Vöyrin visiitti ja hankihiihtoa

Vöyrillä käytiin ja pääsinpä minäkin ensimmäistä kertaa elämässäni siellä kilpaa hiihtämään. Aina on aiemmin ollut jotain, etten ole starttaamaan päässyt, usein terveydellistä. Yksi kerta taisi kuitenkin olla, ettei oma taso riittänyt kisoihin. Takavuosina Hiihtoliitto rajoitti hiihtäjien osallistumista Suomen cup- ja SM-kilpailuihin. Eipä ihme, että nyt puhutaan hukatuista sukupolvista, kun kaikki halukkaat eivät päässeet edes yrittämään kilpailuihin. En minäkään olisi silloin kärkipään sijoituksista taistellut, mutta olisi ollut silti hieno päästä kisaamaan ja näkemään millaista vauhtia Suomen kärkihiihtäjät menevät. Onneksi tuosta säännöstä on luovuttu ja nykyisin varsinkin SM-startit keräävät hyvän määrän osallistujia.

Nyt kuitenkin pääsin kisoihin, vaikka loppuun asti sitä piti hieman jännittää. Tällä kertaa lumen takia. Turha oli empiä. Järjestäjät olivat tehneet hienon työn ja radat oli hyvässä kunnossa koko viikonlopun. Viime hetkellä tuli vielä luonnon luntakin varmistamaan hyvät olosuhteet. Kisapaikalla oli hauska kuunnella kenttäkuuluttajan kiitoksia järjestäjien ja talkoolaisten ahkeruudesta, mutta isoimman kiitoksen taisi saada naapurikunnan pappi lumen tilauksesta yläkerrasta 😊

Toinen epävarmuutta aiheuttava tekijä oli valmistautuminen kisoihin. Alkutalvi oltiin saatu nauttia Äkäslompolossa pikku pakkasista ja liukkaista lumista, mutta viimeinen viikko ennen SM-kisoja sitten saatiin ensimmäiset kunnon pakkaset tänne. Täällä se tarkoittaa -25°C … -35°C pakkasia. Vaikka ylhäällä pääseekin hiihtämään, niin kyllä noilla keleillä sielläkin lumi ja liikkeet hidastuvat. Mutta eihän tuolle mitään voinut, niin ainoa asia mitä voi tehdä oli ottaa olosuhde haasteena ja yrittää hyödyntää kokemus aikaisemmasta ja viritellä lihaksisto SM-hiihtoihin mahdollisimman hyvään kuntoon. Täällä pohjosessa asuessa on kantapään kautta alkanut oppia, kuinka lämpötila- ja valoerot vaikuttavat harjotuksen kuormittavuuteen. Sama 2h peruslenkki ei todellakaan tarkoita samaa kuormitusta. Ja näin valmentajan ja urheilijan näkökulmasta se asettaa aika paljon haasteita harjottelun suunnitteluun. Tosin ei tuo pelkästään huono asia ole. Harjoittelua tulee suunniteltua enemmän kuormituksen mukaan, kuin tuntien, tehoalueiden, lajien tai kilometrien perusteella. Saattoi tosin olla pieni pelastus itselle, että samoihin aikoihin meinasi tulla vähän flunssaakin päälle, mikä osaltaan pisti pysymään sisällä lepäilemässä.

Kylmää, mutta kaunista

Vaikka kuinka oli yrittänyt pitää kuormituksen kurissa, oli jalka aika väsynyt torstai-iltana 9 tunnin matkustuksen jälkeen Vöyrillä hiihtoliikkeitä ottaessa. Tykkään asettaa itselleni yksittäisiä kilpailuja, joissa haluan onnistua. Tuo on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se antaa rentoutta muihin kilpailuihin, mutta pikkasen nostaa painetta onnistua niissä itselle tärkeissä kisoissa. Vöyrin 15 km perinteinen oli yksi näistä, joten melkein jo alkoi huolestua torstai-iltana kuinka huonolta meno tuntuikaan. Parin aamu-ja iltalenkin sekä normihiihtolenkin jälkeen kroppa alkoi kuitenkin tuntua taas omalta. Eikä hetkeäkään liian aikaisin. Lauantaina olikin sitten mukava hiihtää kropan toimiessa. Tuuria (tai niinkuin Iina sanoo: “valmistautumisen ja tilanteen kohtaamista”) tai ei, niin kisassa oli kyllä moni asia puolellani. Ile onnistui löytämään huipputällin suksiin ja pääsin myös nauttimaan hyvän lähtöpaikan eduista sopivan peesin muodossa.

Tuloksissa 18. Ero keulaan iso, mutta pronssille inhimillinen (1:41,2 = 6,4s/km). Minulle hyvä onnistuminen. Erityisesti mieltä lämmitti, että nyt sain onnistumisen oikeaan paikkaan. Aikaisempina vuosinakin on tuollaisia hiihtoja tullut, muttei ole SM-kisoijen tuloksissa näkynyt. Sunnuntain sprintti olikin enää osallistumisen iloa ja järjestäjien tukemista. Iinalla ei valmistautuminen onnistunut ihan yhtä hyvin. Taisi pakkaset viedä parhaan terän hiihdosta (ja nahkat nenän päästä) ☹ Helpompi olisi omastakin onnistumisesta nauttia, jos toisellakin olisi mennyt hyvin. Onneksi Iina on niin empaattinen ja osaa vilpittömästi nauttia myös toisten onnistumisesta. Ja sentään yksi onnistuminen meidän yksikölle 😊

Vöyriltä tultaessa ei autoa saanut pihaan ennen lumitöitä. Puolenyön aikaan lapiohommia piristi kuitenkin ihan komeat revontulet. Pakkasetkin näyttivät jatkuvan ja se tiesi hyviä liukulumikenkäilykelejä.

Jos joku ihmettelee, että mitkä ihmeen liukulumikengät, niin tuolta ne näyttävät. Lyhyt, leveä suksi, jossa kiinteä karva keskellä. Monoina omat kengät.

Nyt näyttäisi täällä päin olevan oivat olosuhteet tuohon harrastukseen. Ylempänä tunturissa, missä tuuli on kovettanut hanget, on pieniä haasteita, mutta puurajan alapuolella hiihtely on kyllä huippuhauskaa puuhaa 😊

Vielä löytyy lumistakin metsää, vaikka tuuli onkin pudotellut lumia monissa paikoissa

Lunta on riittävästi ja aikaisemmat talven plussakelit ovat sopivasti tehneet pieniä kerroksia lumeen, niin ei tarvitse ihan pohjia myöten kahlata. Pikkusen skeptisesti tuohon liukulumikenkäilyyn on tullut suhtauduttua, mutta nyt kun on päässyt pari retkeä tekemään hyvissä lumiolosuhteissa, on touhusta alkanut nauttia aivan eri tavalla 😊 Päivänvalon lisäksi nyt on ollut mahtavia kuutamokelejä metsässä liikkumiseen. Parina yönä olisi lisäksi ollut upeita revontulia, mutta niiden ohi tuli nukuttua…

Kiitos Rami Valoselle kuvasta ja opastuksesta Lommoltunturille

Niila