Kisakausi käyntiin
Pari viikkoa sitten seurattiin TV:stä kun osa kilpakumppaneista aloitti kilpailukauden Vuokatin Suomencupissa. Viime viikonloppuna myös me pääsimme aloittamaan kilpailukauden perinteisissä Oloksen Tykkikisoissa. Täytyy sanoa, että kannatti malttaa jättää Vuokatin viikonloppu väliin. Vajaa pari viikkoa lisäaikaa harjoitteluun tuli tarpeeseen ja hiihto olikin Oloksella jo paljon valmiimpaa, mitä ollaan yleensä totuttu kauden alotuksessa esittämään. Tosin ei vieläkään niin valmista ollut mitä sitä itse toivoisi. Se vaan tuppaa näissä kestävyys+välinelajeissa olemaan niin, ettei toivon varaan voi asioita laittaa.. Töitä vielä riittää, mutta niin aikaakin tämän talven suhteen 🙂
No miten ne kisat sitten menivät noin niinku omasta mielestä. Kerronpa omalta kohdaltani, koska Iina ei ole juttutuulella.. Kisaviikonloppuun lähdin lähes rajattomalla itseluottamuksella, jopa hieman liian reteellä asenteella ainakin Iinan mielestä 🙂 Laskeskelin jo Rukan paikkoja, josko tänä vuonna tärppäisi. Sen verran hyvältä se pertsan hiihto oli reeneissä tuntunut. No nopeasti palasi nöyryys, kun to iltana alkoi kurkku tuntua karhealta. Eipä paljon huonompaan saumaan olisi voinut flunssa alkaa. Perjantaina aamulla Iina sitten lähti kisapaikalle sprinttiä hiihtämään, mutta ite jäin kämpille kurkkukarkkeja imeskelemään. Iinan palatessa kisoista auton nokka kohti Muoniota ja apteekkiin ostamaan Carmolista ja kauppaan valkosipulia sekä inkivääriä. Niitä sitten vuoron perään perjantai ”nauttien” ja odottaen josko sitä saisi flunssan säikäytettyä pois. Kotona pakkaillessa näitä ei tarvinut ottaa mukaan, koska ”eihän se tauti nyt parissa päivässä tule”.
Sen verran sain kuitenkin oloa paremmaksi, että lauantaina päätin startata. Näyttämisen halut itselle oli niin kovat, ettei paljon muuta vaihtoehtoja edes käynyt mielessä. Hyvin lähti matka liikkeelle ja meno tuntui kelvolliselle. Puolimatkan jälkeen kuitenkin selvisi, että kyllä pertsankin suksia kannattaisi vähän testata. Olin uudella suksella liikkeellä ja pikkasen tuntui suksi hyytyvän. Saattoi se tosin olla myös omaa hyytymistä, mutta vähän jäi loppu kaivelemaan. Lopulta sijoitus 10 km kisassa 47. +1.38′ keulaan. Nöyrempänä saa jatkaa harjoituksia.
Melko suoraan kisapaikalta sitten kämpille köhimään ja valkosipulia rouskuttelemaan. Yllättävän pienellä siitä selvisi ja sunnuntai aamuna olikin jo taas vähän parempi olo. Tosin tällä tasolla toivoisi keuhkoputken toivoisi olevan 100% kunnossa, kun yrittää happea haukkoa ”myllyn nousun” päällä. Sunnuntain kisa sujui hyvin. Ja nyt ei tarvinut suksesta kantaa epävarmuutta. Alla oli jo viime vuonna hyväksi koettu pari. Meno olikin tasaista ja maalissa sija 15 km kisassa 30. +2.08′ keulaan. Vielä kun saan napsun matkavauhtia lisää ja kolmannelle kierrokselle kovuutta pitää itteäni koko kierroksen ahtaalla ni tulokset näyttää hyviltä 🙂
Vaikka viikonloppu tarjosi paljon hyvää, niin päälimmäisenä jäi mieleen valkosipulin maku.. Vaan ei se auta kuin jatkaa kuuria ja ottaa alkuviikko parannellessa, jotta pystyisi ensi viikonloppuna hiihtämään täällä Rovaniemen kotikisoissa. Mutta mitä tulee vielä viikonlopun hiihtoihin niin ilman sen kummempia kovia harjoituksia suksilla meno oli jo ilahduttavan hyvää ja tuloksien valossa parhaat hiihtoni Oloksella toistaiseksi. Mutta ei se tämä vielä tyydytä. Vielä malttia perusharjoitteluun, pari vauhdikkaampaa hallittua harjoitusta suksilla ja muutama kova kisa alle niin eiköhän se kulje vieläkin paremmin. Mutta ensin terveys 100% kuntoon ja sitten harjoittelun pariin.
Köhien
Niila
Laitanpä omankin kommentin tähän perään. Siis kisathan meni kaikin puolin ihan ok. Justiina on voittanut Oloksella tosi monena vuonna ja siihen kun vertaa niin aikaero kärkeen oli ihan pienimpiä mitä koskaan. Siis tulokset aikaisempaa hyvää tasoa, mutta tänä talvena haluan harpata eteenpäin, siksi mieli mietteliäs. No onneksi tuosta on nyt hyvä lähteä parantamaan 🙂
Iina