Seikkailu Pajulahdessa

Hiihtäjät harjoittelevat paljon ja monipuolisesti, sehän jo tiedetään. On rullahiihtoa, juoksua sauvojen kanssa ja ilman, voimaa ja loikkia, pyöräilyä ja vaikka melontaa ja soutua. Ei tuossa mitenkään ehdi kyllästyä, mutta joskus kropalle on kuitenkin hyvä antaa täysin erilaisia ärsykkeitä. Ja sitä tarjosi meille Pajulahden seikkailupuisto. Oltiin kerran aikaisemminkin käyty siellä, mutta siitä on jo aikaa. Päätinkin viedä kummipoikani Visan Pajulahteen seikkailemaan ja samalla päästiin Niilan kanssa treenaamaan ketteryyttä, kehonhallintaa ja voimaakin.

Valmiina seikkailuun
Radat menevät välillä toistensa yli ja ali ja ristiin, mutta ei siellä eksymään pääse ja oikaista ei voi 😀

Pajulahden seikkailupuisto on Suomen suurin ja ratoja on yhteensä 14, joista kertyy yli 2,4km seikkailtavaa! Niistä ensimmäisessä harjoitellaan turvavarusteiden käyttöä ja pari rataa on tarkoitettu ihan pienille lapsille. Lopuissa on kuitenkin kierrettävää pitkäksi aikaa ja  vaativin onkin jo sitten erittäin vaativa. Siihen emme tällä kertaa ehtineet, koska aikaa oli rajallisesti ja halusimme kiertää lopuksi uuden 14 metrin korkeuteen vievän radan. Yli kolme tuntia kiipeilimme ja taiteilimme erilaisilla esteillä ja voin sanoa, että tällaiselle lyhytraajaiselle 162 senttiselle riitti kyllä haasteita. Luotettavien turvavarusteiden ansioista voi korkeanpaikankammoinenkin (kuten Niila) nauttia kiipeilystä ja hauskoista vaijeriliu’uista. Tosin siinä vaiheessa, kun seisottiin kaikki kolme tukevan männyn ympärillä 14 metrin korkeudessa ja puu alkoi hieman tuulessa heilua, saattoi itse kullakin käsi hakeutua lähimpään vaijerilenkkiin.

       

       

       

Esteiden suunnittelijoilla on kyllä ollut mielikuvitusta. Puiden väleihin on viritelty jos minkälaisia tikkaita, verkkoja, naruja ja heiluvia puupalikoita. Ideana on yrittää selvittää este roikkumatta valjaiden varassa, mutta toki valjaiden kahvasta saa ottaa tukea, jos alkaa epäilyttää. Joskus saa venyttää kyllä aikalailla ääriasentoon, jotta ylettyy seuraavaan käden- tai jalansijaan. Käsivoimia tarvitaan, kun kiivetään narutikkita, liikutaan sivusuunnassa verkkoa pitkin tai pelkkien käsien varassa roikkuen liikutaan yläpuolella olevia kädensijoja pitkin seuraavan puun luo. Heiluvat osat tuovat haastetta yksinkertaisiltakin näyttäviin esteisiin. Pitkissä vaijeriliu’uissa tuntui melkein kuin osaisi lentää.

       

Hauskaa meillä oli. 10-vuotias Visa selvitti esteitä vähintään yhtä taitavasti ja oikeastaan vauhti tuntui vaan kiihtyvän kun päästettiin tämä apina meistä ensimmäiseksi. Näki, että on kiipeilty ennenkin 🙂 Erään esteen selvitettyään Visa kääntyi neuvomaan meitä takana tulevia: ”Tän esteen voi sit mokata monella tavalla!” Kiitti vinkistä! 🙂 Päivä oli aika lämmin ja aurinkoinen, joten välillä käytiin syömässä jäätelöt puiston kioskilla. Sanoisin, että hauskempaa treeniä saa hakea!

Iina