Kössenissä
Keski-Euroopan matkamme alkoi lauantaina 5.8, kun lähdettiin iltalaivalla Helsingistä Tallinnaan. Siitä puolen yön aikaan jatkettiin ajaen hiljaisia teitä kohti Latviaa ja Liettuaa. Liettuassa Niila luovutti ajovuoron minulle ja nukkui sen aikaa kunnes päästiin Puolaan. Kauniisti sanottuna erilainen ajokulttuuri tuotti kaikenlaista tapahtumaa jota tahtomattani säestin ”Oho!” ja ”Näitkö!” kommenteilla, jolloin Niilan nukkuminen oli ennemminkin torkkumista. En tiedä pitäisikö niitä ohituksia, joita pääsimme todistamaan, kuvailla kaistapäisiksi vaiko taiturimaisiksi, mutta ilmeisen lyhyt pinnaista kansaa ovat puolalaiset. Poliiseja toki näkyi tiellä tiuhaan autoja pysäytelleenä ja sehän sai meidät ajamaan puolalaisten mielestä aivan turhan varovaisesti. Ei tarvittu kummoista näkyvyyttä puhumattakaan minkäälaisesta suorasta, kun jo puolalainen singahti ohi.
Varsovan laidalla jaloiteltiin pysähtymällä Decathlonissa, mikä tarkoitti pitempää kierrosta parin Prisman kokoisessa urheilukaupassa. Puolalaisia täytyy kyllä sen verran myös kehua, että ruokakaupasta sai tosi hyvää tuorepuristettua hedelmämehua ja kahvilasta mahtavaa mustaherukkajäätelöä! Matka jatkui yötä myöten kohti Tsekkiä ja ainoa pysähtys oli muutaman tunnin torkut huoltoaseman pihalla. Keski-Euroopassa matkatessa pitää muistaa myös tarkistaa, missä maassa tarvitaan vignette. Tuulilasiin liimataan tarra todisteeksi, että tiemaksu on maksettu ja on oikeutettu ajamaan moottoriteillä. Tsekki on yksi näistä maista.
Tsekissä vietimme koko päivän Brno -nimisessä kaupungissa. Vanhassa kaupungissa oli mukava kierrellä jäätelöitä maistellen ja lähellä sijaitsevassa ostoskeskuksessa oli monipuoliset shoppailumahdollisuudet meidän muutamaa täsmäostosta ajatellen sekä frozen yogurtti -buffet 🙂 Ja sitten taas auton rattiin. Yöllä torkuimme huoltoaseman takapihalla, jonka yhdellä sivulla oli aitaus ankoille ja kanoille. Todistettavasti nukuin ainakin hetken, koska unessa puhuin eläinten omistajan kanssa, joka valitteli, että kanit eivät pysyneet aitauksessa. Niitä tosissaan loikki ihan joka puolella ja aamun valjetessa kukko herätti meidät komeilla kiekaisuilla jatkamaan matkaa.
Kauas on pitkä matka, mutta niin vain perille päästiin. Tiistaina olimmekin iltapäivällä Itävallassa Kössenissä ja majoituimme tutulle maatilalle heinäpeltojen ja lehmälaidunten keskelle. Maatilan omistajan karja olikin kasvanut sitten viime vierailun, ja nyt laitumella oli käyskenteli yli parikymmentä ylämaan karjan lehmää. Ensimmäisen illan treeni oli pyörälenkki Reit im Winkliin jäätelölle. Olikin aika kuuma keli.
Täällä me nyt sitten reenaillaan seuraavat viikot ja nautitaan samalla maisemista, hyvästä ruuasta, auringosta ja leppoisasta tunnelmasta. Mahtui tähän ekaan viikkoon pari sadepäivääkin, mutta sehän vaan virkistää. Ruhpoldingissa ehdittiin jo kerran käydä rullaradalla ja yksi pitkä lenkki on kiipeilty Feldbergin harjanteella.
En usko, että näissä maastoissa ja maisemissa on mahdollista hetkeksikään kyllästyä harjoitteluun. Päinvastoin, on niin monta reittiä ja vuorenhuippua, joihin haluaisi elokuun aikana ehtiä. Olenkin aloittanut jo Niilan suostuttelun Pyramidespitzeä ja vielä kaukaa ihailemaani Ellmauer Haltia ajatellen. Kovat on luulot, kun kuvittelen tarvitsevani vaativampia vuoristoreittejä, mutta jotenkin tuntuu, että noilla huipuilla olisi mahtavaa käydä.
Nyt lähden kuivattamaan keräämiäni piparminttuja.
Auf viederhören!
Iina