Reissussa reissun päällä

Reissussa reissun päällä

Parin kovan reeniviikon jälkeen oli vuorossa kevyempi viikko, jonka olimme ajoittaneet viime viikolle ihan erityisestä syystä. Meidät oli nimittäin kutsuttu häihin Belgiaan. Sulhanen asui vuosia sitten Niilan perheessä vaihto-oppilaana vuoden verran ja viihtyi niin hyvin, että vieraili Suomessa vaihtovuoden jälkeenkin ja nyt kutsui häihin koko Ahokkaan perheen. Suomenkielikin taipui vielä kohtuullisen hyvin. Viime torstaina klo 4.30 käänsimme siis auton nokan kohti Belgiaa, maata, josta tiesimme ennakkoon Hercule Poirotin ja vohvelit. Ja tietysti Sanderin (sulhasen).

Varasimme matkaan reilusti aikaa, jotta olemme varmasti ajoissa lentokentällä vastassa Niilan vanhempia ja siskoa. Ajaminen sujui kuitenkin joutuisasti ilman mitään huomattavia ruuhkia, joten taivuttelin Niilan ajamaan ohi navigaattorin ehdottamasta rampista kohti Luxemburgia. Se ei juurikaan pidentänyt matkaa, takaisin päin navigaattorin opastamaa reittiä ajaessa totesimme, että taisi olla oikestaan nopeampi reitti ajaa. Niila halusi vielä nukkua hieman ennen Luxemburgin pysähdystä, joten vaihdettiin kuskia ja minä pääsin suunnistamaan kohti uutta maata ja kaupunkia. Näppäränä kuskina ajoin suoraan kaupungin keskustaan ja kun liikenne ruuhkautui erään rekan purkaessa lastia pääkadulla laitoin vilkun päälle, hyppäsin ulos, Niila siirtyi kuskin paikalle ja lähti etsimään parkkipaikkaa. Näin se käy. Mulla jäi enemmän aikaa kaupungille ja Niilan taas ei tarvinu odotella mua söpöjen sisustuskauppojen ulkopuolella niin kauaa. Niila sai kyllä auton kätevästi parkkihalliin ihan lähelle ja ehdittiin hyvin kiertää yhdessä vanhaa kaupunkia ja herkutella jäätelöleivoksella ja semifreddolla. Näin pikavisiitilläkin ehti nähdä kaikenlaista, mutta vaikutti Luxemburg sen verran mielenkiintoiselta paikalta, että saisi siellä helposti useamman päivän kulumaan.

Sitten moottoritien varrella levähdyspaikalla vietetyn pienen piknikin jälkeen (ei viitsitty kyläpaikkaan mennä omien eväiden kanssa) kohti Brysselin lentokenttää. Ihmetys oli suuri Ahokkaan perheellä, kun Iina olikin ratissa ja ajoi koko poppoon ilman haavereita perille asti Antwerpenin lähellä olevaan Borsbeekiin. Minkäs sille mahtaa, että yleensä Niila haluaa ajaa, mutta toivottavasti tämän reissun jälkeen onnistuin antamaan näyttöä, että ei minunkaan kyydissä tarvi pelätä 🙂 Sanderin perhe toivotti meidät sydämellisesti tervetulleiksi ja aperitiivien ja illallisen lomassa kerrottavaa ja kysyttävää riitti puolin ja toisin.

Perjantain vietimme tutustuen Antwerpenin kaupunkiin Sanderin isän Jean-Clauden johdolla. Häntä olisi mitä ilmeisimmin tarvittu apuna häävalmisteluissakin, mutta äärimmäsen vieraanvaraisina ja ystävällisinä ihmisinä he halusivat, että meillä on opas mukana. Ja loistava opas olikin! Tiesi aina mistä kannatti pujahtaa jonkun vanhan rakennuksen sisäpihalle ja minkä oven takaa löytyi satoja vuosia vanha kappeli tai taivaalliselta tuoksuva suklaapaja. Kävimme myös kahdessa kauniissa katedraalissa, jotka olivat samalla kuin taidenäyttelyitä seinät täynnä Rubensin ym. ansioituneiden taiteilijoiden maalauksia. Kiipesimme satamassa korkean rakennuksen katolle ihailemaan kaupungin ylle aukeavaa maisemaa, jonka jälkeen nautimme satama-altaan laidalla jäätelöä. Muiden kävellessä bussille rauhallisempaa tahtia, me Niilan kanssa kiersimme vielä pienen lisälenkin vohvelikojun ja suklaapuodin kautta. Vohveli Liegen tapaan on makea ja hieman tahmea herkku runsaan sokerin takia, ehkä juuri siksi niin maistuva 🙂

Lauantaina ehdimme käydä Niilan kanssa reilun tunnin juoksulenkin kylällä. Löysimme sattumalta eräänlaiseen puistoon, jossa oli valtava pusikoitunut linnoitus. Tuntui epätodelliselta tupsahtaa välillä vanhan muurin kylkeen tai löytää polun päästä veistoksilla koristeltu valtava ovi pusikon keskeltä. Olisipa ollut aikaa kierrellä siellä monta tuntia!

Puolen päivän aikoihin piti kuitenkin alkaa valmistautumaan itse hääjuhlaan. Seremonia alkoi puoli viideltä jonkin matkaa Brysselin toisella puolella sijaitsevassa juhlapaikassa. Niila hyppäsi vuorostaan rattiin ja ennätimme juhlapaikalle hyvissä ajoin ennen seremonian alkua. Oli siis ruhtinaallisesti aikaa pystyttää teltat niitylle (jossa osa häävieraista yöpyi) ja ihmetellä hääparin valokuvausta ja henkilökunnan viimehetken valmisteluja. Juhlapaikkana toimi komea kivikartano niittyjen ja metsän keskellä. Pihalla oli iso teltta sekä pöytiä ja tuoleja sen ulkopuolella. Koristeena oli paperilyhtyjä ja valosarjoja vedettynä ulos pitkin poikin yläpuolellemme. Kaunista.

Vielä kauniimpaa oli, kun seremonia alkoi (ulkona). Ja vaikkei me kaikkia flaamin ja ranskankielisiä juttuja ymmärrettykään, niin tunnelma oli kaunis ja koskettava. Osa jutuista oli käännetty seremoiniaohjelmaan eri kielellä (flaami, ranksa, englanti), koska joukossa puhuttiin kaikkia näitä kieliä. Belgiassakin on kolme virallista kieltä ja hääpari on ehtinyt asua vielä eripuolilla maailmaa, joten erikielisille ohjelmille oli tilausta. Geraldinen hääpuku oli hänen äitinsä ompelema ja aivan ihana. Juhlat jatkuivat seremonian jälkeen cocktailtilaisuudella tarjoilijoiden puikkelehtiessa laseja täyttäen, jonka jälkeen sitten pääsimme maistelemaan aivan mahdottoman hyviä tarjoiluja, kuten hummeria, ostereita, erilaisia grillattuja lihoja, salaattipöydän monia eri herkkuja sekä italialaisia wrappeja, jotka haettiin omasta kojusta. Morsiamen isä ei ollut uskoa, kun kerroin, ettei me olla ikinä syöty ostereita. Onneksi saimme tekniikkaopastusta ja luulisin, että ensikertalaisiksi meidät paljasti vain kameroiden räpse 🙂 Viiniä oli tietenkin ja olutta kun kerta Belgiassa oltiin. Aluksi me suomalaiset vaan keskenämme seisoskeltiin, kun taisimme kaikki olla ekaa kertaa näin ylellisissä häissä, mutta pöytään istuttuamme aloittivat muut vieraat mutkattomasti keskustelun ja olimmehan me toki jo tutustuneet Sanderin perheeseen, joten hauskaa seuraa ei puuttunut. Sanderin veli on myös ollut Suomessa vaihdossa ja toisella veljellä on suomalainen tyttöystävä sekä mökki Ivalossa, joten jo näistä Suomi-yhteyksistä riitti hauskaa juttua. Opimme jopa uusia Suomi-vitsejä 🙂

Illalla tarjoiltiin vielä jälkiruuaksi lettuja, jäätelö (jäätelökärrystä) ja pieniä leivoksia. Niilallekin vihdoin valkeni miksi jotkut tykkää macaron-leivoksista. Ne olikin kyllä ihan mielettömän hyviä. Sitten dj soitti tanssimusiikkia suunnilleen aamu neljään asti. Välillä istuttiin ulkon nuotion ympärillä. Me kömmittiin telttaan jo kolmen maissa, mutta moni kuitenkin bailasi neljään ja ilmestyi ihan freesin näköisenä aamupalalle klo 11 sunnuntaina. Oliko syynä se, ettei kukaan hoippunut juhlissa kaatokännissä vai lisätäänkö Belgiassa juomiin krapulanestoainetta? Oli kyllä hieno ja avartava kokemus olla mukana Sanderin ja Geraldinen häissä.

Ulkona pitkän pöydän ääressä nautitun aamiaisen jälkeen kiitimme juhlista, hyvästelimme hääparin ja heidän perheensä ja suuntasimme kohti Brysseliä. Minä ratissa, Niila karttaa lukien ja takapenkkiläisillä naamat kauhusta kalpeina (?). Sunnuntaina Brysselissä ei ollut niin paljon liikennettä ja saimme auton ihan keskustaan. Lyhyen kävelymatkan päässä kiersimme keskusaukion ihastellen upeita rakennuksia sekä kävimme ottamassa selfiet pissapojan kanssa. Tietenkin testasimme myös vohvelit Brysselin tapaan, joka tarkoittaa rapsakampaa mauttomampaa vohvelia runsaan tomusokerikerroksen kera. Sanoisin, että Liegen versio oli minun suussani parempi, mutta kyllä tuo Brysselin vohvelikin herkullinen oli, kun ei välittänyt joka paikassa pöllähtelevästä tomusokerista.

Brysselin kierros oli aika lyhyt ja paljon jäi nähtävää ensi kertaan. Hyvästelimme lennolle lähtijät Brysselin lentoaseman Free drop off -alueella ja jatkoimme Niilan kanssa kohti Itävaltaa. Siinä vaiheessa muistin, että ainiin ne kortit! Eihän Belgian terveisiä voi postittaa Itävallasta. Siispä moottoritieltä sivuun ja pikkukylälle kioskia etsimään. Kortit minulla oli jo valmiiksi hankittuna, mutta postimerkit piti ostaa ja jostain löytää postilaatikko. Sekin löytyi lopulta vanhan rouvan kanssa käydyn ranskankielisen keskustelun jälkeen. Ilmeisesti mercii meni kohtuullisen oikein, koska rouva hymyili ja huiskautti kättään. Yötä myöten matkasimme siis takaisin Kösseniin. Hieman helpompaa se olisi ollut, jos ei tie olisi ollut poikki oleellisesta kohtaa ja jos kiertotielle olisi ollut paremmat opasteet. Lopulta löysimme oman kiertotien ja Niila urhoollisesti ajoi meidät aamu kolmeksi perille minun nukkuessa.

Belgia oli kyllä mielenkiintoinen maa näin muutaman päivä perusteella. Kauniita rakennuksia, ystävällisiä ihmisiä ja mahdottoman vaikeat kielet flaami ja ranska. Ruokakulttuurista jäivät mieleen ranskikset (joita ei saa sanoa ranskalaisiksi), vohvelit ja sunnuntaiaamujen herkku (jota meille tarjottiin joka aamu), jossa vaalealle leivälle laitetaan paksusti voita ja päälle iso kasa suklaaströsseleitä. Näillä eväillä uuteen reeni viikkoon.

P.S Voitteko uskoa, että belgialaiset ei tiedä mitä on maastohiihto! Nyt onneksi usemapi on saanut tämän aukon sivistyksessä paikattua ?

Iina