Ylläksellä

Viime viikko vierähti reenatessa Ylläksen komeissa maisemissa. Tosin maisemien sijaan saimme nauttia vain hienoista reenimaastoista. Oli nimittäin sen verran pilvet alhaalla ja sateiset kelit, ettei paljon maisemat näkyneet. Taisi viikolle yksi reeni mahtua, jolloin ei sade kastellut. Leirin teemana oli määräharjoittelu ja lihaskestävyys. Ja osallistuttiinpa siinä viikonloppuna myös Ylläksen rullahiihtokilpailuihin. Viime vuoden tapaan leireillimme yhdessä akatemiaryhmän kanssa. Tänä vuonna mukana oli Lapin urheiluakatemialaisten lisäksi myös hiihdon valtakunnallisen akatemiaryhmän urheilijoita. Hyvää reeniseuraa oli siis tarjolla 🙂

Määrä- ja lihaskestävyysharjoitteluun Ylläs tarjoaa mitä parhaimmat olosuhteet. Ylläkseltä löytyy rullahiihtoon hyvää pitkää nousua niin Äkäslompolon kuin Ylläsjärven puoleltakin. Ja mikä parasta nousut ovat sellaisia, että ne on turvallista laskea alas, jolloin nousuja voi toistaa lyhyellä palautuksella uudestaan ja uudestaan. Ylämäkien hiihtäminen kuitenkin on sitä parhainta ja lajinomaisinta lihaskestävyysharjoittelua hiihtäjälle. Pitkille lenkeille löytyy niin ikään hyviä reittejä, erityisesti jalkalenkillä ei reitit lopu kesken. Viikolla teimme yhden 6 tunnin vaelluksen ilman, että tarvitsi ottaa askeltakaan samasta kohtaa. Eikä käytetty kuin murto-osaa tarjolla olevista reiteistä. Reittimme erityisin paikka oli varmasti Pirunkuru, jossa kiivetään ylös jyrkkää kivikkoista kurua ja kirkkaalla kelillä sen päältä avautuu huikeat maisemat. No, tällä kertaa maisemat jäivät näkemättä. Oli kuin joku olisi sumutinpullolla suihkinut kun taivalsimme sadepilven sisällä.

DSC_1593 1

DSC_1600 1
Pirunkuru
Tätä se olisi voinut olla. Kirkkaasta kelistä sai nautti hetken perjantai-iltana
Tätä se olisi voinut olla. Kirkkaasta kelistä sai nautti hetken perjantai-iltana.

Tämän lisäksi ohjelmassamme oli myös muutama hermottava harjoitus, joissa haettiin lihaksille nopeita ärsykkeitä kuntopalloliikkeiden, tasatyöntökiihdytysten ja loikkien muodossa. Näiden harjoitusten tarkoitus on auttaa lihaksia säilyttämään herkkyys siitä huolimatta, että harjoittelu oli pääosin hidasta puurtamista.

Perjantaina kävimme iltapäivällä kuuntelemassa kiinnostavia puheenvuoroja hiihtoaiheisessa seminaarissa Jounin Kaupan pihalla. Mieleen jäi parhaiten Pertti Teurajärven ja Sami Jauhojärven keskustelu miten kaksi eri aikojen olympiavoittajaa on Ylläksen maastoja hyödyntäneet harjoittelussa. On kyllä aina hieno kuunnella, miten entisajan urheilijat ovat harjoitelleet sillon kun miehet olivat vielä rautaa 🙂 Tosin näitä kahta lapinmiestä kuunnellessa ei voinut olla miettimättä kuinka paljon jutuissa oli lapinlisää (7x60km lenkki viikossa? 🙂 )

DSC_1604 1
Teura ja Musti

Lauantaina eli leirin toiseksi viimeisenä päivänä oli ohjelmassa rullahiihtokilpailu. Rata kulki Jounin Kaupalta hissiaseman parkkipaikalle ja matkaa tästä kertyi 4,2km. Kuulostaa lyhyeltä ja helpolta, mutta kun rata oli lähes kokonaan nousua ja naiset hiihtivät sen kaksi ja miehet kolme kertaa niin kyllä siinä itse kullakin taisi meno olla aika hapokasta! Selostajana tunnelmaa oli luomassa myös Anssi Kukkonen. Niila hiihti kaikki kolme nousua ihan hyvin ja jäi voittajalle Sami Lähdemäelle yhteisajoissa 2.05min. Toseksi hiihti Ari Luusua ja kolmas oli Sami Jauhojärvi. Vielä on tehtävää ennen ensimmäisiä lumikisoja, mutta hiihto osoitti, että iskuetäisyydellä kuitenkin mennään. Iinalla kisa ei mennyt odotusten mukaan. Alaselän vaivat haittasivat menoa ja tulos  jäi vaisuksi. Omat testit kuitenkin kertovat, että kunto on hyvällä tasolla ja kun selkä on kunnossa niin myös tuloksia voi odottaa. Ylläksen kisan tulokset täältä.

Viime vuoden tapaan majoituimme Lost in Lapland -mökeissä. Ei voi kuin kehua majoitusta. Leirin kaikki harjoitukset pystyimme aloittamaan suoraan ovelta. Huoneistojen taso on mainio ja isäntäväki vieläkin ystävällisempää. Tänä vuonna isäntä Kalevi Halosen vaimo halusi thaimaalaisena tarjota meidän koko porukalle thairuokaa. Hieno ja ennenkaikkea maistuva ele isäntäväeltä. Eipä jäänyt ainakaan majoituksesta kiinni leirin onnistuminen. Näin se pitäisi aina mennäkkin, että urheilija urheilee ja tukijoukot tukee ja molemmat tekevät parhaansa 🙂

DSC_1584 1

Näillä eväillä.

Iina ja Niila

Kommentit

Comments are closed.