Keuruu 2017

Mitä tähän nyt sanoisi. Tulokset Keuruun SM-hiihdoissa olivat meidän osalta odotettuja, mutta ei toivottuja. Iinalla oli pari viestissä hieman parempaa kulkua, mutta ei sillä vielä finaaliin asti päästy. Vähän turhalta tuntuu nyt analysoida hiihtoja, koska kaikki meni tavallaan kuitenkin ihan ok. Kunto vaan ei riitä nyt tuon parempaan. Joko sairastelun jälkeen on tehty vääriä valintoja harjoittelun suhteen, tai sitten vielä joku pöpö vaivaa kroppaa. Olisi silti ollut iso kynnys jättää SM-kisat kokonaan väliin, koska ne on kuitenkin yhdet kauden pääkisat. Tällä kertaa paras matka oli kotimatka takaisin Rovaniemelle. Alun perin aiottiin jatkaa Keuruun jälkeen etelään viikoksi, koska nyt tulevana viikonloppuna olisi Orimattilassa ja Nastolassa kisat, joiden yhteistuloksista jaossa oli rahaakin kolmelle parhaalle. Sehän aina kiinnostaa, mutta tässä kunnossa ei palkinnoille pääsystä olisi ollut mitään takeita, joten parempi oli ajaa kotiin Rovaniemelle.

keuruu2017

Ei ole Keuruun kisajärjestäjilläkään ollut helppoa. Viime vuosina ei ole ollut lunta tai sitten on liian kylmä. Onhan toki tykkilumimössökin lunta, mutta hankala oli sopeutua etelän lumiolosuhteisiin, kun on liian hyvillä laduilla tottunut täällä Rovaniemellä hiihtämään. Ehkä pitäisi käydä välillä etelänleirillä, jotta sitten tärkeissä kisoissa osaisi ongelmitta hiihtää baanalla kuin baanalla. Vaikea ymmärtää kuka vielä kehtaa väittää, ettei ilmastonmuutosta ole olemassa. Me emme usko vaihtoehtoisiin faktoihin. Näin talviurheilijana eron huomaa tosi konkreettisesti, kun lumitilannetta ja lämpötilaa tulee seurattua aikalailla joka päivä. Tällä menolla talviurhelua voi kohta harrastaa enää vain poronhoitoalueella. Meillä täällä Rovaniemellä on asiat hiihtäjän kannalta hyvin, kun tekstaripalstalla voidaan kiistellä teiden aurauksesta ja latujen ajamisesta. Kaupungin päättäjätkin tekivät oikean ratkaisun luvatessaan latujen ja luistinratojen hoidon pysyvän ennallaan.

Helmikuussa keskitytään harjoittelemaan. Seuraavaan kuukauteen ei täälläpäin edes ole kisoja oikein tarjolla. Muutama vuosi sitten Rovaniemellä kärvisteltiinkin helmikuussa viikko tolkulla -30 asteen pakkasissa, mutta ainakin omien kokemusten mukaan sen jälkeen on monen vuoden ajan ollut ihan mukavaa talvikeliä näihin aikoihin. Ehkä siis kukaan ei halua pakkaskisoja ja toisaalta ainakin tänä vuonna pääsee kokemaan kisatunnelmaa nyt ihan olan takaa penkkiurheillenkin. Huomenna starttaa ampumahiihdon MM-kisat Hochfilzenissä ja ei aikaakaan kun juhlitaan Lahden MM-kisojen avajaisia. Seuraavat neljä viikkoa kuluvat siis treenaten ja kisoja seuraten. Videovalmennuksen merkitystä ei sovi väheksyä, joten josko tällä yhdistelmällä onnistuisimme maaliskuussa kipuamaan tulostaulukossa korkeammalle.

Iina ja Niila

Kommentit

Comments are closed.