Nyt oli tarkoitus kertoa Ristijärven SM-hiihdoista, mutta kuten kaikki varmasti jo tässä vaiheessa tietävät sekin tapahtuma on peruttu. Tai oikeastaan siirretty vuodella eteenpäin. Siirtouutista ei otettu täällä vastaa pelkästään hyvänä ajatuksena. Alunperin vuoden 2021 keväälle oli nimittäin kaavailtu SM-kisaisännäksi Rovaniemeä. Vihdoin olisi koittanut päivä, jota niin monesti Rovaniemellä asuessa ja Ounasvaaralla reenatessa mietimme: “Kunpa pääsisi hiihtämään Ylävitoselle kevään SM-kisoihin.” Ristijärven kisojen alkaessa näyttää epävarmoilta hetken ehdimme jo toivoa järjestelyä, jossa keväällä hiihdetään SM-kisoja kahtena peräkkäisenä viikonloppuna. No tätäkään ei tullut ja nähtäväksi jää päästäänkö Rovaniemellä hiihtämään SM-hiihtoihin.
Mutta takaisin siihen mitä oli tarkoitus nyt kertoa eli, miten ollaan kilpailuilta ja kunnon piikkaukselta säästynyttä aikaa hyödynnetty. Jotenkin tuo kilpailujen ja lähes kaiken muunkin peruuntuminen vei aikalailla fiilistä ja aloitettiin siirtymäkausi. Joillekkin siirtymäkausi tarkoittaa täydellistä irtautumista urheilusta, mutta meille enemminkin henkistä irtautumista kilpaurheilusta. Eli paineetonta elämistä juuri niin kuin milläkin hetkellä tuntuu. Syömistä silloin kun huvittaa, mitä huvittaa. Nukkumista silloin kun huvittaa, sen aikaa kun huvittaa. Hiihtämistä silloin kun huvittaa, sen verran ja sillä teholla kun huvittaa. Ja toisinaan vaan olemista tai jonkun ihan muun tekemistä.
Hiihtolenkit käytiin viime viikolla tekemässä Levin laduilla, jossa latuja hoidetaan vielä normaalisti. Alunperin oli toiveissa päästä hangille hiihtämään, mutta takatalvi yllätti täällä pohjoisessakin eikä teräshankia ole vielä muodostunut. Tosin ylhäällä tunturissa varmasti olisi päässyt, mutta tuulet olivat sen verran navakoita, ettei viitsitty lähteä toista kertaa kokeilemaan. Siirtymäkauden teemalla mentiin mukavuusalueella.
Ja jottei elämä olisi pelkää hiihtoa, käytiinpä yksi päivä kokeilemassa elämän ensimmäistä kertaa moottorikelkkailua. Olihan näin ensikertalaisen mielestä hauskaa puuhaa. Ei sitä ihan joka päivä viitsisi, tai edes joka viikko harrastaa, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen kokemus.
Kokeilun ajoittuminen tähän hetkeen osoittaui vielä varsin onnistuneeksi. Reitit olivat käytännössä tyhjät muista kelkkailijoista ja tasasen lanatun reitin lisäksi pääsi ajamaan hauskaa kumpareikkoa. Kustannussyistä vuokrattiin vain yksi kelkka ja ajeltiin vuorotellen toisen istuessa kyydissä. Tai istuminen antaa ehkä turhan leppoisan kuvan tuosta. Ennemmin taisi olla kyydissä sinnittelyä kumpareikon yrittäessä heitellä matkasta. Onneksi oli hyvä opas matkassa, niin ei tarvinut ensikertalaisten miettiä minne ajaa. Vaikka Ylläksen alueen ladut ja luonto niiden ympärillä alkaa olla jo aika tuttua, on kelkkareitistö aivan uutta meille.
Ja kummasti se matka taittuu kelkalla erilailla, kuin suksilla. Yksi hujaus ja kymppi jo mennyt. Paatuneena hiihtäjänä ei sitä kuitenkaan pelkästään kelkkailuun pystynyt keskittymään, vaan tulipa samalla bongattua uusia hyviä hiihtomahdollisuuksia, kunhan hankikelit alkavat toden teolla.
Edelleen hankia odotellessa
Iina ja Niila