Muutama huomio Lahen kisoista
Olihan viimeiset puolitoista viikkoa aikamoista MM-kisahuumaa. Sitä ei ainakaan helpottanut suomalaisten hyvä menestys. Silloinkin, kun mitali karkasi tai vaihtui himmeämpään (milloin mistäkin syystä) niin suomen hiihtäjät taistelivat kuitenkin ihan kärkikahinoissa. Ja sellaista kilpaurheilua on tosi viihdyttävää seurata. Vaikka me ei päästykään seuraamaan kisoja ihan paikan päälle, niin tunnelma välittyi kyllä televisionkin kautta. Kaikki suomalaisten mitalit saavutettiin kovalla ja mieleenpainuvalla taistelulla (eihän niitä MM-mitaleita toki helpolla tule kenellekään) ja menestyneistä urheilijoista näki miten hienolta ja helpottavalta tuntuu, kun vuosien kova työ ja paineet palkitaan.
Haluan nyt nostaa esiin muutaman ainakin itselleni merkityksellisen huomion näistä kisoista. Ne liittyvät tavalla tai toisella yhteishenkeen ja sen merkitykseen. Naisten viestin jälkeen viestinelikko antoi asiaan kuuluvaa haastattelua ylen toimittajalle. Hymy oli herkässä ja koko poppoo oli silminnähden iloinen ja helpottunut suoritettuaan tehtävänsä kunnialla, tästä jos mistä Suomen kansa oli odottanut mitalia. Siinä hälinässä Krista muisti kuitenkin mainita maajoukkueen muut naiset ja muistuttaa, että joukkueeseen kuuluu vielä tämän nelikon lisäksi kolme erittäin kovaa, joista yksi olisi aivan hyvin voinut hoidella viestiosuudenkin. Kristan viesti oli, että kaikki maajoukkuenaiset ovat kuitenkin harjoitelleet paljon yhdessä toisiaan kirittäen ja tukien, joten tämäkin mitali on tavallaan koko joukkueen saavutus. On hienoa, että vihdoinkin myös Suomessa on tunkua viestijoukkueeseen ja tilanne nähdään positiivisena ongelmana, joka kertoo kovasta tasosta. Samaa on toitotettu Norjassa jo iät ajat ja taso onkin siellä ihan huikea.
Koko kisojen ajan huomasin myös hiihtäjien mahtavan asenteen toisten menestystä kohtaan. Aina kun suomalainen menestyi jollakin matkalla, olivat muut kilpaa kehumassa kyseisen urheilijan ominaisuuksia. Monesti ollaan totuttu näkemään haastatteluissa itkua tihrustavia urheilijoita, jotka erittäin pettyneinä kaivelevat oman suorituksensa ongelmakohtia. Nyt moni vaikutti aidosti iloiselta joukkuekaverin puolesta ja kertoi sen antavan uskoa ja tsemppiä koko joukkueelle. Yhdessä on kuitenkin kausi tehty töitä, joten jos yksi onnistuu niin se on ihan mahdollista muillekin. Miesten sprintissä nähtiin vieläkin enemmän joukkuepeliä, kun Martti Jylhä päästi Risto-Matti Hakolan karkuun viimeisen laskun päällä ja näin varmisti Riselle finaalipaikan. Ei voisi paljon reilumpi kaveri olla.
Kolmas asia, joka on nyt ilmeisesti ihan tietoisesti nostettu maajoukkueessa esille, on henkilökohtaisten valmentajien rooli. Erityisesti Matin upean 50km pronssihiihdon jälkeen korviini särähti positiivisella tavalla päävalmentaja Reijo Jylhän onnittelut sekä Matille että hänen valmentajalleen Toni Roposelle. Ainakin minulle on jäänyt sellainen kuva menneiltä vuosilta, että henkilökohtaisia valmentajia ei oikein otettu mukaan maajoukkuetouhuun. Onhan se nyt urheilijan ja kaikkien häntä valmentavien etu, että tieto liikkuu ja kaikki pyrkivät yhdessä samaa tavoitetta kohti. Ennen ehkä pyrittiin samaan tavoitteeseen, mutta eri reittejä, jolloin urheilija joutui tasapainottelemaan hankalassa tilanteessa. Ainakin urheilijoiden ja valmentajien haastatteluja kuunnellessa tuli sellainen olo, että nyt homma toimii. Valmentajat tekevät töitä urheilijan hyväksi yhdessä, tiiminä. Ja usein piiloon jäävät henkilökohtaiset valmentajat nostetaan menestyksen hetkellä myös esille ja saavat ansaitsemansa kiitoksen.
HUOM! Nämä ovat vain minun subjektiivisia huomioitani maajoukkueen entisestä ja nykyisestä tilasta. En tunne maajoukkuehiihtäjiä enkä -valmentajia henkilökohtaisesti enkä ole koskaan ollut joukkueessa mukana. Olen kuitenkin vuosien ajan tehnyt havaintoja kotimaan kisoissa ja median kautta. Minusta vain tuntuu, että Suomen huippuhiihtäjät kuuluvat nyt joukkueeseen, jonka yhteishenki kestää jo vertailua Norjan ja Ruotsin kanssa. USA:n tiimi on vielä omassa sarjassaan. En kyllä ole ihan varma taipuuko jäyhä suomalainen koskaan ihan sellaiseksi ilopilleriksi, mutta mikä estää kokeilemasta. Aikulla ainakin oli viestipäivänä sellainen meininki, että oli tainnut saada vaikutteita ystävältään Kikkan Randallilta. Karmea pettymys 10km pertsan kisan jäätyä väliin ei näkynyt torstaina enää millään tavalla. Aikku oli päättänyt olla liekeissä avausosuudella ja sen hän myös teki. Siinä mallia kaikille, kuinka iso miinus käännetään tahdonvoimalla valtavksi plussaksi. Yltiöpositiivisuus haastatteluissa oli ehkä tarkoitettu myös omaksi tsempiksi, kun jotain tarpeeksi hokee niin siihen alkaa uskoa itsekin. Ja Aikku sai näistäkin kisoista mitalin 🙂
Kaikille urheilijoille kiitokset ja onnittelut Lahden MM-kisoista selviytymisen johdosta. Yhdistetyssä ja mäkihypyssäkin (itselläni tuli näitä aika vähän seurattua) ilmeisesti nähtiin venymisiä, vaikka ennakkoon sille puolelle povattiin heikkoa menestystä. Kaikki tuntemani kisaturistit hehkuttivat tunnelmaa ja varmasti ihan syystä. Kisojen järjestäjät tekivät myös hienoa työtä. Suurimmaksi osaksi järjestelyistäkin kuulin pelkkää hyvää. Toivottavasti jatkossakin Suomessa järjestetään isoja kisoja.
Kohta alkaa maailman cupin kisat Norjan Drammenista. Niin, eihän se hiihtokausi vielä tähän päättynyt. Ja viikonloppuna nähdään miten Iivo on toipunut kultajuhlista Holmenkollenin 50km kisaan. Veikkaan, että moni muukin himoitsee legendaarisen kisan kuninkuutta. Seurataan ja kannustetaan urheilijoitamme vielä Lahti-huuman hälvennyttyä ja tietysti ampumahiihdon maailman cupin kisat Kontiolahdella kuuluvat jokaisen viikonloppusuunnitelmiin eikös vaan? Lahti2017 -tupsupipoa saa silti käyttä edelleen 🙂
Iina