Puoli kesää takana

Puoli kesää takana

Niin hujahti kesäkuu ja voisi kai sanoa, että puoli kesää on takana ja toinen puoli onneksi vielä edessä. Me ollaan kesäkuu vietetty pääosin Rovaniemellä ja mikäs täällä on ollessa, kun harjoitteluolosuhteet on kunnossa ja luonto tarjoaa virikkeitä ja vaihtelua. Rullahiihto tuntuu nimittäin ihan eriltä +4 asteessa tuulen tuivertaessa kuin +24 asteessa tyynessä auringon paisteessa. Myös hyttysten määrässä on ollut havaittavissa muutosta. Tänäänkin teki mieli laittaa sauvakävelylenkillä juoksuksi, mikä ei varsinaisesti korreloinut viikon 24 harjoitustunnin kanssa. Porot olivatkin fiksusti tajunneet kiivetä säilölumikasan päälle hyttysiä pakoon. Ehkä siellä kukkulalla kävi sopivasti tuulen vire tai sitten lumi viilentää mukavasti purukerroksen läpi. Ei ainakaan ole liian yksitoikkoista tämä homma kun ennen lenkkiä pitää miettiä ottaako coretex takin, hiihtohanskat ja pannan vai sortsit ja topin ja lisääkö mukaan hyttysmyrkkyä.

Reeneistä voisi mainita sen verran, että niitä on ollut ohjelmassa paljon ja toteutettu vielä enemmän. Sen lisäksi, että on ollut tarkoitus harjoitella paljon, olemme kiinnittäneet entistä enemmän huomiota laatuun ja rytmitykseen. Vaikka kestävyysharjoittelu on periaatteessa yksinkertaista hommaa, niin harjoituksista saa paljon enemmän irti, kun ne tehdään oikeissa kohdissa. Ja se pitää olla koko ajan kirkkaana mielessä, että milloin kuuluu olla väsynyt ja milloin palautunut. Jos ei tuota rytmitystä mieti ja omaa kroppaa tarkkaile niin saa aikaan sellasen puuron, että viimeistään talvella ei enää maistu. Jotkut nimittävät sitä montuksi.

Erityisempiä tapauksia tässä kesän alkupuoliskolla olivat tietysti Jukolan viesti Enossa ja Niilan leiri Saariselällä. Niila kirjoittaa leiristään itse piakkoin, mutta palataanpa hetkeksi vielä Jukola-tunnelmiin. Olihan siellä nimittäin taas suunnistusjuhlaa kerrakseen. Kilpailukeskus oli ihan Enon keskustassa koulun pihalla ja lähtösuorana toimi pätkä maantietä. Sää oli mahtava, jopa hieman liian lämmin ja aurinkoinen urheilijan näkökulmasta. Itselleni siunaantui aloitusosuuden lisäksi ankkuriosuus sairastapauksen takia, joten pääsin nauttimaan Venlojen Viestistä kahteen otteeseen. Lähtömerkki annettiin tänä vuonna kirkonkelloilla (mikä oli hieman poikkeavaa, kun mietin aikaisempien vuosien ilmatorjuntatykkejä) ja niin vain melkein 1300 aloittajaa säntäsi matkaan nastarit asfaltilla rapisten. Venlojen maasto oli osittain melko vaikeakulkuista ja Niila totesikin sunnuntaina karttoja vertailtuaan, että taisi naisilla olla oikeastaan vaikeammat rastit kuin miehillä. No siellä maastossa ei muuta ehdi miettiä kuin seuraavaa rastiväliä (siis meikäläinen, kärkimenijät ehtivät usein ennakoida jo tuleviakin rastivälejä), joten tiheiköt ja risukot saivat kyytiä, kun naiset sinne raivasivat polkujaan. Hieman noloa myöntää, mutta ankkuriosuudella juostessani en kyllä hyötynyt juuri yhtään siitä, että olin hetkeä aikaisemmin maastossa käynyt. Jokainen väli piti yhtä tarkasti suunnistaa ja samanlaisia virheitä tuli tehtyä. Molemmilla kerroilla kuitenkin osuusajoissa tarkasti samalle sijalle 297. Ankkuriosuudella hävisin noin puoli tuntia 8km matkalla maailman parhaille suunnistajille (tämän kesän MM-mitalisteille). Hurja on ero harrastelijan ja ammattilaisen välillä.

Mutta hauskaa oli ja Venlojen Viestin jälkeen jännitettiin sitten itse Jukolan Viestiä. Niilalla oli toinen osuus, joka tänä vuonna oli pitkä ja pimeä. Hyvin Niila sen kuitenkin selvitti ja olikin osuudellaan 283. Kummipoikani (Visa 9v.) kanssa seurattiin kisaa yöllä kahteen asti. Välillä toki syötiin pizzaa ja Visa kävi hämmentämässä puolustusvoimien kalustoa esitteleviä varusmiehiä terävillä kysymyksillä. Itsekin sain samalla hyödyllisen tietoiskun mm. erään mallisen panssariajoneuvon eri tuhoamismahdollisuuksista sekä pikakurssin syvyysmiinan virityksestä. Ei välttämättä kuulu ihan yleissivistykseen, mutta ei oppi ojaan kaada 🙂

Ensi vuoden Lahti-Hollola-Jukola kisataan Hollolan Hälvälässä. Siellä suunnilla asuukin paljon tuttuja eli laittakaahan 16.-17.6 ensi vuodelle jo muistiin. Kaikki juoksuvauhtiin kykenevät nyt jo tänä kesänä iltarasteille harjoittelemaan ja muut sitten kannustusjoukkoihin. Rohkeasti vaan joukkuetta kasaamaan ja osallistumaan tai edes katsomaan niin ymmärrätte tämän hehkutuksen 🙂

Ja mitäs nyt sitten kun heinäkuu on jo pitkällä. Reenit jatkuu ja yritetään pysyä ohjelmassa, vaikka mieli tekisi usein vähän lisätä ja pidentää.. Viikonloppuna testataan kuntoa jo perinteeksi muodostuneissa Posion Muikkumarkkinahiihdoissa. Katsotaan onko Kirintövaara yhtä korkea kuin ennenkin vai olisiko se loppunousu edes hieman vähemmän tuskainen. Muuten heinäkuu on perusharjoittelua ja aika määräpainotteinen.

Nautitaan Suomen kesän monipuolisuudesta ja yllätyksellisyydestä!

Iina