Taivalkoski takana
Taivalkosken SM-kisat on nyt kisattu ja olo on pettynyt. Pitää nyt vähän tarkentaa mihin, sillä kisat oli kaikin puolin erinomaisesti järjestetty, sukset ja voitelu toimivat ja kunto on tuntunut viime aikoina olevan hyvä. Jostain syystä kuitenkin pääsiäisviikonlopusta alkaen meillä molemmilla vanhat selkävaivat pahenivat ja ilmeisesti siitä johtuen jaloista ei saanut irti juuri minkäänlaista tehoa. Jyrkissä nousuissa oli pakko passailla, ettei jalat mene ihan kokonaan pois pelistä ja vauhdikkaasta laskusta selviää kunnialla. Ja Taivalkoskellahan niitä jyrkkiä kohtia riittää. Iinalla oli myös tuntemuksia keuhkoputkessa, mikä ei sekään ainakaan auttanut asiaa. Aina urheilija kuitenkin haluaa uskoa, että kyllä tämä hyvin menee ja vasta jälkeenpäin sitten päästää mieleen näitä epävarmuustekijöitä.
Jos nyt päivä kerrallaan edetään, niin meidän osalta kisat alkoivat lauantaina perinteisen prologilla. Iinalla meno oli vaikeaa. Tuntui, että jalkoja ei saa liikkeelle ollenkaan ja ilman seinäpitoa tulos olisi ollut vieläkin vaisumpi. Pito oli niin hyvä, että olemattomallakin potkulla pääsi mäet ylös. Sija 53 ei paljon mieltä lämmittänyt ja varsinkin lähes kahden minuutin ero kärkeen oli aivan liikaa. Niilalla prologi kulki kohtuullisesti, mutta on ne muutkin näköjään reenannu. Sijoitukset olivat tiukassa ja lopulta päivän tuloksena 55. sija 2.30 erolla keulaan. Ei todellakaan sitä mitä lähdettiin hakemaan, mutta ei se auttanut kuin niellä pettymys ja alkaa keskittyä seuraavan päivän takaa-ajoon.
Sunnuntaina naiset hiihtivät 10km ja miehet 15km vapaalla hiihtotavalla takaa-ajona prologin tulosten perusteella. Meille tämä vapaan kisa oli ennakkoon se parempi matka ja tavoitteena oli nostaa sijoituksia reilusti. Niin kuin edellä jo kerrottiin, oli meidän molempien pakko passailla joka kierroksella alun pitkän nousuosuuden jyrkimmät kohdat. Se nyt ei varsinkaan ensimmäisellä kierroksella ollut huono suunnitelma muutenkaan, sillä Taivalkosken 3,3 km rata on yllättävän raskas lenkki näin kevään vesikelillä. Varsinkin naisissa moni lähti raketin lailla heti ekaan nousuun, mutta tuli sitten selkä edellä vastaan myöhemmin. Toki 10 ja 15 km ovat normaalimatkoja eli kyllä ne pitää pystyä aika kovaa hiihtämään alusta asti, mutta Taivalkoskella radan ensimmäinen kilometri on käytännössä pelkkää raskasta nousua, joten liian räväkkä alku voi kostautua myöhemmin.
Iina nousi takaa-ajossa sijalle 40. Taktiikkana oli hiihtää alun jyrkät nousut jalkojen tuntemusten sallimissa rajoissa ja mutkalaskun jälkeen tykittää hallittua kovaa stadionille asti. Näin se sitten menikin, mutta tietäähän sen, että jos ei voi hiihtää kilpaa koko matkaa niin näissä kisoissa se ei vaan riitä. Ja olihan rasitteena vielä lauantaina hankittu kahden minuutin ero kärkeen ja muutenkin liikaa aikaeroa sellaisiin sijoituksiin, joihin voisi olla tyytyväinen. Aivan huikean liukkaat sukset kuitenkin auttoivat poimimaan edestä tuon kymmenisen sijaa.
Niila joutui myös passailemaan jyrkissä nousuissa jotteivät jalat olisi ihan pökkelöä loppu kisaa. Muissa maaston kohdissa oli vilkku päällä ja ohituskaistalla sen verran tilaa, että sijoitus nousi lopulta vajaa 20 sijaa ollen lopulta 36.
Oman kappaleensa ansaitsevat myös Taivalkosken SM-kisojen järjestät. Taas kerran kaikki toimi erittäin hyvin ja vaikka nyt kyseessä olikin isommat ja tärkeämmät kisat kuin aikaisemmin, olivat järjestäjät joustavia, avuliaita ja hyväntuulisia. Huoltorakennukset on oikeasti suunniteltu palvelemaan urheilijoita ja huoltajia ja väliaikaiset järjestelytkin olivat toimivia. Ja mikä parasta, paikalle oli saatu yleisöä ja tunnelma kisapäivinä oli mainio! Selostajille myös iso kiitos asiantuntevasta ja tunnelmaa nostattavasta selostuksesta 🙂
Joka tapauksessa nälkää jäi vielä Rukan viimeiseen rutistukseen eli 30 ja 50 km sm-startteihin. Paljon on siinäkin epävarmuustekijöitä, Rukalla kun maastokin on niin armottoman raju, että epäonnistunut juotto tai hieman takaliukas suksi voivat koitua kohtaloksi. Onneksi meillä on erittäin luotettava Optiwaxin talli takanamme ja voimmekin lähteä luottavisin mielin Rukalle.
Rukan kisat ovat aivan varmasti väsyneiden hiihtäjien taistelua ja kovan kevätkunnon lisäksi ratkaiseva tekijä on oma pää. Täytyy muistaa, että kyllä se muillakin tuntuu ja pitääkin tuntua kun kauden päätteeksi kilpaillaan Rukan maastoissa. Se kuka jaksaa taistella väsymyksestä huolimatta tulee olemaan vahvoilla.
Uutta matoa koukkuun,
Iina ja Niila