Lähdin Egyptiin kahden viikon reissuun sillä oletuksella, että siellä on lämmin, historialliset kohteet ovat mielenkiintoisia, kaikki on halpaa, logistiikka melko sekavaa ja turvallisuudesta pitää olla vähän huolissaan. Reppu selkään ja Istanbulin kautta Kairoon ottamaan siitä selvää.

Yöllä matkustamisessa on se hyvä puoli, että aamulla on perillä. Unihiekat lähti kyllä äkkiä silmistä, kun kävelin seitsemän aikaan aamulla Kairossa etsimässä metropysäkin sisäänkäyntiä. Varmaan kaikki viisi miljoonaa kairolaista tuuttasivat yhtä aikaa auton äänitorvea, tai ainakin se kuulosti siltä. Toinen huomiota herättävä asia oli roskien määrä. Niitä oli joka paikassa ja paljon.

Sieltä mennään mistä mahtuu ja ehtii.

Juuri, kun bongasin kauempana leipomon näköisen kuppilan, mukaan lyöttäytyi joku paikallisen näköinen mies ja lupasi opastaa minut syömään edullista paikallista aamiaista. Sivukujalla tosiaan vanha mies myi pienestä kärrystä falafelpitaleipiä 10 punnalla. (1e=n.20 LE eli Egyptin puntaa) Ja ei, sitä ei alettu siinä syömään, vaan istuttiin kulman takana olevan kuppilan tuoleille. Kuulemma egyptiläinen tapa. No, tyypillä oli tietysti myynnin edistäminen mielessä, kun hänen oma matkamuistoputiikkinsa oli vieressä ja hän myös organisoi opastettuja kierroksia. Tapaaminen oli siinä mielessä kyllä hyödyllinen, että sain lopulta neuvoteltua hänen kanssaan junalipun ostamisen Kairosta Luxoriin ja opastetun kierroksen Luxorissa järkevään hintaan. Kairon rautatieasemalla ei nimittäin suostuta myymään ulkomaalaisille halpoja lippuja päiväjuniin, koska turistit halutaan kalliiseen yöjunaan.

Seuraavaksi kävin Kairon egyptiläisessä museossa. Muumioiden, sarkofagien ja kaikkien muinaisten esineiden jälkeen olin kyllä tosi vaikuttunut tuhansia vuosia sitten eläneiden egyptiläisten taidoista. On siinä joku jaksanut väkertää, koristella ja maalata. Tuli vaan mieleen, että tätä meidän skandinaavista modernia pelkistettyä tyyliä voisi kutsua myös laiskuudeksi.

Joku on halunnut pakettiin sukset jalassa. Oikeasti näillä pitkillä jakoilla oli joku uskonnollinen merkitys muinaisessa Egyptissä.
Muinaisilla egyptiläisillä oli melko kehittyneet antiage-voiteet. Häkellyttävän hyvin säilynyt.

Hotellihuone osoittautui lievästi sanottuna siivottomaksi, mutta lakanoiden vaihdon ja lattian pyyhkimisen jälkeen siellä pystyi kengät jalassa olemaan. Onneksi katsoin vasta pois lähtiessä sängyn alle. Toisaalta poika, joka huolehti asiakkaista, ”siivosi” huoneet ja nukkui yönsä ”aulan” sohvalla, piti varmaan siisteysstandardejaan ihan egyptiläisittäin normaalina.

Illalla kuljin basaarikaduilla. Sieltä hankitaan kaikki alusvaatteet, puhelimen laturit, sipulit, juhlamekot, kengät, lelut, vedenkeittimet ja muovikukat. Sen lisäksi siellä syödään ja tavataan ihmisiä. Olin kuvitellut mielessäni itämaisen basaarin täynnä maustekekoja ja eksoottisia lamppuja. Tämä oli sekatavaramarketti, joka levittäytyi kaupoista kaduille ja jossa hinnat selvitettiin huutamalla. Missäänhän ei koskaan lukenut mitään hintoja. Se piti kysyä ja sitten yrittää tingata vähintään puoleen. Ostin jotakin pellavapitsinauhaa, joka maksoi 25 LE. Myyjä katsoi minua oudosti ja ojensi 5 punnan setelin takaisin, kun en itse tajunnut vaatia halvempaa hintaa.

Se mitä ei basaarista saa, sitä ei tarvita.

Gizan pyramideille menin metrolla ja pikkubussilla. Ensin minua kyllä yritettiin huijata kalliille turistikierrokselle (”Pääset paikallisten bussialla ja saat sisäänpääsyt ja kameliratsastukset paikallisten hintaan 1000 LE. Ei aleta nyt erittelemään sen tarkemmin.”), mutta valitsin ”turistibussin” 10 LE ja tavallisen sisäänpääsyn 200 LE. Bussissa tutustuin ruotsalaiseen musliminaiseen, joka oli paikallisten sukulaistensa kanssa menossa pyramideille. Lopulta kiersin heidän kanssaan puoli päivää pyramideilla, ratsastin kamelilla ja lopuksi kävimme vielä sokeriruokomehulla.

Junamatka Kairosta Luxoriin kesti aikataulun mukaan 11 tuntia, mutta todellisuudessa yli 13 tuntia. Alkoi jo epäilyttää, että ajanko vahingossa Aswaniin asti, kun ilta pimeni ja olisi jo pitänyt olla perillä. Paikalliset yrittivät selittää, että ei kun vielä viisi asemaa ennen Luxoria. Viiden jälkeen olikin vielä toiset viisi. Minä hermoilin, mutta vieruskaverini nukkui koko matkan ja takana istuva naksutteli hampaillaan auki ison keon kuorellisia auringonkukansiemeniä. Yritin vaivihkaa oppia tekniikan, mutta tyyppi söi niitä sellaisella vauhdilla, että lopulta mieleen jäi vain iso keko kuoria lattialla. Matkan suurinta antia olivat maisemat. Enimmäkseen näkyi joen rantaa, ehkä joku Niilin sivuhaara tai kastelukanava, jonka varrella asuttiin ja viljeltiin maata. Hökkelit palmunlehväkattoineen ja pihoilla olevat uunit ja likaiset lapset muistuttivat, että Afrikassa ollaan.

Edustalla lehmiä ja taustalla roskia.

Luxorissa pieni hotellini sijaitsi Niilin toisella rannalla, joten pääsin heti ensimmäisenä iltana ylittämään jokea lautalla. Huone oli tällä kertaa melko siisti ja paikka ihan viihtyisä. Aamulla supertuhdin falafelaamiaisen jälkeen opas ja pikkubussillinen muita turisteja tuli hakemaan minua päivän historiapläjäykseen. Tarkoitus oli kiertää kaikki Luxorissa sijaitsevat merkittävimmät muinaisen Egyptin jäänteet yhden päivän aikana. Kuninkaiden laakso, Hapshetsutin temppeli, Habun temppeli, Memnonin kolossit, Karnakin temppeli, Luxorin temppeli ja Sfinksiavenue. Opas oli ihan kohtalainen, mutta suurin hyöty oli sujuva kuljetus paikasta toiseen, kun nämä paikat sijaitsevat vähän hajallaan kaukana toisistaan.

Kaikki oli kaiverrettu sekä maalattu. Hautakammioissa oli väritkin aika hyvin säilyneet.

Hapshetsutin temppeli. Hän oli menestynyt naisfaarao.
Karnakin temppelissä.
Pyhä (teko)järvi, jossa faarao ja ylimmät papit kävivät puhdistautumassa ennen rituaaleja.
Luxorin temppeli oli kauan aikaa unohtuneena ja hautautuneena hiekkaan. Kun temppeli kaivettiin myöhemmin esiin, jäi paikalle rakennetun moskeijan ovi hassusti tuonne ylös.
Taateleita ja mausteita. Nyt päästiin asiaan.
Niilin rannassa varhain aamulla.

Bussimatka Luxorista Hurghadaan kesti viisi tuntia. Ilmeisesti egyptiläisten kaahailu ei saada millään muulla kuriin, kuin rakentamalla hidastetöyssyjä toisensa perään. Bussi joutui käytännössä pysähtymään viiden minuutin välein töyssyjä ylittäessä. Hurghadan kaupungissa erikoisin viritys oli töyssyssä olevat metalliset piikit, jotka ilmeisesti hitaassa vauhdissa taittuvat tietä vasten, mutta kovassa vauhdissa puhkovat renkaat. Sokeriruokoviljelmät muuttuivat autiomaaksi. Tummia vuoria, joiden välissä oli vaaleaa hiekkaa. Toisaalta sen voi ajatella kätevästi myös isoksi kaatopaikaksi, koska aina näytti löytyvän sopivia kuoppia, joihin voi käydä kippaamassa roskat.

Aamulla klo 7 oltiin liikkeellä vain me.
Sokeriruokoviljelmiä
Autiomaata ilman roskia…
…ja roskien kanssa.

Hurghadassa olin ensimmäisen yön viiden tähden lomaresortissa. Oli ihanaa olla hetki siistissä paikassa ja nukkua puhtaissa lakanoissa. Ilmaiset minishampoot ja saippuat tulivat myös reppureissaajalle tarpeeseen. Yleinen meininki ei kyllä ollut kovin rentouttava. Aulassa ja ravintolassa tungeksi paljon porukkaa, enimmäkseen lapsiperheitä, siellä oli pistävä parfyymin tuoksu ja ruoka oli aika mitäänsanomatonta, vaikka sitä olikin paljon. Ravintolan tunnelma ei oikein vastannut odotuksia viiden tähden hotellista.

Moskeijoita oli joka kulmalla. Tässä yksi mahtipontisimmista. Minareeteista kantautuvat rukouskutsut olivat oikeastaan aika tunnelmallisia, paitsi viideltä aamulla silloin, kun toinen korvatulppa oli tippunut.

Viimeiset viisi yötä olinkin sitten taas vaatimattomassa, seudun halvimmassa hostellissa. Oli oma huone, mutta kylpyhuone oli jaettu. kolmen venäläisen kanssa. Tutustuin yhteen heistä, moskovalaiseen lentäjään, joka oli irtisanoutunut töistä ja lähtenyt reissuun, jotta ei pahimmassa tapauksessa joudu rintamalle. Ymmärrän hyvin, sillä sen lisäksi, että koko tilanne on täysin järjetön, hänen isänsä on ukrainalainen ja hän seuraa uutisia länsimaisista medioista. Silti kova päätös jättää koti ja suunnitella jopa ammatin vaihtamista.

Hurghada oli rantakohteena vähän pettymys. Rantaan ei päässyt mistään ilmaiseksi, vaan aina piti maksaa erikseen sisäänpääsymaksu (joka tosin saattoi olla hyvin kohtuullinen). Meri oli turkoosi ja sinällään rannalla maisema oli ihan kaunis. Kaupungilla pääsi seuraamaan paikallisten elämää, ruoka oli halpaa ja ihan hyvää ja taksilla pääsi edullisesti mihin vain. Tai minusta 50 LE ei ollut paljon 20 minuutin taksimatkasta, mutta ilmeisesti sen olisi voinut tingata myös hintaan 15 LE. Hullua.

Aidan raosta olisi päässyt tuonne rannalle, ja monet niin tekivätkin.

Maistuisiko mehu?

Viimeisen päivän veneretki Giftun-saarelle oli hieno. Ranta oli vaaleaa hiekkaa ja meri turkoosi. Suurin osa ihmisistä keskittyi poseeraamaan ammattikuvaajille, jotka myivät kuvauspalvelujaan lisähintaan. Retkeen kuului myös lounas veneellä ja snorklausta keskellä merta. Pelastusliivit sai ottaa, jos ei osannut uida. En ollut ennen snorklannut ja värikkäät ja erikoiset kalat olivat kyllä hauskoja katsella. Viimeisenä oli ohjelmassa vielä ”water sport”, joka tarkoitti moottoriveneellä hinattavaa jättibanaania ja sohvaa. Se olikin ihan sekopäistä touhua. Laitoin pelastusliivit, koska uinnin jälkeen oli vähän kylmä. Banaanista sinkouduttiin tiukkojen käännösten ja pomppujen jälkeen mereen, ja viimeistään sohvan kyydissä ajattelin, että tästä me ei voida selviytyä. Pelastusliivit sai tosiaan laittaa, jos itse niitä tajusi kysyä.

Paradise beach

Sohva-ajelulla

Aina ei ollut ehkä niin rentouttavaa, kuin olin odottanut, mutta sitäkin mielenkiintoisempaa. Ihan tajutonta, miten jopa 4000 vuoden takaa on säilynyt muistoja muinaisesta Egyptistä. Mietin vaan, että mitä meidän rakentamaa on olemassa vielä vuonna 6000. Tuskin mitään. Faaraoita voisi myös pitää vähän suuruudenhulluina, koska temppelit ja pyramidin ovat niin valtavan kokoisia ja ovat vaatineet älyttömästi orjatyövoimaa. Toisaalta ei niitä voi nyt kuin ihailla.

Nykypäivän Egypti on aika mielenkiintoinen paikka. Mikään ei toimi, mutta kuitenkin kaikki aina järjestyy. Liikenne on ihan järjetöntä, sekopäistä kiihdyttelyä ja jarruttelua, vaarallisia kaistan vaihtoja ja monikaistaisen tien ylittäminen vaatii erityistä pelisilmää. Autoilijalle riittää, kun pysähtyy 10cm ennen poliisin kantapäitä ja poliisi ei vaivaudu edes vilkaisemaan. Kaupankäynti on samaan aikaan törkeää ja ystävällistä ja oman kokemukseni mukaan samalla asialla voi olla ainakin kuusi eri hintaa (esim. 15-50LE). On turha kuvitella selviytyvänsä ilman vähintäänkin kupillista liian makeaa teetä. Se kuuluu kaupankäyntiin, moottoriveneeseen ja tutustumiseen. Tutuille ja tuntemattomille. How many sugar? tarkoittaa kuinka monta lusikallista sokeria laitetaan desilitraan teetä. Jos sitä ei ole kysytty, niin lusikallisia on ainakin viisi.

Miksi rakentaa valmiiksi, kun kaiken voi jättää kesken? Sitä paitsi on olemassa optio, jos haluaakin rakentaa vielä yhden kerroksen.
Kuinka monta kauppakassia voi solmia yhteen moottoripyörään? Kaverin kanssa yhteisvoimin aika monta.
Toyota on kyllä luotettava auto, mutta silti…
Pikkuruisesta kolmipyörästä saa oikein lastaamalla massiivisen huojuvan tornin.

 

Jos olisin tarvinut perunoita, niin täältä niitä olisi saanut.
Arkkitehtuurin helmiä Gizassa.

Iina