Pöly-Jukola
Iinan reissujuttu on kyllä tulossa, mutta sitä odotellessa julkaistaan vähän ajankohtaisempia juttuja. Lahti-Hollolan Suppa-Jukola sai viikonloppuna uuden nimen, kun n. 50 000 suunnistajaa saapui kesän kuivattamalle Hälvälän kankaalle. Ja tottakai myös me olimme paikalla. Jukolasta on muodostunut meille sellainen jokakesäinen perinne, josta ei tarvi edes keskustella. Itsestään selvää on, että se merkitään kalenteriin ja sinne osallistutaan, olipa Jukola missä päin Suomea tahansa. Kumpikaan meistä ei tule varsinaisesti mistään suunnistuksen suurseurasta, joten yleensä ainoa epävarmuus mikä liittyy osallistumiseen on missä joukkueessa pääsemme juoksemaan ja mitä osuuksia. Aina on porukka löytynyt ja mukaan päästy niin halutessamme. Niila vuodesta 2006 ja Iina 2010 (tosin yhtenä vuonna jäi kinkerit väliin).
Iina suunnisti Venlojen viestissä Nastolan Terän ykkösjoukkueen ankkuriosuuden. Kesän iltarastien perusteella saattoi odottaa pitkää reissua (viikkoa aikaisemmin Iina onnistui tuhraamaan 8km rataan jopa 2h 40min) ja maastonkaan ei odotettu olevan ihan helpoimmasta päästä. Supikkoon piti lähteä aika nöyrin mielin. Silti tai ehkä juuri siksi suunnistus sujui erittäin hyvin ja Iina selviytyi noin 8km osuudestaan ajassa 1.16. Hyviä uria ja peesejä oli tarjolla monella välillä ja omakin suunnistus pysyi hyvin kasassa. Yksi viiden minuutin pummaus vähän jäi harmittamaan. Metsässä ei vaan tajua kuinka nopeasti kello tikittää, kun pysähtyy ja pyörii. Nopeampi olisi ollut heti juosta hakemaan tarkka suunta läheiseltä uralta kuin yrittää selvittää mikä suppa tämä on. Se kun oli väärä joka tapauksessa. Mutta se olikin oikeastaan ainoa selvä virhe (alle minuutin koukkuja ei lasketa 😀 ), joten hyvin meni. Joukkueenakin teimme hienon suorituksen: lähtönumerolla 643 lähdettiin matkaan ja maalissa oltiin sijalla 342.
Tänä(kin) vuonna Niilan joukkue oli Iitin Pyrintö 1. Hätäsempi voisi luulla, että Pyrinnöllä on usempikin joukkue, mutta tuo ykkönen on muodostunut sisäpiiri-vitsiksi. Osittain siksi, että välillä keväisin kuulostaa lähtijöitä olevan useampaankin joukkueelliseen. Ja lukeehan lähtölistoissakin aina Iitin Pyrintö 1. Osuus oli pitemmän tauon jälkeen niin ikään ykkönen. Ihan ei eturivistä päässyt 604 numerolla starttaamaan, mutta toisaalta helpompihan se oli suunnistaa, kun urien lisäksi voi seurata pölypilveä. Tänä vuonna lähtörynnistyksessä moni joukkue jäi kirjaimellisesti nielemään pölyä. Suunnistus sujui kaiken supikon pelottelun jälkeen vanhasta muistista perustekemisellä. Harrastesuunnistajan mittakaavassa mega-pummit jäi tekemättä ja muutamalla pikku koukulla selvittiin ihan kunnialla. Vähän jäi suorituksen jälkeen fiilis, että matka loppui kesken. Jokuhan tietysti ihmettelee, että mikset mennyt matkalla kovempaa. Ei kokeilematta uskoisi kuinka vaikea voi olla metsässä ohittaminen. Jos ei nyt aivan tasaista kangasta ole, niin letka tuppaa muodostumaan aina optimireitille, josta poikkeamalla töitä on tehtävä melkoisesti enemmän ohituksissa. 100 miestä kun on yhtenäistä jonoa edessä, niin aika vaikea sieltä on taas paikkaa löytää, jos letkasta poikkeaa. Tosin hieman tarkemmalla suunnistuksella olisi ilman lisätöitäkin ollut mahdollista ohitella, mutta tällä kertaa taidot riittivät tähän.
Joka tapauksessa Jukolan viesti tulee näin keskikesällä hyvään aikaan. Sopivasti saa suunnistuskipinää ja intoa kohti loppukesää. Ja näin kuivan alkukesän jälkeen pienikin kipinä riittää. Tänä vuonna onkin tarkoitus käydä muutamia kansallisiakin suunnistamassa(Niila kilpasarjassa ja Iina harrastesarjassa). On ne vaan tälläkin taitotasolla jo erinomaisia harjoituksia talvea silmällä pitäen.
Iina ja Niila