Rento ja malttamaton
Pentik-hiihdot käyty. Lauantaina vielä olo oli väsynyt ja hiihtolenkillä todettiin puolen tunnin kohdalla Niilan kanssa, että lähetään kotiin. Illalla 15min hölkkä, jonka perään muutamat liikkuvuusliikkeet jaloille ja lyhyitä venytyksiä. Sunnuntaiaamuna olo oli kevyt. Yhdestä menetetystä tunnista ja leveistä haukotuksista huolimatta kisa-aamun rutiinit hoitui kuin itsestään ja kohta oltiinkin autossa matkalla Posiolle. En olisi millään malttanut odottaa, että pääsisi jo ladulle numerolappu rinnassa. Tuntui vaan niin kivalta päästä taas kisailemaan, että höpöttelin koko matkan ilmeisesti enemmän kuin tarpeeksi. Tuli mieleen pelkästään hauskoja juttuja 🙂 Ehkä yritin myös tartuttaa hilpeyttäni matkakumppaneihin. Kisoihin on yksinkertaisesti kiva lähteä, kun tietää olevansa hyvässä kunnossa ja sekös vaan pistää hymyilyttämään. Ja kun olo on lähtöviivalla rento, mutta samalla malttamaton, pystyy sillä yhdistelmällä yleensä omaan parhaaseensa. Positiivinen kierre siis, mutta toimii myös toisinkin päin valitettavasti, jos sille tielle lähtee..
Ja mitenkä meni noin omasta mielestä ja tuloksellisesti? Minä olin 4. ja hävisin 30 sekuntia voittajalle Susanna Saapungille. Väliin mahtuivat vielä Heini Hokkanen ja Tiina Idström, joka ehti harmittavasti edelleni 2,4 sekunnilla. Inka oli viides, heti 1,8 sekuntia perässäni eli välillä nämä sekunnit kääntyvät puolin ja toisin. Tavoite kolmen joukkoon sijoittumisesta jäi tällä kertaa haaveeksi, mutta SM-kisoja ajatellen ero kärkikaksikkoon oli mukavan pieni. Heini ja Susanna nimittäin hiihtävät vapaata hyvin ja ovat oletettavasti Kontiolahdella kovia tekijöitä juuri vapaan vitosella. Niila sen sijaan hiihti 10 kilometrin kisassa itsensä kolmanneksi heti Tero Similän ja Ari Luusuan jälkeen. Ero voittajaan oli alle 30 sekkaa ja taaksekin jäi ihan kelpo menijöitä. Ei tullut tuplavoittoa viime vuoden tapaan, mutta sitäkin arvokkaampia positiivisia signaaleja omasta kunnosta sekä kalustosta ja ennen kaikkea luottamusta omaan tekemiseen. Tuntui, että tästä on vara vielä kiristääkin, koska sen verran hallitusti lähdin liikkeelle ja kaikissa pienissäkin alamäissä palautui hyvin. Täältä tullaan Kontiolahti!
Tänä aamuna heräsin aikaisin enkä saanut unta, kun vatsassa kipristi jännitys. Ajatukset harhaili väkisin tulevaan viikonloppuun. Ihan vielä ei tarvisi alkaa jännittämään, vaikka sopiva jännitys ja odotus kilpailuihin kuuluvatkin. Päivällä kuivalihoja valmistellessa ja ripustellessa kilpahiihto painui kuitenkin ajatuksissa taka-alalle ja illan italiantunnilla saan taas takuulla muuta mietittävää. Pessimistihän voisi ajatella, että kun Posiolla kulki niin hyvin, niin oliko se kuntohuippu sitten siinä. No ei varmasti ollut! Se oli ihan perussuoritus, josta voidaan vielä jalostaa se oma huippusuoritus. Kuntohan ei muutamassa päivässä mihinkään katoa, mutta vire täytyy nyt yrittää pitää hyvänä seuraavat viisi päivää. Toivottavasti matkaseuralaisteni hermot kestävät huomisen tuntikausien yhteisen automatkan. Ainakin kaikkea valittamista ja synkistelyä tulee välttää ja jaloittelutaukojen pitäminen on myös ehdottoman tärkeää. Niila mielellään posottaisi kaikki automatkat pelkillä tankkaustauoilla, mutta nyt ei kangistuneisiin lihaksiin ole varaa.
Viimeistään nyt varatkaa hyvät ihmiset tuleva viikonloppu(pe-su) SM-hiihtojen katseluun! Meidän lisäksi siellä nähdään varmasti Lahden MM-kisoissa edustaneita hiihtäjiä sekä kaikki muutkin Suomen tavoitteelliset kilpahiihtäjät. Legendaarisessa seinänousussa tapahtuvia ratkaisuja ei kannata jättää väliin.
Rentous, innokkuus, hilpeys, suunnitelmallisuus. Näillä mennään! 🙂
Iina