Viikonloppu Rukalla

Viime viikonloppu vierähti Rukan maastoissa. Niila osallistui kaksipäiväisiin suunnistuskilpailuihin, Koillismaan Rastipäiville. Kilpailut käytiin viimevuoden FIN5 maastoissa Noivioharjuilla, Rukalta 10km länteen. Kisat meni ihan kelvollisesti, vaikka palkinnot jäivätkin tällä kertaa muille. Lauantain keskimatkalla Niila oli kuudes Kivelän Matin voittaessa. Sunnnuntain pitkällä matkalla sijoitus tippui yhdellä ollen seitsämäs. Niinikään kahden päivän kokonaiskilpailussa Niila oli lopulta seitsämäs 20 suunnistajan joukossa. Tuolta tulokset. Pikkasen suorituksissa paistaa kesän vähäinen suunnistaminen ja harjoituskauden vaihe. Reipasta vauhtia on helppo pitää, mutta ei ole taitoa ja ehkä suunnistuksellista uskallustakaan laittaa itteä fyysisesti oikein tiukoille. Mutta aina se on silti kiva kisata suunnistuksessa ja varsinkin hyvässä maastossa. Eikai sitä ihminen pääse onnellisemmaksi kuin juostessa vapaana luonnossa, paitsi ehkä hiihtäessä vapaana hangilla 😉

DSC_1921
Maalisuoralla

 

Kilpailujen lisäksi viikonloppuun mahtui myös hyvää harjoittelua ”uusissa” maastoissa. Vaikka Ruka on tuttu talven kisoista, ei siellä paljon muuta ole tullut liikuttua kuin kisaladuilla. Iloksemme kesäinen Ruka tarjosi myös hienoja maastoja ja maisemia reenaamiseen. Lauantain kisan jälkeen käytiin kevyt fillarointi Rukan huipulle. Kannatti polkasta. Maisemat olivat hyvät ja kyllä on varmasti turistit ihmeissään kun sitä erämaata katselee, mikä avautuu heti keskuksen läheisyyden jälkeen.

DSC_1945
Kuva-arvoitus: Etsi kuvasta Iina 🙂
DSC_1947
Kyllä se Iinakin sieltä lähestyy huippua.
DSC_1949
Rukan huippu Juhannuskalliolta katsottuna
DSC_1958
Sunnuntain vaellusreitti näkyy taustalla. Tuolla kuvan keskellä olevalla kalliolla käytiin kääntymässä.
DSC_1978
Niila suunnittelee sunnuntain reittiä.

 

Sunnuntain kisan jälkeen oli vuorossa pikku vaellus Karhunkierrosta pitkin Konttaiselle ja takas. Komia oli taas reitti ja harjotuksen kannalta, myös mäkeäkin löytyi yllättävän mukavasti 🙂

DSC_2011
Siellä se kääntöpaikka näkyy, vielä aika kaukana.

DSC_2014

Maisemat Valtavaaralta pohjoiseen
Maisemat Valtavaaralta pohjoiseen
DSC_2048
Toinen kuva-arvoitus: Etsi kuvasta kaksi kutsumatonta vierasta.
DSC_2058
Vielä jäi vähän ensi kerrallekin vaellettavaa.

DSC_2023

DSC_2085
Maisemat Valtavaaralta Rukan suuntaan

 

Majapaikka meillä oli ensiluokkainen. Talvijärven rannalla omalla rantaterassilla, missä oli kiva ilta-auringon alla illallista syödä 🙂 Ja niin hyvät oli ruuantuoksut, että houkutteli majavankin paikalle. Iina tosin majava-asiantuntijana veikkasi ensin oravaa, mutta sukelluksen pituus sinetöi havainnon majavaksi.

Rantaterassin maisemat
Rantaterassin maisemat
Rantaterassilla
Rantaterassilla
DSC_2001
Spagettibolognese kananuudelilla höystettynä
SAMSUNG DIGITAL CAMERA
Majava tuli haistelemaan mitä herkkuja syötiin. Eikö muka näytä oravalta? 😀
***** -tähteä
Emme tyytyneet vain kulkemaan kisaladuilla, me myös nukuimme lähes kiinni niissä. Tämän lähemmin tuntumaa on vaikea hakea.
DSC_2003
Onneks ei ole kiire
DSC_1530 (3)
Kello 21.30

 

Ensiviikolla reenataan sitten Ylläksen maisemissa. Tiedossa on viikon leiri urheiluakatemialaisten porukassa. Viikko huipentuu Ylläksen rullakisoihin.

Ylläs, täältä tullaan!

Iina ja Niila