Se on siinä! Nimittäin hiihtokausi. Viime viikon torstaina tuli ilmoitus Inarin Kultapullokisojen siirtämisestä ensi vuodelle. Samalla varmistui tämän kilpailukauden päättyminen. Jälkiviisaana voi tosin todeta, että kilpailukausi päättyi jo 2.2. Vöyrin SM-kisoihin. Aika tyngäksi siis jäi, mutta minkäs teet. Meidän osalta kausi todellakin loppui liian aikaisin, pääkisat olisivat nimittäin olleet kevään SM-hiihdoissa Ristijärvellä. Ja jottei tuossa olisi jo kylliksi huonoja uutisia, niin tänään tuli ilmoitus Ylläksen latujen huollon lopettamisesta koronavirusepidemian aiheuttamien ongelmien vuoksi.
Mutta mitä tähän kauteen sitten mahtui? Molempien mietteitä ja parhaita paloja kaudelta 2019/2020.
Iina:
”Kesällä kunto nousi tasaiseen tahtiin ja syksyn Keski-Euroopanleiri oli oikein onnistunut. Syyskuussa vauhti oli vuorijuoksukisoissa sitä luokkaa, että tammikuussa oikein kutsuttiin Dolomiiteille talvijuoksukisoihin. Nyt voin sanoa, että onneksi en tänä talvena kuitenkaan päässyt Italiaan juoksemaan. Lokakuun alussa mieli ja keho palautuivat Sardinian auringossa, vain päästäkseen sairastamaan Suomeen flunssaa.
Lumille siirtyminen oli kivaa, mutta haastavaa. Kisakauden alkaessa en ollut valmis, mutta yritin silti sinnitellä mukana. Se tuotti pettymyksen toisensa jälkeen. Henkistä hyvinvointia edisti kuitenkin muutto Rovaniemeltä Äkäslompoloon, monestakin syystä. Ylläksen laduilla on ollut myös hyvä harjoitella. Huono kokonaiskuormituksen hallinta verotti voimia ja Vöyrillä hiihdot olivat lievästi sanottuna heikkoja esityksiä. Käänsin katseen kevään kisoihin. Joita ei nyt sitten ole eikä tule.
Jatkon kannalta olen vielä mietintävaiheessa. Tällaiset kisatulokset eivät jatkossa kiinnosta, mutta toisaalta en oikein malttaisi lopettaa treenaamista. Ensi talvena on myös kisoja, joissa himottaisi vielä kerran olla starttiviivalla. Toisaalta mietin, millaisella panostuksella olisin valmis jatkamaan ja mitä muutamassa tietyssä kisassa menestyminen vaatisi? Vai haluanko enää panostaa tähän kaiken ajan, rahan ja energian? Ainakin nyt on aikaa hiihdellä pitkiä lenkkejä (Pallaksella?) ja miettiä rauhassa. Kyllä oikea vastaus kuuluu tunturituulessa, kun osaa vain kuunnella.”
Niila:
“Ensimmäiseksi tulee mieleen harjoituskauden poikkeuksellisen myöhäinen aloittaminen vasta juhannukselta, erinomainen Keski-Euroopan leirijakso, alkutalven vaikeudet ja onnistuminen Vöyrin SM 15km pertsan kisassa. Tarkemmin mietittynä kauteen mahtui paljon muutakin hyvää. Myöhemmin aloitettu harjotuskausi ei tuntunut paljon vaikuttavan kesäharjoitteluun. Hassu juttu, mutta tuntuu, että noin kuukauden ehjällä harjoittelulla sitä pääsee aika lailla omaan aikaisempaan hyvään kuntoon, vaikka takana olisi ollut kuinka rikkonaista harjottelua tai harjoittelemattomuutta tahansa. Siitä sitten tason nosto vaatiikin jo pitkäjänteisempää työtä, ehjää harjoittelua, hyvää terveyttä ja vähän tuuriakin.
Kuten jo kerroinkin loppukesän ja syksyn Keski-Euroopan reissu oli meiltä oikein onnistunut. Siellä sai useamman viikon reenata hyvissä olosuhteissa, hyvissä paikoissa ja hyvällä rytmillä. Tuo kyllä näkyi. Vaikka reissulta palatessa olo ei ollut mitenkään kummoinen, kertoi kello kuitenkin hyvästä tasosta aikaisempaan nähden. Sen puolesta turvallisin mielin sai aloittaa lumille siirtymisen. Eipä kuitenkaan heti ekoissa kisoissa oikein liikahtanut. Marraskuun puolivälissä kuitenkin oli jo parempaa menoa Rovaniemellä FIS-kisoissa venäläisten miehittäessä kärkipaikat. Tuon kisan jälkeen kuitenkin tulehtui jalkapohjan jänne, enkä pystynyt kuukauteen muutamia potkuja lukuunottamatta hiihtämään muuta kuin tasuria. No vähän tuota tasuria olikin tullut harjoittelussa laiminlyötyä, niin hyvään saumaan tuli tasurisatsaus. Tai siltä se ainakin tuntui kunnes kyynerpää tulehtui. Siihen perään muuttostressi ja rasitus, niin Vuokatin Scandicupin parhaaksi anniksi jäi lepohetket kisojen välissä.
Kisojen jälkeen asettauduttiin Äkäslompoloon ja saatiin eheämpää harjoittelua hyvissä olosuhteissa, kunnes etelän kisamatka kutsui. Meno jo parempaa, mutta mielessä helpotus, ettei kyseessä ollut vielä SM-kisareissu. Seuraava reissu olikin sitten Vöyrille kovemmin panoksin. Siellä onnistuminen lämmitti kyllä kovasti. Vöyrin jälkeen helmikuu menikin sitten sairastellessa ja siitä toipuessa. Juuri kun alkoi taas piristyä, niin alkoi kuulua peruuntumisuutisia ja nyt sitten viimeisetkin kisat siirrettiin, joten tässä voi aloitella siirtymäkautta jo maaliskuulla. Onneksi kunto alkaa taas löytyä, niin jaksaa nautiskella enemmän kevätkeleistä, kunhan säilyy terveenä. Eikä tämä pelkästään fiilistelyä ole, vaan harjoittelua jo ensi kauteen. Eli vielä jatkan tavoitteellista kilpahiihtoa😊”
Kiitos vielä kaikille tukijoille ja mukana eläneille tästä kaudesta! Seuraavassa koosteessa kauden parhaita paloja:
Iina ja Niila