Ylläkseltä kotiuduttu

Ylläkseltä kotiuduttu

Pari viikkoa sitten pakkasin kamppeet Ylläksellä ja muutin takaisin Rovaniemelle. Olisihan siellä tunturimaisemissa pidempäänkin viihtynyt, mutta tiesinhän jo alunperinkin, että pesti kestää viisi viikkoa. Viimeinen viikko hurahti nopeasti treenien, töiden ja retkien merkeissä.

Lauantaina 24. helmikuuta ajelin Kittilän lentokentälle äitiä vastaan. Etelässä alkoi silloin talviloma, jota ennen hiihtolomaksikin kutsuttiin. Olin kutsunut äitin Ylläkselle, kun iskällä ei tässä välissä lomaa ollut ollenkaan. Lauantai-iltapäivän hiihtolenkki tarjoili kireän pakkasen lisäksi kauniita värejä ja sunnuntaille oli luvassa yhtä kylmää. Päätimmekin sunnuntaina vaihtaa hiihdon lumikenkäilyyn ja suunnata vielä valloituslistalta puuttuvalle Kuertunturille. Autolla ensin Kuerkievarin parkkipaikalle ja siitä jyrkkää rinnettä ylöspäin.

Jo pian puut muuttuivat valkoisiksi patsaiksi ja vähän väliä oli pakko seisahtua maisemaa ihmettelemään. Turhaan olin pitänyt Kueria kokonsa puolesta vaatimattomana kukkulana. Mitä ylemmäs kiipesimme, sitä satumaisempia olivat puut sinistä taivasta vasten.

Ja täytyy myöntää, että huipulla olivat maisematkin  kohdillaan. Sehän on niin, että sieltä Kuerin huipulta oikeastaan parhaiten näkyy nuo kaikki isommat tunturit, joita ei tavallaan näe niin hyvin, jos itse on niiden rinteillä. Sanoisin, että melkeimpä paras näköalapaikka ja upeimmat popcornipuut.

Keskiviikkoiltana olin luvannut vetää vielä yhden Sisu Outdoorin liukulumikenkäretken ja äiti lähti ennakkoluuloistaan huolimatta mukaan. Mietti, että pärjääkö meidän nuorten kanssa yli kolmen tunnin retkellä. Ryhmässä oli neljä sveitsiläistä nuorta aikuista ja opashommia paljon tehnyt Markus, joka tuli tutustumaan tavanomaiseen retkireittiimme. Ja että pärjäsikö äiti mukana! Siellä suihki menemään pitkin tunturinrinteitä niin kuin olisi lukemattomia kertoja liukulumikengillä hiihdellyt 🙂 Ja oli meillä kyllä hieno retki! Ensimmäistä kertaa ei tarvittu otsalamppuja ollenkaan, vaan täydenkuun valossa hiihdeltiin ja ylempää tunturinrinteeltä ihasteltiin maisemaa, Ylläksen ja Kellostapulin huippuja. Meidän koko porukka oli niin taitavaa sakkia, että ehdittiin kiertää paljon pidempi lenkki kuin koskaan aiemmin ja huipentaa tunturissa kiipeily laskemalla Varkaankurulle Kellostapulin rinnettä täydellisessä puuterilumessa. Ja se kuunvalo oli kyllä jotenkin taianomaista.

Niila tuli Ylläkselle torstaina ja ehdittiin perjantaina vielä yhdessä hiihtää ja syödä Latvamajalla munkit. Säälittävät kuusi kertaa ehdin poiketa latukahvilassa. Viidessä viikossa pitäisi kyllä pystyä parempaan… Perjantaina oli aika myös pakata ja siivota. Vietiin äiti matkalla lentokentälle ja ajeltiin Niilan kanssa Rovaniemelle. Lauantaina sitten heti kisoihin. Muurolassa minulle eka startti moneen viikkoon, hetkinen kisatauko kesti kuusi viikkoa! 5km vapaalla kulki ihan kivasti ja tuloksena kolmassija. Niila hiihti neljänneksi.

Viikko siitä eli viime lauantaina ajeltiin taas jo perinteeksi muodostuneeseen Meän hihtoon. Kirjoitellaan siitä seuraavassa päivityksessä lisää. Mutta kiva on täällä Rovaniemelläkin hiihtää ja päästä taas kisailemaan. Lunta näyttää satavan vähän joka päivä, joten ei ainakaan siitä ole pulaa.

Iina