Che bello!
Niin moneen hetkeen sopii huudahtaa ”Che bello!” (=”Kuinka ihanaa/kivaa/kaunista/upeaa!”) Toden totta, ollaan osattu valita oikeita lenkkipolkuja, tavattu ihania ihmisiä ja säätkin ovat suosineet tähän asti. Tänään sataa, mutta tuskin kannattaa valittaa, kun kaksi viikkoa paistoi aurinko melkein pilvettömältä taivaalta. Kyllä täällä muutkin olivat tyytyväisiä pitkään poutajaksoon, sellaisella vimmalla tehtiin heinätöitä joka talossa. Täällä meidänkin pihalla niitettiin vielä eilen iltahämärässä pyykkinarujen alta viimeiset korret käsin viikatteella.
Ollaan tehty montakin pitkää ja melko pitkää lenkkiä upeilla vuoristopoluilla. Oikeastaan pitkän lenkin määritelmäkin menee täällä ihan uusiksi, kun pisin lenkki oli 7 tuntia. 3-4 tuntia menee niin hujauksessa, että sitä ajattelee ihan peruslenkkinä, tavallisena toisena treeninä päivän kahdesta harjoituksesta, vaikka tulisi kiivettyä 1000 nousumetriä. Myönnetään, että 7 tunnin lenkki oli jo meidänkin mittapuulla hieman ylipitkä, mutta yli 3000 metriin kiipeäminen vaatii hyväkuntoiseltakin aikaa. Takapihaltakin lenkille lähtiessä on vaan aika suuri houkutus kiivetä lähimpien vuorten huipulle asti. Ajankulua ei aina oikein huomaa, paitsi silloin, kun pimeä meinaa yllättää 😀
Tietysti meidän treenit ei ole pelkkää vuorilla vaeltelua, vaikka päivitysten perusteella voi siltä näyttää. Ohjelmassa on paljon rullahiihtoa sisältäen tekniikka- ja nopeusharjoituksia ja joskus kovia vetoja. On ihan pk-hiihtoa, juoksulenkkejä ja loikkia sekä vähän voimaakin. Näissä maisemissa pitkiltä lenkeiltä on vaan enemmän kerrottavaa ja hienompia kuvia.
Piti päästä vielä myös laittamaan numerolappua rintaan, joten ajelimme sunnuntaina Ligosulloon. Kävimme siellä myös kaksi vuotta sitten. Autokolarissa menehtyneen carabinieerin Patrick Incardonan muistoksi järjestettävä Sky Race Monte Dimon oli silloin mieleenpainuva tapahtuma ja sitä se oli nytkin. Viime kerralla sää oli sumuinen ja sateinen, mutta nyt pääsimme näkemään hienon reitin upeat maisematkin. 15km ja 800 nousumetriä tuntuivat jaloissa, varsinkin kun edellisen illan ”peruslenkki” vuorilla oli 3,5h ja reilu 1000 nousumetriä, mutta oli meillä molemmilla vahvempi suoritus kuin kaksi vuotta sitten. Loistavan kovan harjoituksen lisäksi tapahtumassa parasta ovat mukavat ihmiset, ruoka ja palkintojenjako arpajaisineen. Moni tuli rohkeasti juttelemaan meille ja yritti parastaan englanniksi. Oli kiva huomata, että nyt pystyin keskustelemaan melkein kaikki asiat myös italiaksi ja keskustelukumppanit eivät välittäneet virheistä tai omituisista sanavalinnoistani. Esimerkiksi Patrick Incardonan äiti oli mitä ihaninta juttuseuraa. Sain kuulla hänen poikansa elämästä sekä onnettomuudesta ja ymmärrän nyt hyvin miksi koko kylä ja suku on paikalla järjestämässä tätä kilpailua.
Palkinnot jaettiin taas omalla tavalla, kaikista miehistä ja naisista kolme parasta saivat herkkukorit ja jäljelle jääneistä palkittiin jokaisen sarjan kolme parasta herkkukasseilla. Olin kaikista osallistuneista naisista neljäs ja yleisen sarjan toinen, mutta koska yleisen sarjan voittaja mahtui palkintopallille kaikkien naisten kisassa, pääsin minä kiipeämään korkeimmalle korokkeelle. Ja kuuluttajan mielestä nimi Ahokas oli vaikea sanoa, melkein kuin Pocahontas 😀 Niila oli kaikista miehistä viides, yleisen sarjan kolmas ja oman sarjan palkintojen jaossa kakkospallilla. 😀 Palkinnoksi saimme paikallista juusto, makkaraa ja pancettaa enemmän kuin jäljellä olevina päivinä olisi järkevää syödä. Nam! Ja Niila pokkasi vielä vauhdikkaista arpajaisista jälkiruuaksi paketin biscotteja 😊
Yksi parhaista italian oppitunneista oli käynti pienessä Bellunolaisessa kirjakaupassa. Yleensä oltiin ajettu Bellunosta vain ohi matkalla Venetsiaan, mutta nyt ehdotin sinne vapaapäivän visiittiä. Niilan suhtautuminen oli aluksi vähän nihkeää, varsinkin kun reilun 100km matkaan kului aikaa kaksi tuntia. Ei ole Lapin maanteitä eikä Etelä-Suomen ohitusteitä täällä. Toisaalta on ihan hauskaakin körötellä lukuisten kylien läpi, kun oikein asennoituu. Belluno osoittautui mielenkiintoiseksi ja siistiksi pikku kaupungiksi, jossa ei oikein näkynyt muita turisteja. Ehkä on jo liian myöhäinen syksy tai 80km päässä oleva Venetsia vetää kaikki matkailijat. Meille ainakin kelpasi +26 asteen lämpö ja aito italialainen tunnelma. Vaikka Bellunoakin ympäröivät vuoret ja kukkulat, on siellä jo ihan erilainen pehmeä lämpö. Vuorilla voi puhaltaa aurinkoisenakin päivänä viileä viima ja varjossa olla aika kylmää.
Bellunon visiitin kohokohta minulle oli kuitenkin hauska pieni kirjakauppa, jonka omistajarouva tarmokkasti jynssäsi luutulla katukiviä meidän kulkiessa ohi. Hän kiirehti kuitenkin nopeasti ovelle ja selitti kaupan olevan kyllä auki, vaikka hän täällä siivoaa. Siesta oli juuri loppunut ja sympaattisen näyteikkunan perusteella mentiin sisään ja aloin tutkiskella kierrätyspaperista tehtyjen vihkojen valikoimaa. Rouva otti tomerasti tehtäväkseen esitellä minulle kaikki kaupan vihot ja muistikirjat sekä muutamia muita kirjoja ja kyniäkin. Lähetin Niilan nostamaan käteistä rahaa ja jatkoin keskustelua rouvan kanssa, joka puhui vain italiaa. Mutta hän puhuikin selkeästi ja keskustelu siirtyi vihkoista kortilla maksamisen ongelmiin, kielten opiskeluun ja lopulta rouvan lapsiin. Oli kyllä mukava jutustella ja mikä loistava oppitunti se olikaan minulle! Toki myös ostin pari vihkoa. Ja sai Bellunossa myös erinomaista jäätelöäkin eli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.
Iina