Kevään meininkejä
Vierähtänyt taas tovi viime kerrasta. Ja paljon on tapahtunut. Aloitetaanpa kuukauden takaa yhdestä kauden tärkeimmästä kisaviikonlopusta. 6.-8.4 kilpailtiin SM-kisoissa Taivalkoskella. Sija 24. sprintissä ja 30. kolmellakympillä olivat kohtalaiset, mutta ei sitä, mitä tällä kaudella piti saavuttaa. Viestiin löytyi meidän kovasta porukasta kolmelta tytöltä kovempia näyttöjä, joten lauantai oli minulle välipäivä. Niila taas säästeli voimiaan juurikin lauantain viestiin, koska varahiihtäjiä ei ollut. Ihan terveeksi ei Niilaa kyllä voinut viimeisimmän flunssan jälkeen vielä luonnehtia, mutta minkäs teet. Hienot on reitit ja muutenkin puitteet Taivalkoskella taas kerran ja toivottavasti saadaan jatkossakin kisata isompia kisoja niissä maisemissa.
Pitkästi ei ehtinyt SM-kisoista toipua, kun sunnuntaina ajettiin melko suoraan Ylläkselle. Maanantaina alkoi Lapponia-hiihto 60km:n Keimiön Kiekeröllä. Yöllä satanut uusi lumi ja jatkuva tuuli ja tuisku tekivät baanasta pehmeän ja nihkeän sekä järvenjäällä olevista vastatuuliosuuksista aika tuskaisia. 7. sijalla (naisista) maaliin, mutta erot olivat aika isoja. Niilan sija painui päälle kolmenkymmenen. Tiistain lepopäivä tuli tarpeeseen. Ti-ke yönä alkoi kuitenkin jonkinlainen vatsatauti ja piti käydä niin sanotusti halailemassa pönttöä. Aamulla olo oli kohtalainen ja yöllinen pahoinvointi tuntui olevan jo paranemaan päin, siispä mukaan Himmelriikin Hiihtoon, 50km nyt niin paha ole. Pystyin syömään lusikallisen mysliä ja automatka kuoppaisella tiellä vaati jonkin verran mielenlujuutta. Ja sitten viivalle Vuontisjärven jäälle. Ekat 5km ylämäkeen meni kohtuullisesti, kun hiihti hyvin maltillista vauhtia. Sitä seuraava pitkä alamäkiosuus oli niin ikään kohtuullinen, mutta noin 10km kohdalla alkoi tuntua epätavallisen raskaalta. Parin kilometrin aikana hiihto muuttui hitaaksi hoippumiseksi. Porukkaa lappasi ohi oikealta ja vasemmalta ja moni kehotti hyppäämään peesiin. Kiitos vaan tarjouksesta, mutta ei pysty. Joka paikkaa särki ja samaan aikaan paleli. Ei oo tosi, että nyt nousi kuume! Ja seuraava paikka, jossa latu käväisi ihmisten ilmoilla oli Pallashotelli 26km kohdalla. Siellä tunturissa ei oikein hyödytä keskeyttää. Eräs tuttu hiihti ohi ja kysyi onko kaikki ihan ok. Joo on! Niin luontevasti se livahtaa. Pallashotellilta sain kyydin Olokselle ja oltiinkin siellä melkein yhtä aikaa Niilan kanssa. Niila hiihteli kisan ihan kohtalaisesti. Takaisin Ylläkselle päästyämme mittasin kuumeen ja olihan sitä. Samaan aikaa Niilalla alkoi vatsaa vääntää ja oksettaa. Vuorokausi meni molemmilla sängynpohjalla.
Perjantain Karrahuikonen, 80km, jäi nyt tällä kertaa väliin. Ei ole kaheksankymppiä sellanen matka, mitä voi lähteä puolikuntosena mitään syömättä hiihtämään. Ensi vuonna halutaan kyllä ehdottomasti kokea ihan koko Lapponia-hiihtoviikko. Onneksi meidän vatsatauti oli lyhyenlainen ja viikonloppuna ja alkuviikosta päästiin kyllä hiihtämään pitkiä lenkkejä Ylläksen upeissa maisemissa. Aurinkoinen keli piti huolen, että latu oli pehmeä ja raskas, mutta mikäs siinä kun on aikaa taapertaa. Paikattiin myös ansiokkaasti talven latukahvilakäyntivajetta pysähtymällä saman lenkin aikana sekä munkille että letuille. Auringon ansiosta saimme naamaan kivan rusketuksen, jota korostaa tyylikkäästi valkoinen kaula.
Pari päivää Rovaniemellä, täynnä töitä ja opiskelua, ja seuraavaksi Inariin Kultapullokisoihin. Yleensä nämä kisat ovat olleet aina tunnelmaltaan kivat, mutta itse hiihto on ollut jo tässä vaiheessa kautta aika raskasta. Nyt tuntui, että se oli vähemmän raskasta, siis ei mitenkään helppoa, mutta kroppa toimi yllättävän hyvin. Tehtiin tasaista työtä, meille molemmille kaksi 3. sijaa viikonlopun aikana. Naisissa Anne Kyllönen vei molemmat kisat, mutta miesten sarjassa lauantaina voitti Reima Idström ja sunnuntaina Jörgen Ulvang. Kyllä, on sukua Vegardille (veljenpoika). Itseasiassa koko Ulvangien perhe oli paikalla ja Vegardin tytöt hiihtivät myös erinomaisen hyvin. Oli mukava jutella yli 15 vuoden tauon jälkeen, kiitos Niilan, joka uskalsi avata keskustelun: ”Hei, are you Vegard? She was in your summer cottage. 😀
Seuraava viikko opehommia yläkoulussa biologian ja maantiedon opettajana. Opin itsekin uutta. Pystyn improvisoimaan oppitunnin mm. napajäätiköistä, metsätaloussuunnitelmasta, sukupuolihormoneista ja Latinaisesta-Amerikasta. Tulihan noilla tunneilla kerrattua monta kiinnostavaa asiaa ja tunnit paranivat aina sitä mukaa, kun samaa aihetta piti opettaa monelle ryhmälle. Joskus keskustelu tosin saattoi luisua vähän liikaakin ilmastonmuutokseen ja sademetsien suojeluun, mutta kyllähän tärkeistä asioista pitää puhua, vaikka ne olisi kirjassa jätetty liian vähälle huomiolle.
Viikonloppuna suuntasimme taas vaihteeksi pohjoiseen, nyt tosin vain Kittilän korkeudelle. Jenna ja Antti olivat ystävällisesti luvanneet majoittaa meidät Vapuksi. Sunnuntaina 29.4 raapaistiin vielä kauden viimeinen kisa (tää oli nyt oikeesti viimeinen), joka olikin vähän tavallisesta poikkeava. X-country uphill climp (tai aphillklimppi, kuten selostaja tunnelmoi) oli ylämäkikisa Y1:ltä suunnilleen Ylläksen huipulle. Kisa järjestettiin osana Mayhem-vapputapahtumaa. Pääosassa olivat moottorikelkka ja crossipyöräkisat, mutta kiva, että maastohiihtäjillekin oli oma startti. Ja maastoa riitti, sillä noin 1km matkalla nousua kertyi noin 250m. Lähtö tapahtui noin viideltä eli puoli kuudelta, tai siis silloin, kun kisoja organisoinut tyyppi tökkäsi lumeen kaksi mainosviiriä ja veti kengänkärjellä lähtöviivan. Tamppari lähti hieman edeltä tasoittamaan väylää (oli päivän aikana vähän pehmentynyt) ja me seitsemän kilpailijaa sitte vähän perässä. Järjestäjät hyppäsivät kelkan kyytiin samojen lähtöviirien kanssa ja kiisivät pystyttämään maalia. Mainittakoon vielä, että kaikki osallistujat olivat samassa sarjassa (2 miestä ja 5 naista). No sekään ei meitä haitannut, sillä Niila oli huipulla ensimmäisenä ja minä nappasin toisen sijan. Kova oli nousu, mutta melkein yhtä paljon hapotti laskea maastohiihtovehkeillä sieltä alas.
Vappuaattona (ja vähän vappupäivänkin) puolella juhlittiin Levin Megavappubailuissa ja Vappupäivänä siemailtiin Jennan ja Antin pihalla simaa ja pommacia lumikasaan muotoillulla sohvalla. Nyt on hei parhaat terassikelit, koska ei oo hyttysiä! Tosin auringonpaistetta se vaatisi, että tarkenee ja onneksi sitä Vappuna myös saatiin.
Vaikka kisakausi on ohi, niin hiihtokausi jatkuu vielä. Ounasvaaralla pääsee hiihtämään varmaan vielä vähän aikaa ja siitä otetaan ilo irti. Tihkusade ei paljon ladulle houkuttele, mutta hyvillä keleillä on vielä tarkoitus keräillä hiihtokilometrejä. Ensi viikolla uskaltaa varmaan vaihtaa jo kesärenkaat.
Iina