemmin?! Lunta on paikoitellen ihan tolkuttomasti ja maisema kauniin karuja tuntureita ja ylänköjä. No sillä lenkillä varmistui, että ainakin minä olen lähdössä seuraavana päivänä hiihtämään Haltille.

Kun on “yhteistyökumppanina” rajavartiolaitos, saa hyviä ohjeita maastossa liikkumiseen. Juho ja Keke on sen verran ehtineet näillä kairoilla hiihtää ja partioida kelkalla, että oli kertoa useampikin hyvä ajankohtainen vinkki. Kaikkien epäilyistä huolimatta päätin hiihtosuunnan perjantaina ja lähtöajaksi sain tingattua 6.30. Ja siis kerrankin niin päin, että minä olisin ollut valmis lähtemään vaikka viideltä! Täällähän on jo yötön yö eli valoa riittää kyllä mihin aikaan tahansa.

Aikainen lähtöaika oli oikein toimiva, sillä hanki kantoi oikeastaan koko menomatkan. Meekon laaksossa oli lunta sen verran vähän, että siellä oli parempi seurailla kelkkauraa. Oli kyllä täydellinen keli. Hanki kantoi, aurinko lämmitti eikä tuulta ollut käytännössä ollenkaan. Mennessä pidettiin vähän reippaampaa vauhtia, jotta hangista saisi nauttia mahdollisimman monta kymmentä kilometriä. Haltille päin reitti on aika nousuvoittoinen ja huipulle pääseminen kesti noin viisi tuntia. Mutta sanon vaan, että kyllä tuolla mielellään viettää aikaa, vaikka menisi kauemminkin 😊 Huipulla vaivannäkö palkittiin huikeilla maisemilla. Tuuli oli niin hento, että tarkeni ottaa kuvia ja syödä vähän suklaata.

Sitten alkoikin alamäki. Alun jyrkempi osuus piti ottaa loivilla kaarroksilla, ihan jo siksi, että Haltin ylemmillä rinteillä lumi ei ollut ehtinyt vielä sulaa ja jäätyä kunnon hangeksi. Hauskaa hiihtää ihan pakkaslumessa tähän aikaan vuodesta. No oikeasti ei ollut yhtään hauskaa, kun tullessa puolentoista tunnin kuokkanousun lopussa hanki pettää ja suksi ei luista mihinkään. Alaspäin laskeminen olikin kyllä vinhaa puuhaa. Tilaa on kaartaa vaikka kuinka pitkästi ja loivasti yhteen suuntaan ja kääntää sieltä saman verran toiseen (takasin päin tuli siksi noin 1km pidempi matka). Käsi ylös kuka on joskus kyykyttänyt laskuasennossa 5 minuuttia yhteen soittoon? 😀 Koko paluumatka oli yhteensä yli tunnin nopeampi, vaikka hanki ei enää ihan kestänyt ja hiihdettiin vikat 30km kelkkauraa pitkin.

Etukäteen oltiin kuultu, että ainakin viime vuosina Haltille on hiihdetty huoltokelkan kanssa ja ilman sitä reissu olisi liian vaativa. Sen perusteella olin aina kuvitellut, että Haltille hiihtäminen on haastavaa suunnistamista yksin keskellä kairaa ja jos keli lössähtää niin se on sitten tekemätön paikka. Että pitää olla huoltokelkka ajamassa jälkeä varmuuden vuoksi. Mutta sinne huipulle astihan menee kunnon kelkkaura! Eli vaikka tulisi mikä lämpöaalto kesken lenkin, niin tampattua uraa pääsee aina pois. Säätila on tietenkin oleellinen asia ja kovasti tutkittiin ennusteita ennen lähtöä. Kuten jo sanottu, sää oli meillä täydellinen, eikä olisi huonolla säällä lähdetty edes yrittämään. Onhan se tietysti kiva, jos joku lähtee kelkalla huoltamaan, mutta ainakin me saatiin juomiset, eväät ja varavaattet kuljetettua juomarepuissa ja -vyössä. Ei meillä tietysti mitään pekonipastaa ja retkikeitintä mukana ollutkaan, mutta rieskalla, suklaalla, patukoilla, urheilujuomalla ja kokiksella jaksoi ihan ongelmitta koko matkan. Toki, jos olisi vaikka suksi mennyt poikki, niin olisi tarvittu aika luovia ratkaisuja, mutta tuolla on kämppiä matkan varrella niin tiheästi, että ei ainakaan mitään vaaratilannetta olisi syntynyt. 

Taukoineen kaikkineen lenkki kesti noin 9 tuntia ja 103km. Ei ollenkaan hullumpi paikka hiihtää elämäni pisin lenkki. Edellinen ennätys oli tänä keväänä Levillä 102km. Sanoisin, että vaikka täällä korkeuserot on ihan eri planeetalta, niin meni jotenkin kevyemmin. Joku tykkää tasaisesta jänkästä, minä tykkään silmänkantamattomiin jatkuvista nousuista ja 25 minuutin alamäistä 😊 Yllättävän kevyt ei kuitenkaan tarkoita, ettei tuntuisi missään. Totta kai yli 100km hiihto tunturissa tuntuu, mutta sopiva väsymys kuuluu asiaan ja illalla sänkyyn pötkähtäessä on aika onnellinen olo. Ja kuulosti siltä, että Niila ja Teemukin olivat tyytyväisiä mun reitinvalintaan. Teemu suorastaan ylitti itsensä, kun lähti vielä Pitsusjärven “välikuoleman” jälkeen huipulle asti. Hyvä Teemu! Perinteinen taktiikka toimi, kun vaan päästään tarpeeksi pitkälle, niin ei enää halua kääntyä takaisin 😀

Lauantaina palauttava viidenkympin lenkki hieman loivapiirteisempään maastoon Termiksen suuntaan ja sunnuntaina 25km aamulenkki Saarijärvelle. Kilpparin kevätleiristä voisi minun puolesta tulla uusi perinne. Näin loistavaa tilaisuutta Haltin valloitukseen ei välttämättä ihan joka kevät tule ja siksi olen niin tyytyväinen, että ei jääty liikaa empimään. Joka tapauksessa näissä maisemissa olisi kiva hiihdellä toisenkin kerran ja eihän sitä tiedä, jos ensi keväänä sääennusteet näyttää lupaavalta, niin äkkiäkös me täällä taas ollaan. Kiitos Teemulle matkaseurasta ja hyvistä tarinoista ja Juholle kaikista vinkeistä!

#endlesswinter #andiloveit

Iina