Kilpailunälkää

Kyllä menee aika nopeasti. Vastahan tämä kilpailukausi alkoi.. Nyt kuitenkin jo kausi alkaa olemaan lopuillaan. Onneksi jäljellä on vielä muutamia hyviä kilpailuja. Kruununa SM 50 km maaliskuun viimisenä sunnuntaina, joka hiihdetään tänä vuonna Rukan komeissa maastoissa. Ite kyllä toivoisin, että myös keski/lopputalvena olisi useampi ”tärkeä” kilpailu tarjolla kansallisella tasolla. Tänä vuonna henkilökohtaisista kilpailuista (SM ja Suomencup) oli seitsemän kilpailua yhdeksästä käyty jo Jämin SM viikonloppuun helmikuun alkuun mennessä. Jäljelle jäi enää yksi sprintti ja pitkä matka loppu talvelle. Tämä olisi pitänyt huomioida paremmin omassa (ja myös valmennettavani Iinan) harjottelussa. Nyt parasta kilpailuvirettä haettiin vasta Jämin kisoihin, jolloin alkukauden hyvät kilpailut meni enemmin tai vähemmin harjottelukilpailuina. Nyt Jämin kisojen jälkeen onkin tuntunut, että haluaisi joka viikonloppu päästä hiihtämään kovia kisoja. Onneksi täällä pohjoisessa on sentään jotain kansallisia tarjolla.

Helmikuun lopulla oli Muurolassa perinteiset Muurolan hiihdot. Kisat on siitä erikoiset, että pikkukylän pikkusoramontun pikkustadion kerää yleensä melko nimekkään osallistujajoukon yleisiin sarjoihin. Tosin apuna toimii varmasti voittajille jaettava matkalahjakortti etelän lämpöön. Harmikseni tänä vuonna sairastuin juuri ennen kisoja ja en päässyt kunnolla edes yrittämään taistelua palkinnosta. Tänä vuonna voitto meni Vuokatti Skiteamin Mikko Koutaniemelle. Ite hiihin pikku riskillä vähän toipilaana kisan, koska menohaluja oli ja kunnon tiesin olevan kelpo tasolla. Olin lopulta 4. pari minuuttia Mikolle jääneenä.

Eilen hyvät kisat löytyi sitten Ruotsista, Överkalixista. Käytiin Iinan kanssa hakemassa voitot kotiin. Itelle voitto oli hiihosta ensimmäinen sitten viimekerran.. Enpä ihan nopeesti muista koska se viimekerta oli, eli hyvälle maistui 🙂 Oli kyllä kelitkin Ruotsin maalla kohillaa niinku kuvasta näkyy.

overkalix

Ensi viikonloppuna onkin sitten luvassa kerralla vähän enemmän kisakilometrejä. Täällä Rovaniemellä hiihdetään Napapiirin hiihto, jossa osallistun 60 km matkalle. Toivottavasti kelit on kohallaan ja pääsee nauttimaan koko 60 km kilpahiihdosta.

Ja vielä täytyy hehkuttaa. Tänään pääsi ekaa kertaa tälle talvelle hangille hiihtämään täällä Rovaniemelle. Kyllä sitä kummasti nauttii siitä vapaudesta, kun voi hiihtää missä haluaa ja miten haluaa.

npblogi

Keväthankien hohteesta,

Niila