Tapahtui ensilumien aikaan

Ei olla paljoa ehditty tänne kirjoitella, kun ollaan niin hitsin paljon hiihdetty. Lokakuussahan satoi jo ensimmäiset lumet ja siellä me tahkottiin lämpökolmosta ja Isomettännousua muiden himohiihtäjien kanssa. Sport Cornerin Olli tamppasi mönkijällä ja rullalla hyvät pohjat ja oikeastaan sen ansiosta hiihtäminen oli parin viikon ajan mahdollista ihan kelvollisissa olosuhteissa. Parhaimmillaan pistettiin sukset jalkaan pihassa ja hiihdettiin ladulle. Eihän se nyt kovin esimerkillistä ole, mutta meillä on parit vanhat sukset saaneet Rovaniemen ensilumenladuilla sellaiset kivihionnat, että niitä ei hyödytä enää tienylityksissä alkaa kantamaan.

Esimerkillisestä puheen ollen, Oloksella aukesi säilölumilatu samoihin aikoihin, kun Äkäslompolon ”ensilumenlatu” alkoi sulaa eli lokakuun lopussa. Siispä mekin suunnattiin Olokselle ja siellä tosiaan oli noin 5km latua esimerkillisen hyvin tehtynä. Voisiko Levin ja Rovaniemen säilölumen levittäjät käydä katsomassa Oloksen ladusta mallia, että miltä paksu kerros puhdasta lunta ladulla näyttää. Levin säilölumilatu lokakuun alussa oli olemassa lähinnä vain mainospuheissa, sillä se oli alusta asti likainen ja kivinen sekä kahden päivän jälkeen jo sulanut puhki. Rovaniemellä taas on tapana levittää joukkoon hämmästyttävän tasaisesti sepeliä. Tältä vuodelta ei meillä enää omakohtaista kokemusta tuosta ole, mutta kuulopuheita ainakin. Ei siis ihme, että maailman huiput valitsevat Oloksen. Sellaiset tiimit kuin Venäjän hiihtomaajoukkue ja Saksan ampumahiihtomaajoukkue voisivat valita maailmasta suunnilleen minkä tahansa paikan, jossa on heille parhaat olosuhteet. Leireilemässä on myös lukuisia muita maajoukkueita ja muutama suomalainen hiihtoseura. Valitsipa myös Suomen terävin kärki leiripaikaksi Oloksen, vaikka joutuikin jättämään maajoukkueleirin Vuokatissa väliin. Eikä Justinakaan ole malttanut pysyä poissa Olokselta. Tällä kertaa näytti olevan valmentajan roolissa. Valmentajan, joka treenaa enemmän kuin urheilijat 😀

Kun alkoi käydä selväksi, että Oloksella on Suomen parhaat hiihto-olosuhteet ainakin toistaiseksi, ja paikalle alkoi ilmestyä paljon muutakin porukkaa kuin maajoukkueurheilijat, päätti hotellin väki painaa paniikkinappulaa. Olisihan se katastrofi, jos huippu-urheilijoiden kuplaan pääsisi koronavirusta. Yhdessä yössä hiihtolippujen hinnat tuplattiin ja uskon, että 40 euron päivälippu karkottaa kyllä suurimman osan kävijöistä. Fiksua oli kuitenkin säilyttää iltalippu (klo 18-20) viiden euron hintaisena, jotta satunnainen kuntoilijakin raaskii käydä hiihtolenkillä kilpaurheilijoiden lähdettyä jo päivälliselle. Me ostettiin kausikortit, Niila 100 eurolla ja minä 200 eurolla. No ollaan me koko rahan edestä kyllä käytykin hiihtämässä. Eihän tuota väliä hurauta autolla kuin 35-40 minuuttia suuntaansa.

Hiihtämisen lisäksi on pitänyt muitakin töitä tehdä. Minulla alkoi lokakuun alussa sivutoiminen tuntiopettajan pesti Äkäslompolon koululla. Käytännössä toimin resurssiopettajana eli toisena luokanopettajana 1.-2.-luokassa 12 tuntia viikossa. Urheilun kannalta oikein oiva homma. Mutta on tuo luokka kyllä sellainen, että kolmen tunnin työpäivän jälkeen tarvitsen ainakin yhden jakson hyvää leivontaohjelmaa riippukeinussa, jotta jaksan alkaa suunnittelemaan lenkille lähtöä. Toisaalta taas jokainen päivä on takuuvarmasti erilainen eikä työ ole koskaan tylsää. On vauhtia, koomisia tilanteita sekä keskusteluja, joita en todellakaan ole osannut etukäteen kuvitella. Sisu Outdoorilla kävin yhden hiihtotunnin pitämässä, mutta lumitilanteesta ja turistitilanteesta johtuen niitä töitä ei kovin paljoa ole vielä tarjolla. Niila on jatkanut hommia Sport Corner Ylläksellä. Suomalaisia asiakkaita käy tasaisen varmasti ja pyörien lisäksi vuokralle on mennyt retkiluistimia. Omiin työpäiviini verrattuna Niilan päivä on selkeästi pidempi, mutta rutiininomaisempi. Siinä on omat hyvät puolensa.

Joka tapauksessa työt sekä mahdollistavat taloudellisesti urheilemisen, mutta vievät siltä paljon aikaa ja energiaa. Siksi välillä kuormitus kasvaa huomaamatta eikä asiaa ainakaan auta lähestyvä kaamos. Silti yllättävän hyvin ovat treenit kulkeneet ja aivan kohta päästään vertaamaan vauhtia muihin, kun sunnuntaina startataan Taivalkosken Suomen Cupissa vapaan normaalimatkalla. Lauantain sprintti jääköön tällä kertaa väliin. Niila on jännittänyt ja hihkunut intoa viimeiset pari viikkoa, mutta itselläni kisakauden avaus ei vieläkään ole oikein päässyt tajuntaan. Ei sillä etteikö minulla olisi intoa hiihtää kilpaa, mutta kun edellinen startti oli Vöyrin SM-kisoissa, niin ajatus vaan tuntuu vielä jotenkin kaukaiselta.

Taivalkoski on kyllä joka kerta kiva paikka lähteä kisailemaan ja kyllä minäkin varmaan kohta tajuan, että sunnuntaina on sitten tosi kyseessä. Eli telkkarin ääreen ensin huomenna sprinttejä ja sunnuntaina naisten 10km ja miesten 15km kilpailuja katsomaan. Sitä kun ei kukaan vielä tiedä mitä kaikkia kisoja talvella päästään hiihtämään, niin nyt tätä tilaisuutta talviurheilun ystävien ei kannata ainakaan hukata.

Iina