Epätalvinen alkutalven alku
Viime vuonna tähän aikaan oli jo mukavan talvista ja pikkupakkaset auttoivat pitämään Suomen pisimmän ensilumenlatumme erinomaisessa kunnossa. Toisin on tänä vuonna. Tässä sitä ollaan saman sumupilven sisällä jo pitkälle kolmatta viikkoa. Lämpötila on häkellyttävän tasaisesti +3 astetta ja hetkittäin tuntuu kuin joku suihkuttaisi sumutinpullolla naamalle. Toki välillä takki kastuu ihan rehellisessä vesisateessa. Ei ihme, että lumet ladulla sulavat pelottavan nopealla vauhdilla.
Ounasvaaran ensilumenladulla meni kyllä jotain pahasti pieleen jo latua tehdessä. Heti alusta asti ladulla oli tasaisesti kiviä ja likaisia laikkuja. Ihan kuin jostain olisi kauhaistu mukaan sepeliä ja purutkin oli kuorittu sen verran kehnosti, että sitä oli sitten lumen seassa vähän siellä sun täällä. Harmi, sillä muuten paana oli erinomaisessa kunnossa. Liukasta lunta ja sopivan kova, muttei jäinen. Me ja monet muut niitä kiviä keräiltiin ahkerasti, mutta sitten latu alkoi sulaa sen verran vauhdilla, että kiviä suurempi huolenaihe oli ylipäätään koko ladun olemassaolo. Vielä tiistaina ennen Suomen Cup -kisoja latutilanne näytti aika epätoivoiselta. Muutamassa kohdassa alkoi olla siinä ja tässä, ettei latukone jo seuraavalla ajolla rouhaise latua puhki.
Täytyy kyllä nostaa hattua Ounasvaaran hiihtoseuran talkoolaisille! Viikonloppuun mennessä latu oli saatu paikattua ihan kelvolliseen kuntoon ja kisat voitiin järjestää ihan suunnitelmien mukaan. Apuna oli myös (liikunnanohjaaja?)opiskelijoita Santa Sportilta. He kulkivat kisaladulla kaksi iltaa ämpärit kädessä kiviä keräämässä. Ei takuulla olleet helpoimmat kisat järjestää, mutta kova työ ja vaivannäkö kannatti. Hyvä OH ja muut apurit!
Suomen Cupia siis kisattiin viikonloppuna ja mehän tietysti oltiin kotikisoissa viivalla. Vuokatista pari viikkoa sitten saadun flunssan jälkivaikutukset tuntuivat meillä molemmilla hengitysteissä ja normaalimatkalla lauantaina meno oli vähän vaisua. Niila olisi siitä huolimatta saattanut sijoittua jopa ihan kelvollisille sijoille, mutta harvinaiseen välinerikkoon tuhraantui aikaa eri arvioiden mukaan 2-3 minuuttia. Se on 15km kisassa ikuisuus. Ensimmäisen kierroksen puolivälissä side irtosi kiinnityslokosesta ja luiskahti melkein irti. (Nykyään siteet liu´utetaan paikalleen suksessa kiinni olevaan kiskoon ja loksautetaan haluttuun kohtaan.) Niila pysähtyi, irroitti suksen jalasta, työnsi siteen kiskoa pitkin takaisin. Ja kuten kaikki suksia jalkaan laittaneet on joskus kokenut, niin eihän se mono ekalla kerralla siteeseen istu, vaan vielä piti hieman lumia rapsutella monon pohjasta ennen kuin matka jatkui. Ei jäänyt kuitenkaan tähän yhteen pysähdykseen, vaan side oli rikki eikä pysynyt enää paikallaan. Ei muuta kun varovasti toispuoleisesti hiihtäen puoli kierrosta stadionin laidalla olevien huoltokoppien kohdalle. Onneksi oli huoltomiehiä koppien edustalla kisaa katsomassa. Melko nopeasti sieltä sai uuden siteen sukseen ja pääsi jatkamaan matkaa kisan loppuun asti. Sykemittarista kuitenkin näki jälkeen päin, että paikallaan tuli seisottua vajaa pari min ja vaikuttaahan sekin, että puolen kierroksen ajan toisella suksella ei oikein uskaltanut polkea. Ehkäpä sitä tästä eteenpäin muistetaan tarkistaa myös siteiden toimivuus ennen kisoja.
Sunnuntai oli sprinttipäivä. Iina jatkoon täpärästi mutta kuitenkin, sijalla 29. Niila oli karsinnan 37. ja jäi jatkopaikasta vaivaiset muutaman sekunttia. Tässä kohtaa voi miettiä oliko päätös hiihtää niin sanotuilla kakkossuksilla oikea. Hiihdettiin siis hyvillä/ok tasoisilla kisasuksilla, mutta pakasta olisi aika varmasti löytynyt vielä napsun tai kaksi paremmat sukset. Sen verran oli ladulla kiviä, että säästettiin ihan parhaat kapulat tuleviin koitoksiin. Toki Suomen Cupin kisat ovat meille erittäin tärkeitä kisoja ja suksivalintaa mietittiinkin tarkkaan.
Iinan alkuerässä nähtiin aika epätavallinen tapaus, kun Krista Pärmäkoski pelasi Maaret Pajunojalle varman jatkopaikan jättäytymällä lopussa tahallaan kolmanneksi. Ideana oli ilmeisesti hiihtää niin, että jatkoon menevät Krista ja Maaret, mutta Johanna Ukkola kiilasi vahvalla hiihdolla väliin ja Kristan oli loppusuoralla selvästi hiljennettävä vauhtia, jotta Maaret ehtii toiseksi Johannan jälkeen. Krista oli jo karsinnan jälkeen päättänyt hiihtää vain alkuerän, joten hän ajatteli olla reilu ja päästää kaverin edelle. Sellainenhan ei kuitenkaan ole sääntöjen eikä urheiluhengen mukaan oikein, joten tapauksesta nousi tietysti kohu. Kristan puheista sain sellaisen kuvan, että hän itse ajatteli olevansa nimenomaan reilu, kun päästää kaverin hiihtämällä ohi. Voittamalla erän hän olisi jättänyt paikkansa tyhjäksi välierässä. Urheilussa kuitenkin tulee jo sääntöjenkin mukaan yrittää aina parhaansa ja erän sijoitusten ”manipulointi” oli ajattelematonta, muttei Kristan tarkoitus ollut kenellekään mitään harmia aiheuttaa. Eikä varmaan tajunnut ajatella vedonlyöjien harmitusta, olihan hän ennakkosuosikki. Krista sai kirjallisen varoituksen. Kilpailukielto olisikin ollut tässä tapauksessa varmasti liioittelua. Hyvä puoli tapauksessa oli se, että hiihtoliitossa havahduttiin selkeyttämään kyseisiä sääntöjä ja tiedottamaan niistä urheilijoille paremmin. Itse lykin maaliin kuudentena ja pidin näin ollen lopputuloksissa sijan 29 ja Kristan temppu ei millään lailla minun suoritukseeni vaikuttanut. Uskon myös, että finaalissa olivat lopulta oikeat hiihtäjät, jos Krista kerta olisi keskeyttänyt kisan joka tapauksessa.
Talvi jatkuu epätalvisista olosuhteista huolimatta. Niin myös treenit. Niila lähtee perjantaina Saariselälle leirille ja kisaa siellä viikonlopun FIS-kisoissa. Ensin kuitenkin pestään ja kuivatellaan rullasukset. Josko ne jo uskaltaisi laittaa varastoon.
Iina ja Niila