Kaikki pyörät vuokralla, hatuissa paljon pinssejä, Joikupubista kantautuu iltapäivällä karaoken ikivihreät ja illalla kansa vaeltaa Äkäshotelliin siiderit kädessä. Mikä se on? No ruska tietenkin. Tänä vuonna se olikin erityisen runsas niin väreiltään kun ruskaturistien osalta. Saattoi olla, että syyskuun pakkaset ja lumisateet pistivät värin vaihtoon vauhtia ja ihmisillä taas on ollut erityistä intoa ruskaretkeilyyn vuoden takaisten matkojen peruutusten jälkeen. Luonto ja ihmiset juhlii vimmatusti ennen talven ja pimeän saapumista.
Juuri ruskan kynnyksellä elokuun lopussa kävimme tunturiopasopiskelijoiden kanssa viimeisellä yhteisellä lähijaksolla viiden päivän vaelluksella Muotkatunturin erämaassa. En tiedä miksi, mutta jostain syystä tämä minulle ennalta tuntematon paikka oli mielikuvissani hankalakulkuista pusikkoa ja vaatimattomia pikku tuntureita. Mikä on sikäli outoa, kun en ollut siellä ennen käynyt ja se mitä olin kuullut, oli ihan positiivisia kommentteja. Olin innoissani, kun ennakkoluulot osoittautuivat täysin perättömiksi.
Lähdettiin liikkeelle Muotkan Ruoktusta, joka on vähän matkaa Kaamasesta Karigasniemelle päin. Sinne on Ylläkseltä useamman tunnin ajomatka, joten rinkat selässä oltiin vasta joskus viiden maissa. Ensimmäisenä päivänä ei ollutkaan tarkoitus superpitkää siivua kävellä, sillä yksi jäsenemme oli vasta autossa matkalla ja ottaisi meidät aamulla kiinni. Peltojoen vartta oli helppo kulkea, ei minkäänlaista hankalaa pusikkoa! 😀 Reitti oli kyllä ilmeisen suosittu siitä päätellen, että polku oli selkeä ja kuulemma Peltojoen ja Peltojärven kalastusluvat olivat jo tältä vuodelta myyty loppuun. Enkä yhtään ihmettele. Kalasaaliista en tiedä, mutta joen varressa oli yksi toisensa jälkeen kivoja leiripaikkoja ja sellaiseen mekin lopulta pysähdyttiin yöksi.
Pienen ”aamulenkin” ja vesistönylitysharjoittelun jälkeen porukka oli kasassa lounasaikaan. Mutta vain hetkeksi, sillä me kalastajat valitsimme reitin Harrijärvien kautta, ja muut kulkivat seuraavaan leiripaikkaa hieman suorempaa. (Naurattaa itseänikin, että otin virvelin mukaan ja kutsun itseäni kalastajaksi :D) Alempi ja Ylempi harrijärvi eivät osoittautuneet kummoisiksi harriapajiksi, mutta olivat kyllä ihan kauniita paikkoja. Saalishan ei ole kalastuksessa se tärkein asia, vai kuinka? No minulle on, koska välineasioissa en jaksa hifistellä ja luontoelämyksiä saa muutenkin. Mielelläni kuitenkin söisin kalaa. Onneksi muita luonnonantimia oli tarjolla yllin kyllin. Kaikkina päivinä, kun maastossa tehtiin ruokaa, löysin (tai välillä Laura löysi minulle) herkkutatteja ja kehnäsieniä, joita sai siivuttaa pussipastan sekaan. Ai että! Ja marjoja kauhottiin kävellessä kaksin käsin niin, että matkan teosta ei välillä meinannut tulla mitään. Oli jätti-isoja mustikoita, juolukoita, kaarnikoita ja muutama kypsä puolukkakin. Uutena tuttavuutena maistoin ruohokanukan mehevän näköisiä marjoja. Jostain syystä olen aina luullut, että ne on myrkyllisiä, mutta eivät kuulkaa ole. Ne eivät vaan maistu miltään.
Kolmas päivä oli sovitusti basecamp-päivä. Siinä sai kukin valita käykö huiputtamassa viereisen Peltotunturin, lepuuttaa jalkojaan leirissä vai ottaako tavoitteeksi Kuarvikozzan huipun (=n.30km päivämatka). Ei tarvinnut kauaa miettiä mihin lähden päivää viettämään, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kuarvikozzalle tietenkin. Meitä lähti matkaan neljä, joista lopulta minä ja Tuukka kiipesimme huipulle. Matka halki tunturiylängön oli jo itsessään hieno. Kuarvikozza siinsi koko ajan silmien edessä tummana ja terävähuippuisena ja näytti pahaenteiseltä tuomiovuorelta. Puolimatkassa löysimme hyvän paikan Vuomajoen ylitykseen, jonka jälkeen olikin vielä pari selännettä ylitettävänä ennen varsinaista nousua huipulle. Viimeisessä laaksossa ennen loppunousua oli tosi erikoinen maisema, sillä vesi oli uurtanut monia uomia pitkin laakson pohjaa.
Huipulla tuulen suojassa pidettiin pieni evästauko ja lähdettiin takaisin. Aurinko ehti laskea tuntureiden taakse ennen kuin oltiin taas leirissä, mutta ei sentään pimeä ollut vielä. Se oli sellainen reilun 10 tunnin lenkki se. Ei meidän leiripaikassakaan ollut moitteen sijaa. Aivan upea tunturilampi puurajassa ja erikoinen hiekkaharju sitä suojaamassa. Tietysti kävin uimassa.
Viimeinen kokonainen päivä vaellettiin jo vähän takaisin päin. Leirin ajattelimme pystyttää karttaan merkityn laavun lähelle. Sanotaanko näin, että mielenkiintoinen näkemys on jollain laavusta. Rinnesuon keskellä oli muutama hiiltynyt lankku, jotka ovat ilmeisesti olleet joskus pressulaavun lattiana. Ei paljon houkutellut siihen varvikkoon jäädä telttailemaan, joten jokainen kaivoi jostakin vielä illan viimeiset tsempit ja jatkoimme matkaa seuraavan tunturin yli ihan todella kivaan leiripaikkaan kirkkaan lammen rannalle. Olisi kyllä niin ottanut päähän seuraavana päivänä, jos olisimme jääneet ”laavulle” yöksi ja sitten nähneet, miten täydellinen paikka parin kilsan päässä olisi ollut. Vesibaletin jälkeen istuimme iltanuotiolla syömässä ja tarinoimassa. Kaikkia väsytti, mutta uskallan väittää, että kukaan ei olisi ollut mieluummin jossain muualla.
Nuotion tuijottelu viilenevässä illassa on myös hyvää unilääkettä. Kaikki reissun neljä yötä nukuin niin hyvin, etten kotona koskaan ja onhan tällainen luonnon ehdoilla eläminen ihan lepolomaa nykyiseen hektiseen elämään verrattuna. Jos olisi koko ajan satanut kaatamalla vettä, niin olisi varmaan se nykyelämän arkikin alkanut houkutella, mutta tämä oli 100% rentouttavaa!
Viimeiselle aamulle ei jäänyt montaa kilometriä, mutta ehdittiinpä ajoissa Inariin pizzalle. (Sitä ennen tietysti Muotkan Ruoktuun munkille 😊 ) Muotkatunturin erämaata voin kyllä tämän perusteella suositella, jos tykkää omenapuukoivikoista, tunturiylängöistä, luonnonrauhasta, poronsarvista ja kauniista maisemista. Muutamia selkeitä polkureittejäkin alueelta löytyy, mutta polulta kannattaa ehdottomasti poiketa. Kiitos vielä huippureissusta Jani, Tuukka ja opiskelukaverit! Olihan tämä nyt hyvässä seurassa vieläkin kivempaa!
Ruskan kuumin sesonki alkaa jo hellittää, mutta maisema on vielä pääosin ihan kauniin värinen. Luultavasti sisälläni asuu pieni ruskamummo, koska tämä on kyllä ihan yksi parhaista vuodenajoista, ja Joikupubin karaoke työmatkan varrella on minusta ihan viihdyttävää 😊
Iina