Mitä tuli tehtyä?

Mitä tuli tehtyä?

Nyt on ihan virallisesti paperilla kausi vaihtunut uuteen. Ensimmäinen viikko uuden kauden puolella on kulunut urheilun puolesta leppoisasti, mutta kaikenlaista muuta puuhaa on toki ollut. Iinalla töitä, Niilalla pilkkireissu (kertoo myöhemmin blogissa tarkemmin), ystävien näkemistä, siivoilua ja tietenkin harjoituspäiväkirjan tutkiskelua ja yhteenvedon tekemistä.

Lyhyt kertaus kuluneesta kaudesta:

Kesä sujui pääosin hyvin ja elokuussa tilanne oli oikein hyvä. Oltiin aikataulussa. Lokakuusta joulukuuhun mahtui sekä lyhyitä hyviä jaksoja, että viikon kahden mittaisia sairasteluja, erityisesti Iinalla. Näiden kolmen kuukauden toteutunut harjoittelu kulki suunnilleen seuraavassa rytmissä: Viikko sairaana (nolla tuntia harjoittelua), viikko toipilaana (vähän varovaista kevyttä harjoittelua), 1-2 viikkoa hyvää harjoittelua(15-20h harjotustunteja/viikko) ja sitten sama alusta. Kaikki varmaan tajuaa, että ei ole optimaalinen rytmitys tuo. Niilalla sairastelut rytmittivät harjoittelua hieman harvemmin, mutta kestivät sitten kerrallaan melkein tupla-ajan.

Tammikuun puolivälin paikkeilla alettiin toipua tuosta kierteestä ja alkoi reenaaminen hirmuisella motivaatiolla. Keuruun SM-kisoihin ei luonnollisestikaan saatu oikein minkäänlaista kulkua vielä aikaiseksi, mutta tulipahan sielläkin käytyä. Helmi- ja maaliskuussa reenattin hyvissä olosuhteissa Rovaniemellä ja hiihto alkoi taas kulkea. Maaliskuun aikana muutama kisa täällä pohjoisessa antoi toivoa kohtuullisesta kevätkunnosta. Kontiolahden SM-kisoissa olikin ihan ok menoa vapaan matkoilla ja viestissä. Sijoitukset eivät kuitenkaan olleet ihan sitä mitä optimistisina oltiin toivottu ja tavoiteltu. Pientä venymistä olisi tarvittu perussuorituksista. Ylitorniolla kulki fyysisesti ihan kivasti, mutta päällimmäiseksi jäi mieleen, että ei riitä!

Onneksi keväällä oli vielä runsain mitoin kisoja jäljellä ja kierrettiinkin ahkerasti kaikki Torniolaakson hiihto cupin kisat ja vielä viikko ennen Vappua kolme kisaa Inarissa. Näissä seitsemässä startissa saatiin pusertaa ladulle jäljelle jääneet voimat ja into sekä päästiin muutamat palkinnotkin pokkaamaan. 🙂 Kultapullokisojen jälkeen tuntui, että loppui kisakausi oikeaan aikaan.

Tavallaan tuo huono alkutalvi hieman lannisti, ainakin silloin, kun retkotettiin sohvalla ja vieressä oli Everestin kokoinen vuori nenäliinamyttyjä. Ja oli vaikea olla miettimättä, että jos oltaisiin oltu terveitä ja päästy tähän kevään kuntoon jo tammikuun alussa niin kuin oli suunniteltu ja siitä sitten vielä vähän parannettu niin millaisia tuloksia olisi voinut hiihtää.. Toki se on selvää, että aina mitä paremmassa kunnossa on, niin sitä pienempiä askeleita eteenpäin voi ottaa. Mutta olisihan se silti ollut ihan eri tilanne varsinkin Keuruun SM-kisojen aikana, jotka oltiin vuosi sitten asetettu yhdeksi tärkeimmäksi kisaviikonlopuksi.

Toisaalta toivoa ja motivaatiota antoi se, että kolmen kuukauden harjoittelulla pystyi nostamaa tasoa noinkin paljon. Tammikuun ekoina päivinä laahustettiin kävelyvauhtia Lahden MM-maastoissa ja voivoteltiin Scandinavia cupin väliin jäämistä. Maaliskuun loppupuolella hiihdettiin jo ihan hyvää vauhtia ja odotettiin innolla kevään SM-kisoja. Ei se kestävyysharjoittelu mitään rakettitiedettä ole, mutta terveenä pitää pysyä ja töitä tehdä ahkerasti. Sata tuntia miinusta harjoittelussa sairasteluista johtuen näkyy ja tuntuu, mutta ei niitä voi takaisinkaan ahnehtia.

Kaikesta huolimatta ja ehkä juuri sen takia motivaatio on nyt korkealla. Varsinkin Niilalla oli jo kiinnostus koetuksella, kun ei meinannut 100% terveitä päiviä tulla ollenkaan. Ehkä se on joku puolustusmekanismi, että kun vaihtaa välinpitämättömyyteen niin pettymykset ei tunnu niin kovilta. Joka tapauksessa aluillaan oleva uusi kausi tuo taas tullessaan uudet tavoitteet, joita kohti harjoitussuunnitelman mukaan lähdetään taas kulkemaan. Ja se jos joku lisää innostusta ja motivaatiota. Vielä muutama päivä pitää malttaa ennen kuin saa aloittaa taas puolen vuoden uurastuksen, tavoitteellisen harjoittelun kohti ensi talven kilpailuja. Kohta se kisakausi taas on jo ovella ja sitä ennen pitää ehtiä tehdä miljoona asiaa. Eikä se harjottelu kisakauden käynnistymiseen lopu, vaan toki kova harjoittelu jatkuu läpi talven, joskin tärkeiden kilpailujen rytmittämänä.  Jos jotain ollaan taakse jääneistä harjoitusvuosista opittu, niin se, että puoli vuotta menee ihan tajuttoman nopeasti! Oikeastaan koko vuosi menee ihan hujauksessa. Ja kun seuraava Vappu koittaa, niin me halutaan, että voidaan tänne kirjoittaa: JES!!!! ME ONNISTUTTIIN!

Ja vielä ISO KIITOS kaikille yhteistyökumppaneillemme ja tukijoillemme. Ilman heidän tukeaan nämäkään tulokset eivät olisi olleet mahdollisia.

Uutta matoa koukkuun pujotellen

Iina ja Niila