Kevään kisoja
Öö kauan siitä Meän hihosta jo on? Kaks ja puol viikkoa. Joko ois aika kertoa siitäkin ja muista tähän väliin mahtuneista kisoista 🙂
Meän hihdossa kisattiin siis 10.3 ja matkana oli jo tutuksi tullut 22km tasatyöntölenkki. Tänä vuonna voitto irtosi mulle vähän liiankin helpolla, kun naisten sarjaan oli ilmoittautunut vain yksi toinen kilpailija, hänkin oikeasti veteraanisarjan hiihtäjä. Toki kuntosarjassa oli porukkaa, mutta ihmettelen vaan, ettei kilpahiihtäjiä rahapalkinnot tuon enempää kiinnostaneet. Vaikka sain hiihtää kisan ilman paineita, niin hyvänä harjoituksena pukkasin sen kuitenkin ihan kilpailuvauhtia. Eräs kuntosarjan mies tarjosi juuri sopivan vastuksen koko matkan ajaksi ja sain tänäkin vuonna tuuletella loppukirivoittoa.
Niilan kisa oli paljon tiukempi, kun Niklas Niska tarjoili taas kerran armottoman vauhdinlisäyksen puolimatkassa ja Niilalla ei ihan voimat riittäneet mukana pysymiseen. Onneksi muut kilpasarjan miehet pysyivät takana ja tuloksena oli siis toinen sija. Eli kirjekuoret ojennettiin meille molemmille palkintojenjaossa. Arpaonni ei tällä kertaa suosinut, mutta tapahtuman tunnelma oli taas mukava ja leppoisa kuten ennenkin. Ensi vuoden kisa on jo merkattu kalenteriin 😊
Viikko tuosta käytiin päiväseltään Haukiputaalla Virpiniemen talvikisoissa. Naisten sarjassa oli tasan yksi ennakkosuosikki, Riitta-Liisa Roponen. Siihen sitten vertaamaan. Matkana 5km vapaalla Virpiniemen vauhdikkaalla radalla. Ritu starttasi puoli minuuttia mua ennen ja vajaan kilsan kohdalla kellotin oman väliajan, kun latu teki sopivasti kiemuraa. Tasoissa oltiin. Sellanen rento alkuvauhti. Parin kilsan kohdalla eroa oli noin 15 sekkaa. Kysyn vaan mitä Niila teki siellä radan varressa 6 minuuttia ennen omaa starttia.. No maalissa eroa oli kertynyt Rituun 41 sekuntia, mutta sanoisin, että ei paha. Ritu on kuitenin vapaan spesialisti ja hei kisattiin kuitenkin hänen kotiladuillaan. Muutkaan eivät Ritua sen lähemmäksi päässeet, joten olin siis kisassa toinen, Eeva-Kaisa Loukusa kolmas ja Tiina Idström neljäs. Palkintona oli kassillinen leipää ja Optiwaxin voiteita eli kaikkea hyvin käyttökelpoista. Veikkaisin, että muutkin aikuiset hiihtäjät arvostavat kansallisissa kisoissa tällaisia hyödyllisiä palkintoja pokaalien sijaan. Miesten kisan voitti Mikael Norberg, toinen oli Niilan seurakaveri Reima Idström ja kolmas Niklas Niska. Niila hiihti neljänneksi, mutta varsin kohtuullisella erolla verrattuna vaikka Muurola hiihtoihin.
Kovin odotuksin siis lähdettin Rukan Suomen cupiin. Lauantaina perinteisen viesti, jossa Niilalla ei ollut joukkuetta ja sunnuntaina vapaan yhteislähtökisa, naisilla 10km ja miehillä 20km. Meidän viestijoukkue oli kovatasoisessa kisassa 10., vaikka mukana olivat kaikki maajoukkuenaiset omia joukkueitaan vahvistamassa. Harmittavasti aloittajamme Laura Alban suksissa pito ei ollut paras mahdollinen ja varsinkin stadionin kovassa nousussa lipsuvalla suksella oli pakko antaa tasoitusta. Itselläni pito oli ihan täydellinen ja pystyin juuri kyseisessä stadionin nousussa polkemaan sen mitä lähti. Yhdeksäs sija näkyi jo ihan nenän edessä, mutta hapottavan nousun jälkeen piti keskittyä vaan taistelemaan maaliin ennen takana väijyvää Hennariikka Rahkolaa. Ihan hyvä perusveto kuitenkin meidän joukkueelta.
Sunnuntaiaamu valkeni kirkkaana ja kylmänä. Onneksi nyt voi jo luottaa auringon lämpöön ja niinhän se keli lämpeni ihan mukavaksi. Yhteislähtökisoissa on se oma haasteensa, että yleensä pitää lähteä vähän ylivauhtia ja pitää siis olla heti alussa lämmin ja hereillä. Järjestäjät oli fiksusti leventäneet ensimmäisen jyrkän alamäen ja lähtöhässäkästä selvittiin oikestaan ilman suurempaa hässäkkää. Harmi vaan, että suksien luisto ei ollut ihan niin hyvä kuin monella muulla ja ensimmäisen 3,3km lenkin jälkeen ero alkoi kasvaa sellaiseen ryhmään, jossa olin uskonut pysyväni. Siinä vaiheessa oli jos selvää, että hyvät sijoitukset karkaavat ja nyt pitää vain taistella jokainen sija mitä ikinä pystyy. No ei siinä paljon ollut tehtävissä, kun ei meinannut peesissä pysyä, mutta maaliin hiihdin kuitenkin. Muistutan tässä välissä, että en ole ikinä mitään kisaa keskeyttänyt, vaikka joskus ehkä olisi mieli tehnyt. Siitä näyttää tulevan helposti tapa, jos sille tielle lähtee. Toki joskus tulee niitä tilanteita, joissa kisan jatkaminen voi olla jopa terveysriski (kuten Niilan rytmihäiriöt Vantaan SM-kisoissa) ja silloin tietysti keskeyttäminen on ainoa oikea vaihtoehto (tiedoksi vaan Niilallekin). Mutta siis hiihdin maaliin sijalla 39, joka oli pettymys. Niilan kisa ei paljon paremmin mennyt. Sija 52 ja samanlaiset kommentit.
Pettymyksiä ei paljon ehtinyt jäädä murehtimaan, sillä kamat piti laittaa kasaan ja ajella Rovaniemen kautta Ylläkselle. Äkäslompolossa sauna lämpimäksi ja palautuminen käyntiin. Juu, tällainen kolmen päivän pesti oli sovittu ja mikäs siinä oli Ylläksen laduilla hiihtäessä ja toimistossa istuessa. Oon ehkä jo pikkusen Ylläksen latuja hehkuttanut, mutta nyt keväämmällä lumi muuttuu liukkaammaksi ja keli on lämpimämpi, joten jopa vielä nautinnollisempaa oli hiihto nyt jos mahdollista.
Toisaalta upeimmat tykkylumiveistokset ovat jo tippuneet. Puolensa kaikilla Lapin kahdeksalla vuodenajalla. Nyt ollaan jo hankikantokeväässä, vaikka hankikantoa saa vielä varmaan hetken odotella. Valon määrän lisäksi kevään tulon huomaa lähestyvästä pääsiäisestä. Meillä on viikonloppuna luvassa mukavia vieraita ja pari kisaa. Nyt lataudutaan tuleviin SM-kisoihin ja suoraan sen jälkeen alkavaan Lapponia-viikkoon. Parasta siis nauttia pari suklaamunaa ja varmistaa jaksaminen 😊
Hyvää Pääsiäistä!
Iina