Jaksaa jaksaa
Kunpa olisi ollut aprillia viime viikonloppu minun osalta. Perjantaina hiihdin hyvän hiihdon vapaan 5km kilpailussa, mutta kisa oli erittäin (jopa poikkeuksellisen) kovatasoinen ja tuloksissa pääsin hädin tuskin viidenkympin joukkoon (49.). Vertailun vuoksi voi muistella esimerkiksi Keuruun SM-kisoja, joissa räpiköin perinteisen kympillä melkein samalla sijalle (54.), vaikka kunto oli silloin kaukana tämänhetkisestä. Kova taso on tietysti hieno asia suomalaisen hiihdon kannalta ja menestystä ei muutenkaan kannata laskea muiden hiihtäjien poisjääntien varaan. Perjantaina erot olivat myös hyvin pieniä kärjen takana ja tuloslistalla sijoitukset vaihtuivat noin sekunnin välein minusta parikymmentä sijaa ylöspäin. Suomessa kaikki SM-startit ovat kovatasoisia kärjen osalta, mutta sitten suunnilleen sijasta 10 alaspäin voi olla aika paljon vaihtelua. Hiihtoa enemmän seuraavat osaavat suhteuttaa sijoituksen katsomalla tulosluetteloa kokonaisuutena (ketä mukana, paljonko eroa kärkeen, ketä edessä ja takana), mutta muuten yleensä muistetaan vain pelkkä sijoitus. Vaikka itse tietää hiihtäneensä hyvin ja että taaksekin jäi vielä 82 hiihtäjää ja voittaja, johon eroa tuli 1:56.6 oli yksi maailman kovimpia vapaan hiihtäjiä (Kaisa Mäkäräinen on varmaan myös maailman paras hiihtäjä Kontiolahden maastoissa), niin tuo 49. sija ei vielä kovasti sponsoreita vakuuta.
Niila hiihti perjantaina vapaan kympillä hyvin, varmasti vielä paremmin kuin minä. Miesten kisa oli arvatenkin vähintään yhtä kovatasoinen kuin naistenkin ja Niilalle hyvästä hiihdosta sija 37 kotiin viemisenä. Mainittakoon, että miehiä hiihti maaliin 179 ja maajoukkuehiihtäjät hallitsivat kärkisijoja. Tiukkaa oli kilpailu myös miehillä, sillä Niila olisi 15 sekunnin parannuksella nostanut itsensä jo sijalle 22. Jossitteluahan voi ja saa harrastaa, mutta ei se sitä silti miksikään muuta, että paremman näköisiä numeroita me molemmat oltaisiin kaivattu, eivätkä ne kauas jääneetkään. Perjantain kisat olivat sikäli poikkeukselliset, että miehet hiihtivät ensin puolen päivän jälkeen ja naiset vasta klo 16 alkaen. Katselin siis Niilan hiihtoa telkkarista ja seurasin koneelta väliaikoja. Niilalla oli aika maltillinen alku, mutta suoritus oli hyvin nousujohteinen ja sijoitukset nousivat kivasti loppua kohden.
Lauantai olikin sitten viestipäivä. Meidän joukkue ei ollut viestissä ihan parhaimmillaan Rebekka Immosen nuhan ja Inkan jalkaongelmien takia. Itsekään en pystynyt ihan niin hyvään hiihtoon kuin perjantaina, joten sijoituksemme oli lopulta 17. Inarin Yritys sen sijaan taisteli upeasti sijalle 13 miesten viestissä. Niila hiihti aloitusosuuden 10km perinteisellä edellispäivän tapaan nousujohteisesti joukkueita pikkuhiljaa ohitellen. Lähtöpaikka oli aikalailla takarivistä (numerolla 32, joukkueita oli 43) ja maltti oli valttia, sillä hurja rynnistys alussa olisi voinut kostautua välinerikkoina ahtaissa paikoissa ja vauhdin hyytymisenä viimeisellä kierroksella. Muutkin viestinviejät hoitivat oman tonttinsa mallikkaasti ja eihän viestissä oikein voi menestyäkään, jos eivät kaikki lenkit ole vahvoja.
Sunnuntai oli minulla ihan täysi katastrofi. Edellisenä iltana satanut uusi lumi toi merkittävät muutoksen olosuhteisiin ja en sitä osannut ennakoida tarpeeksi ajoissa. Valitsin kaksi paria suksia edellisenä päivänä ja testasin niitä tuntia ennen kisaa. Molemmat olivat vääriä ja olisi pitänyt uskaltaa siinä vaiheessa vielä vaihtaa joko kaikista matalimpaan pariin tai sitten vaikka pitopohjaan. Uskoin kuitenkin ladun vielä liippautuvan ennen kisaa ja pyysin vain muutoksia toiseen valitsemistani pareista. 15km perinteisen yhteislähtökisan käynnistyttyä tajusin kuitenkin ekassa isossa nousussa, että vaikka kuinka liikuttaa suksia niin kauheat paakut sinne pohjaan kuitenkin kertyy. Muutamilla muilla oli samaa ongelmaa, mutta moni sai paakut irti suksen pohjista mäen päällä ja näin matka jatkui jotakuinkin normaalisti. Minun paakut eivät meinanneet millään irrota ja tasatyöntöosuudet mäkien päällä olivat aika tuskaista. Ekalla kierroksella otin vielä sijoja kiinni tasatyöntäen, mutta sitten järki sanoi, että tähän ei kannata tuhlata enää voimia. Koskaan en ole keskeyttänyt, enkä halunnut sellaista tilastomerkintää nytkään, vaikka täytyy myöntää, että aika lähellä oli. Päätin hiihdellä maaliin viimeisten hiihtäjien joukossa ja säästää voimia seuraavaan viikonloppuun. Noilla suksilla kun olisi rimpuillut koko 15km täysillä, niin en tiedä milloin siitä olisi palautunut. Piti vain varo, ettei nilkat nyrjähdä, kun lumipaakut nostivat suksea monta senttiä korkeammalle. En ollut varma olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, valitsin nauramisen (vaikka ei kyllä oikeasti naurattanutkaan).
Niila hiihti sunnintaina miesten 30km perinteisen yhteislähtökisassa ihan ok hiihdon. Niilalla toimi sentään pito, vaikka sukset eivät kovin liukkaat olleetkaan. Yhden hyvän perinteisen suksen kalustosta ei vaan kuulemma löydy parempaa tuolle kelille. 56. sija on kuitenkin kaukana siitä, mitä sunnuntailta tavoiteltiin. Vertailun vuoksi sunnuntaina naisten kisassa oli 68 ja miesten kisassa 90 osallistujaa (noin puolet perjantaihin verrattuna). Hiihto ei ole sillä tavalla tulosurheilua, että kisoja voisi koskaan suoraan verrata toisiinsa, mutta valistunut arvaukseni on, että sunnuntaina olisi onnistumisella voinut olla tarjolla hieman parempia sijoituksia. Siltikin se vaatii sen onnistumisen eikä kukaan niitä hyviä sijoja ilmaiseksi saa.
Uusi viikonloppu ja uusi yritys. Huomenna aamulla hurautamme Ylitorniolle, jossa SM-kisat jatkuvat vielä pitkien matkojen osalta. Ensin on kuitenkin lauantaina Suomen cupin viestit, joissa nähdään toivottavasti viikon takaista vahvempi Nastolan Nasevan naisten joukkue sekä jo Kontiolahdella menestynyt Inarin Yrityksen miesten joukkue. Sunnuntaina sitten pitkästä kisakaudesta väsyneet hiihtäjät suksivat vielä Ainiovaaran rinteitä ylös ja alas useamman kierroksen, matkana naisilla 30km ja miehillä 50km. Harras toive on, että sääennusteissa vilahdelleet räntäsateet saisivat pysyä poissa Lapista vielä pari päivää. 30 ja 50km ovat ihan tarpaaksi raskaat matkat muutenkin. Ja ei, ei se ole kaikille sama, jos kesken kisan alkaa sataa lunta tai räntää. Tasapuolisia eivät ole olosuhteet aina ulkoilmaurheilussa, mutta aina saa toivoa parasta 🙂
Tässä vaiheessa kautta ei enää riitä kannustus pelkästään ladun varressa, vaan jo laukun pakkaaminen näille talven viimeisille reissulle vaatii pientä pään sisäistä jaksaa jaksaa -tyyppistä hokemista. Totta kai itse hiihtäminen keväthangilla on ihan mahtavaa ja kilpailuvietti ajaa ilmoittautumaan vielä muutamaan kisaan SM-kisojen jälkeenkin, mutta pakkaaminen ja suksien testaaminen ottaa jo voimille, siis lähinnä henkisesti.
Lapissa kuitenkin lunta riittää ja hanget alkoivat juuri eilen kantaa Rovaniemelläkin, joten tervetuloa tänne nauttimaan vuoden parhaasta ajasta! 🙂
Iina